Mercosur avaa metsäsektorilla miljardiluokan markkinat suomalaisyrityksille
Suomalaisille yrityksille avautuu uusi kasvun ikkuna. EU:n jäsenmaat ovat päässeet sopuun Etelä-Amerikan talousmahtien kanssa solmittavasta kauppasopimuksesta, jota on neuvoteltu lähes 25 vuotta. Sopimus avaa Brasilian, Argentiinan, Paraguayn ja Uruguayn pitkään suojatut markkinat ja poistaa tullit asteittain jopa noin 90 prosentilta tuotteista.
Suomen viennin kannalta kyse on merkittävästä avauksesta. Mercosur-alue muodostaa yli 270 miljoonan ihmisen markkinan, jossa suomalaisten yritysten asema paranee erityisesti teollisissa investoinneissa, koneissa ja laitteissa – tuotteissa, joihin kohdistuu nykyisin jopa 20 prosentin tuontitullit.
Kilpailu kiristyy nopeasti. Niina Fu, Etelä-Amerikan markkinoihin erikoistunut asiantuntija, korostaa, että Mercosur-sopimus muuttaa markkinaa perustavanlaatuisesti. Tullien purkaminen ja sääntelyn ennakoitavuus tekevät Etelä-Amerikasta houkuttelevan investointikohteen eurooppalaisille yrityksille ja samalla markkinaosuuksista tullaan käymään kovaa kilpailua.

Metsäteollisuuden investointibuumi Etelä-Amerikassa
Etelä-Amerikka on samaan aikaan siirtymässä metsäteollisuudessa uuteen investointivaiheeseen. Lähivuosien panostukset kohdistuvat erityisesti selluteollisuuteen, jota täydentävät sahateollisuus, jatkojalostus sekä näitä tukevat teknologia- ja digiratkaisut. Pelkästään Brasiliassa metsäteollisuuteen investoidaan noin 20 miljardia euroa vuosina 2024–2026, pääosin uusiin ja laajeneviin sellutehtaisiin.
Mainos päättyy
Metsäteollisuuden seuraava kehitysvaihe perustuu yhä enemmän tehokkuuteen, vastuullisuuteen ja digitaaliseen hallintaan. Investointien painopiste siirtyy automaatioon, datan hyödyntämiseen, ennakoivaan kunnossapitoon sekä energian ja veden hallintaan. Näillä alueilla suomalaisilla yrityksillä on vahvaa osaamista ja kansainvälistä näyttöä.
– Nyt ratkaistaan, ketkä suomalaisyritykset ehtivät mukaan Etelä-Amerikan metsäteollisuuden kasvuun, Fu sanoo.
Nopeimmat voittavat
Aiemmat kokemukset vapaakauppasopimuksista antavat tärkeän opetuksen. EU:n ja Chilen välinen vapaakauppasopimus, joka astui voimaan vuonna 2003, hyödytti eniten niitä maita, joilla oli jo vahva läsnäolo markkinoilla. Saksa, Espanja ja Italia kasvattivat vientiään nopeasti, ja Pohjoismaista Ruotsi onnistui hyödyntämään sopimusta Suomea paremmin.
Nyt mittakaava on huomattavasti suurempi ja sopimuksen hyödyt on haettava viennin ja kasvun kautta. Ilman aktiivista toimintaa Suomi kohtaa kiristyvän hintakilpailun kotimarkkinoilla, samalla kun vientimahdollisuudet valuvat niille maille, joilla on jo vahva asema Mercosur-alueella. Nyt on ratkaiseva hetki toimia, jos Suomi aikoo olla sopimuksen voittajien joukossa.
Viisi vinkkiä suomalaisyrityksille Mercosur-markkinoille:
- Älä jää odottamaan.
Sopimus helpottaa markkinaa, mutta kauppa syntyy myynnillä ja paikallisella läsnäololla. - Ole mukana investointien alussa.
Sellu-, saha- ja jalostushankkeet määrittävät teknologiat vuosiksi eteenpäin. - Keskity ja laajenna hallitusti.
Aloita yhdestä maasta – Mercosur ei ole yksi markkina. - Myy ratkaisu, ei laite.
Automaatio, data ja palvelut ratkaisevat, ei yksittäinen tekninen ominaisuus. - Johda myyntiä paikallisesti.
Asiakasymmärrys ja kumppaniverkoston aktiivinen johtaminen ratkaisevat.