Puun käyttö kasvoi vuonna 2025 – kasvua erityisesti metsäteollisuuden raakapuun käytössä
Luonnonvarakeskuksen (Luke) ennakkotietojen mukaan Suomessa käytettiin raakapuuta 79 miljoonaa kiintokuutiometriä vuonna 2025. Käyttö kasvoi kolme prosenttia edellisvuodesta ja oli samalla tasolla kuin edellisellä viisivuotiskaudella keskimäärin.
Pääosa raakapuusta eli suoraan metsästä tulleesta runkopuusta päätyy metsäteollisuuden raaka-aineeksi. Metsäteollisuus käytti raakapuuta 66 miljoonaa kuutiometriä, mikä oli kuusi prosenttia edellisvuotta enemmän.
- Puun kokonaiskäyttö lisääntyi vuonna 2025 erityisesti saha- ja selluteollisuuden tuotannon vilkastuttua. Samalla metsäteollisuuden sivutuotepuun tarjonnan kasvu ja poikkeuksellisen lämmin vuosi vähensivät raakapuun suoraa energiakäyttöä, toteaa yliaktuaari Markus Toikka Lukesta.
Mainos, juttu jatkuu alla
Mainos päättyy
Raakapuun kokonaiskäytöstä vajaa viidennes, eli noin 13 miljoonaa kuutiometriä ohjautui suoraan energiaksi lämpö- ja voimalaitoksille tai puun pienpolttoon. Raakapuun energiakäyttö pieneni yhdeksän prosenttia edellisvuodesta.
Saha- ja selluteollisuuden puunkäytössä kasvua
Metsäteollisuudessa kului kotimaista tukki- ja kuitupuuta lähes 63 miljoonaa kuutiometriä ja tuontipuuta reilu kolme miljoonaa kuutiometriä. Kotimaisen raakapuun käyttö kasvoi kuusi prosenttia ja tuontipuun puolestaan pieneni yhdeksän prosenttia. Raakapuuta tuotiin eniten Virosta, Latviasta ja Ruotsista.
- Suomen metsäteollisuus on viime vuosina nojannut pitkälti kotimaiseen raaka-aineeseen. Tuontipuun osuus jäi viiteen prosenttiin metsäteollisuuden raakapuusta vuonna 2025. Vielä 2000-luvun alkupuolella tuontipuuta oli suurimmillaan jopa neljännes metsäteollisuuden puunkäytöstä, Toikka toteaa.
Mainos, juttu jatkuu alla
Mainos päättyy
Eniten raakapuuta käytettiin selluteollisuudessa, reilu 30 miljoonaa kuutiometriä. Määrä kasvoi viisi prosenttia edellisvuodesta. Sahateollisuuden puunkäyttö kasvoi seitsemän prosenttia ja nousi hieman yli 27 miljoonaan kuutiometriin. Puutuoteteollisuus jalosti kaikkiaan 30 miljoonaa kuutiometriä raakapuuta, kun mukaan otetaan myös vaneri- ja muu puutuoteteollisuus.
Sahausmäärien kasvun myötä myös kotimaisen sivutuotepuun, eli hakkeen ja purun käyttö muussa metsäteollisuuden tuotannossa lisääntyi kuusi prosenttia ja päätyi hieman yli yhdeksään miljoonaan kuutiometriin.
Raakapuun energiakäyttö väheni, mutta sivuvirrat pysyivät vahvoina
Kiinteitä puupolttoaineita poltettiin Suomessa vuonna 2025 yhteensä 28 miljoonaa kuutiometriä. Luvussa ei ole mukana metsäteollisuuden jäteliemiä.
Mainos, juttu jatkuu alla
Mainos päättyy
Suoraan energiakäyttöön päätyvästä raakapuusta (13 milj. m3) puolet poltettiin lämpö- ja voimalaitoksissa ja toinen puoli oli pienpolttoon mennyttä polttopuuta.
Metsäteollisuuden tuotannossa syntyvää kiinteää sivutuotepuuta, kuten kuorta, sahanpurua, muuta jätepuuta ja kierrätyspuuta hyödynnetään energiantuotannossa. Lisäksi energiaksi kerätään hakkuutähteitä ja kantoja. Näitä jakeita meni energiaksi yhteensä 15 miljoonaa kuutiometriä.
Metsäteollisuuden jäteliemet ovat hyvin merkittävä, energiantuotannossa hyödynnettävä metsäteollisuuden sivutuote. Niiden käyttöä tilastoi Tilastokeskus, jonka ennakkotietojen mukaan kiinteät puupolttoaineet ja metsäteollisuuden jäteliemet kattoivat yhteensä 28 prosenttia eli 98 terawattituntia Suomen energian kokonaiskulutuksesta vuonna 2025. Puu oli siis Suomen merkittävin uusiutuva energialähde.