SKAL: Ammattidieselin veronpalautus nostettava 6,7 senttiin litralta
Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL pitää ammattidieseljärjestelmän etenemistä Suomessa merkittävänä askeleena, mutta vaatii hallituksen esitysluonnoksessa ehdotetun veronpalautuksen kasvattamista. SKAL esittää palautuksen nostamista 3,3 sentistä 6,7 senttiin litralta ja järjestelmän ulottamista myös uusiutuvaan dieseliin.
SKAL antoi 11. elokuuta lausuntonsa ammattidieseliä koskevasta lakiesityksestä. Ammattidiesel tarkoittaa useissa Euroopan maissa käytössä olevaa järjestelmää, jossa ammattimaisessa liikenteessä käytetystä dieselpolttoaineesta maksettua veroa palautetaan kuljetusyrityksille EU energiaverodirektiivin sallimalla tavalla.
SKALin mukaan järjestelmä on Suomelle tärkeä erityisesti pitkien kuljetusetäisyyksien ja korkeiden energiakustannusten vuoksi.
– Esitys ammattidieselistä on historiallinen. Se on kauan odotettu askel kohti kilpailukykyisempää logistiikkaa. Useita vuosia jatkunut logistiikkakustannusten kasvu vähentää yritysten sijoittumishalukkuutta Suomeen, kauas päämarkkinoista. Siksi ammattidieselin edistäminen on tältä hallitukselta tärkeä ja kiitettävä päätös, SKALin toimitusjohtaja Anssi Kujala sanoo.

SKAL kiirehtii esityksen antamista eduskunnalle nyt päättyneen lausuntokierroksen jälkeen.
Palautus kattaisi vain osan kustannusten noususta
SKAL pitää hallituksen esitysluonnoksessa ehdotettua 3,3 sentin veronpalautusta liian pienenä. Järjestön mukaan se kompensoisi vain noin 20–30 prosenttia vuonna 2028 voimaan tulevan liikenteen polttoainejakelun päästökaupan arvioidusta hintavaikutuksesta.
Mainos, juttu jatkuu alla
Mainos päättyy
Samaan aikaan myös polttoaineiden jakeluvelvoitteen kiristyminen nostaa dieselin hintaa.
– Ammattidieselistä kannattaa rakentaa vaikuttava järjestelmä. Nyt esitetty 3,3 sentin palautus diesellitralta olisi vain 20–30 prosenttia suhteessa polttoainejakelun päästökaupan ennakoituun hintavaikutukseen. SKAL esittää lausunnossaan palautuksen nostamista 6,7 senttiin litralta, jonka hallituksen esityksen oma laskentatapa mahdollistaa. Samalla järjestelmä pitää rakentaa niin, että se koskee kaikkia diesellaatuja, myös uusiutuvaa dieseliä, SKALin johtaja Petri Murto sanoo.

SKALin laskelmien mukaan dieselillä on vielä pitkään keskeinen asema maanteiden tavaraliikenteessä. Vuonna 2030 noin 85 prosenttia maanteiden tavaraliikenteen energiankulutuksesta olisi edelleen dieseliä ja vuonna 2035 noin 68 prosenttia.
Palautuksia myös kuukausittain
SKAL esittää lisäksi, että ammattidieselin veronpalautusta voisi hakea kuukausittain. Tämä helpottaisi erityisesti kuljetusyritysten maksuvalmiutta.
Mainos, juttu jatkuu alla
Mainos päättyy
Järjestö kannattaa myös mallia, jossa polttoaineyhtiö voisi hakea palautuksen kuljetusyrityksen puolesta. Tällöin veroetu voisi näkyä yritykselle jo tankkaushetken hinnassa.
SKAL haluaa ammattidieseljärjestelmän voimaan vuoden 2028 alusta. Voimaantuloa ei sen mukaan pitäisi sitoa EU liikenteen päästökaupan toteutumiseen, sillä järjestelmää tarvitaan myös jakeluvelvoitteen kiristymisestä aiheutuvien kustannusten kompensoimiseen.
SKAL esittää lisäksi, että palautuksen määrää voitaisiin muuttaa nopeasti asetuksella esimerkiksi energiakriisin yhteydessä.
Järjestö vastustaa myös dieselin verotuksen periaatteellista sitomista bensiinin verotasoon. SKALin mukaan dieselin bensiiniä alempi verokanta ei ole yritystuki, koska ammattimaisessa tavaraliikenteessä bensiiniä käytetään energialähteenä hyvin vähän tai ei lainkaan.