Kolumni: Miten opetus voisi vastata työelämän tarpeisiin?

Ammatillinen koulutus on rikki. Niin ei ole, vaikka useat voivat aina silloin tällöin ajatella niin, jopa ammatillisessa koulutuksessa työskentelevät.

Koulutus on mahdollisuus; joillekin se on pakko, velvollisuus, päivähoitopaikka tai kasvatuslaitos, mahdollisuus kasvaa aikuisuuteen tai aikuisena.

Kirjoitan aiheesta, koska aihe on ikuisuuskysymys. Kukapa ei olisi kouluaikana haaveillut päivän päättymisestä ja harrastuksiin pääsemisestä tai loman alkamisesta koulujakson jälkeen. Jos ei koko aikaa, niin aikakin joskus.

Moni ihminen ja koira on pärjännyt ilman koulua. Maailmassa on tälläkin hetkellä monta maata, jossa ammatilliseen koulutukseen pääsy on onnenpotku. Maissa, joissa ammatillista koulutusta on vähemmän kuin mikä työelämän tarve olisi, ovat myös tuloerot suurempia kuin maissa, joissa ammatillinen koulutus on kaikkien saatavilla.

Jos olisit työnantaja palvelukoiralle, kumman palkkaisit, koulutetun vai kouluttamattoman saksanpaimenkoiran? Jos olisit koneyrittäjä, kumman palkkaisit, 16-vuotiaan peruskoulun päättäneen vai 19-vuotiaan konetyön perusteita opiskelleen, ainakin koulussa olleen nuoren?

Palveleeko ammatillinen koulutus työnantajia? Palvelee, mutta ei kaikkia samalla tavalla.

Työnantajilla on erilaisia odotuksia koulutetulle, uudelle työvoimalle. Toiset arvostavat motorisia taitoja – vain näyttävät manööverit ovat mieluisia. Toisille suunnittelutaidot ovat tärkeitä yritystoiminnan palvelukuvauksen täytäntöönpanemiseksi. Joku voi arvostaa lukutaitoa ja kykyä itsenäisesti selviytyä eteen tulevista haasteista. Yhden haaveissa voi olla hyvät sosiaaliset taidot.

Toiveiden yhdistelmiä on yhtä monta kuin on työnantajia tai esihenkilöitä. Samassa yrityksessäkin toiveet voivat vaihdella koulutus-, osaamis- tai historiataustan mukaan.

Mitä ammatillinen koulutus voi tehdä? Vastata kaikkiin työelämän toiveisiin, huomioida eri lähtökohdista koulutukseen saapuneet nuoret ja aikuiset, heidän osaamisensa, kykynsä ja toiveensa. Koulun henkilökunta koostuu ihmisistä, joiden osaaminen, taidot ja sosiaaliset kyvykkyydet vaihtelevat aivan kuten missä tahansa samankokoisessa ihmisjoukossa.

Palapelin osat ovat koossa ja kaikkiin niihin on painettu jokin kuvan osista ja leikattu niin, että ne sopivat kokonaisuuteen. Palapeli on vain kokoamista vaille valmis. – Mutta miten se kootaan riittävän nopeasti ja kustannustehokkaasti?

Lisäksi palapelin kokoamisen tekee haastavaksi se, että palaset muuttuvat oppimisen ja kasvun myötä. Samoin se kuva, joka palapelistä on tarkoitus saada aikaan, muuttuu teknologian, markkinatilanteen ja poliittisten päätösten vaikutuksesta.

Vielä haastavammaksi palapelin kokoamisen tekee se, että toisen puolen kuvasta on muotoillut työelämä ja toisen puolen kukin yksilö omaksi toivekuvakseen. Kun kummankin puolen kuva on dynaaminen ja muuttuu ajan saatossa orgaanisesti, on koulutuksella ajoittain haasteita saada palapelin palasista kaikkia miellyttävä kuva aikaiseksi.

Tämä alku ei ollut valitus, vaan kirjoittajan näkemys vallinneesta, vallitsevasta ja tulevaisuuden kuvasta ammatillisen koulutuksen ympärillä.

Tarinan otsikon kysymykseen on helppo vastata. Ammatillisen koulutuksen tulee huomioida opiskelijoiden toiveet, taustat ja kyvyt. Ammatillisen koulutuksen tulee kouluttaa uusista ammattilaisista sellaisia, että heidän tietonsa, taitonsa ja kykynsä mahdollistavat tuottavan työn sekä sen, että he pystyvät ratkaisemaan suurimman osan työssä eteen tulevista haasteista itsenäisesti. Ammatillisen koulutuksen tulee varmistaa, että sen henkilöstöllä on riittävät valmiudet edistää opiskelijoiden oppimista ja kasvamista kyseisen ammatin taitajiksi sekä työelämässä että omassa elämässään menestyviksi ihmisiksi.

Koulutus ei ole itsetarkoitus, vaan sillä on selkeä tavoite, yleisesti hyväksytyt toimintatavat ja resurssit. Yhteiskunta rahoittaa suurimman osan ammatillisesta peruskoulutuksesta. Rahaa ammatilliseen koulutukseen on ollut saatavilla riittävästi. Se, miten onnistumme hyödyntämään käytössämme olevat resurssit, riippuu toiveiden esittäjien kyvystä kertoa omat toiveet ja tavoitteet selkosuomeksi.

Pelkkä selkosuomi ei ole riittävä. Viestintä on kohdennettava heille, joiden sen soisi kuulevan: oppilaitosten henkilökunnalle, koulutuksen järjestäjille sekä Opetushallitukseen ja ministeriöön. Ei se, joka koviten huutaa tai purppaa omissa porukoissaan, saa helpoiten haluamaansa. Oikeaan kohderyhmään sopivalla kielellä ja painoarvolla tehdyt rakentavat esitykset toimivat todennäköisesti parhaiten.

Väitän, että niillä nykyisillä resursseilla, joita ammatilliseen koulutukseen käytetään, saadaan aikaan paljon hyvää. Samalla resurssilla voitaisiin saada vielä enemmän, jos kouluttajilla olisi nykyistä selkeämpi kuva ammatilliselle koulutukselle asetetuista toiveista ja tavoitteista sekä niiden ensi- tai toissijaisuudesta.

Riverian metsäala on ollut aktiivinen metsäopetuksen kehittäjä jo vuosikymmenten ajan. Haluamme olla sitä myös jatkossa. – Jotta pystymme tekemään oman osamme tulevaisuuden ammattitaitoisen työvoiman saamiseksi metsäalalle, haastan työnantajat, uudet alalle tulijat ja yhteisen resurssin jakajat istumaan metsäopetuksen kanssa, jos ei samaan pöytään niin ainakin virtuaaliseen sellaiseen, jotta kykenisimme muodostamaan yhteisen näkemyksen tulevaisuuden haasteet huomioivasta koulutuslinjauksesta.

Mielestäni puolustusvoimilla oli aikoinaan slogan ”Parhaiten koulutettu voittaa aina”. Hyvin kouluttaminen on tärkeä osa oppimista ja osaamisen lisäämistä. Pelkkä ”parhaiten koulutettu” ei riitä. Yhtä tärkeää tai vielä tärkeämpää on kouluttaa, ohjata ja varmistaa, että osaaminen ja kyvyt kehittyvät juuri niissä asioissa, jotka ovat aidosti merkityksellisiä työn onnistumiselle ja oman elämän rakentamiselle.

Kirjoittaja on Riverian metsäalan tiimipäällikkö.