Viitasen ritilät Laurinahon valmistukseen
Viitanen Yhtiöt Oy on harjoittanut metsäkoneurakointia vuodesta 2007 lähtien. Ensimmäinen Viitasen ritilä rakennettiin yrityksen omaan tarpeeseen noin 15 vuotta sitten, ja nykyisin Suomen maanteillä liikkuu jo noin 40 Viitasen ritilää.

Kesän aikana tuote on saanut uuden omistajan, kun ritilöiden valmistus on siirtynyt Laurinaho Custom Trailersille.
Kaupan myötä ritilöiden valmistus siirtyy teolliseen ympäristöön, mikä lisää valmistuskapasiteettia ja parantaa tuotteiden saatavuutta sekä toimitusvarmuutta.
Mainos, juttu jatkuu alla
Mainos päättyy
– LCT Ritilärakenteella kaikki tuotteet suunnitellaan 3D:nä, joten asiakas näkee tuotteen jo ennalta sellaisena kuin se tulee valmiina olemaan. Kauppa tuo ritilöille myös lisää valmistuskapasiteettia, mikä parantaa toimitusvarmuutta ja nopeuttaa toimituksia. Lisäksi valitut toimittajat ja tunnetut hankintaketjut mahdollistavat kattavamman tuen tuotteen koko elinkaaren ajaksi, toimitusjohtaja Tommi Laurinaho kertoo.
Viitasen ritilöiden taustalla oleva osaaminen säilyy omistajanvaihdoksesta huolimatta.
– Uusi koti tuo teollisen näkökulman, mutta tekijät ja perusajatus pysyvät samoina, Timo ja Jarno Viitanen toteavat.
Maantieteellisestikään muutos ei ole suuri, sillä Viitanen Yhtiöt Oy on jo pitkään toiminut Laurinahon kanssa samalla tontilla.