Ajankohtaista

MKY:n Kari Palojärvi palkittiin

Vuoden 2020 moottoriliikenteen ansiomitalit myönnettiin kahdeksalle ansiokkaasti tieliikenteen toimintaa edistäneelle henkilölle. Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka myönsi mitalit 8. toukokuuta 2020. Koronavirustilanteen vuoksi mitalit jaetaan myöhemmin.

Moottoriliikenteen toimivuus on tärkeää myös näinä poikkeuksellisina aikoina, ja sen kehittämiseksi on tehty pitkäjänteistä ja ansiokasta työtä, kiittää ministeri Harakka.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Mitali myönnetään ansiokkaasta valtakunnallisesta toiminnasta suomalaisen moottoriliikenteen hyväksi. Ansiomitalin voi saada myös henkilö, joka pitkäaikaisella ja tuloksekkaalla työllään on edistänyt tieliikenteen kehittämistä.

Liikenne- ja viestintäministeri myöntää mitalin Moottoriliikenteen Keskusjärjestö ry:n hallituksen asettaman mitalitoimikunnan esityksen perusteella. Mitaleja on myönnetty vuodesta 1993 lähtien uudet mitalistit mukaan luettuna kaiken kaikkiaan 211 kappaletta. Ansiomitali virallistettiin vuonna 2007.

Moottoriliikenteen Keskusjärjestö on kahdeksan tieliikennejärjestön yhteistyöelin. Jäseninä ovat Autoalan Keskusliitto, Autoliitto, Autotuojat ja -teollisuus, Linja-autoliitto, Suomen Autokoululiitto, Suomen Autoteknillinen Liitto, Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ja Suomen Taksiliitto.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Ansiomitalin saivat:

  • Heikki Parviainen, lehtori
  • Kari Palojärvi, toiminnanjohtaja, Metsäalan kuljetusyrittäjät ry
  • Heikki Lepistö
  • Arto Silvennoinen, toimitusjohtaja, Suomen Autokierrätys Oy
  • Kai Andersson, puheenjohtaja, Suomen Taksiliitto ry
  • Mikko Huopalainen, hallituksen jäsen
  • Mika Boedeker, valiokuntaneuvos
  • Suvi Rihtniemi, toimitusjohtaja, Helsingin seudun liikenne –kuntayhtymä (HSL)