MetsäTrans Oy
Tapahtumat

Ilomantsin Karhufestivaalille 30 moottorisahaveistäjää eri puolilta Suomea

Vuonna 2020 Elli Viinikangas toimi Karhufestivaalin veistokisassa miehensä avustajana ja sahasi maapallon Rauhaa ja rakkautta -teokseen. Kuva: Riitta Ryynänen

Ilomantsin Karhufestivaalin veistokilpailuihin on ilmoittautunut kaikkiaan 30 veistäjää. Elokuun puolivälissä Ilomantsiin kokoontuva joukko on sekoitus moottorisahaveiston konkareita ja kisojen ensikertalaisia. Osallistujia on ympäri Suomen, ja ulkomailta on tulossa kaksi veistäjää. Naisia kisaajista on kolme.

- Minut innoitti mukaan tämänvuotinen teema, Karhu ja pentu, kertoo Elli Viinikangas Vihannista.

Moottorisaha on Viinikankaalle tuttu polttopuiden teosta ja rankametsästä, mutta ennen viime vuotta hän ei ollut käyttänyt sahaa veistämiseen. Vuoden 2020 Karhufestivaalilla hän toimi miehensä avustajana karhunveiston mestaruuskilpailussa.

Viinikangas on haaveillut Karhu ja pentu -teemasta jo pidemmän aikaa.

- Yritin kaupata aihettani puolisolleni kaksi vuotta sitten, mutta hän ei siitä ollut innostunut. Kun nyt sain tietää teemasta, päätin, että lähden toteuttamaan ideani ihan itse. Minulla on teemasta niin vahva ajatus, että haluan tuoda sen kaikkien nähtäväksi.

Maapallon veistäminen viime vuonna oli avustajana toimineen Elli Viinikankaan mukaan haastava tehtävä. Hommaan meni muutama tunti. Kuva: Juho Haavisto

Yllätyksellisyys kiehtoo

Karhufestivaalin tuottaja Maarit Hämäläinen-Koljonen kertoo järjestäjien etenevän toiveikkaasti kohti elokuuta.

- Veistokisaan ilmoittautuneita on hyvä määrä, ja mukana on ilahduttavasti sekä aiemmista festivaalivuosista tuttuja että uusia nimiä.

Yksi uusista veistäjistä on Kuhmalahdella asuva Jari Rantanen, joka oli törmännyt Karhufestivaaliin netissä taidekilpailuja selatessaan ja innostunut välittömästi. Moottorisahaveistossa häntä kiehtoo tietty yllätyksellisyys.

- Sahatessa työ koko ajan hahmottuu, mutta se voi myös muuttua tekemisen aikana moneen kertaan puulajin, puun muotojen ja oksien mukaan.

Jari Rantanen osallistuu ensimmäisen kerran Karhufestivaalin kilpailuun, mutta karhu on hänelle taiteenteossa muuten tuttu aihe. Kuva: Jari Rantanen

Myös videokuvaa maailmalle

Ilomantsin Karhufestivaali pärähtää käyntiin torstaina 12.8. Mestarit Mantsissa -kutsuveistolla, jonka teemana on Pohjois-Karjala 300 vuotta. Moottorisahaveiston kisoja on entiseen tapaan kaksi: karhunveiston mestaruuskilpailu on perjantaista lauantaihin 13.–14.8. ja räväkkä pikaveistokilpailu sunnuntaina 15.8.

Karhufestivaalin järjestävät Maaseudun Sivistysliiton Vaara-Karjalan kulttuuriyhdistys ja Maaseudun Sivistysliitto. Yhteistyökumppaneina ovat Ilomantsin kunta, Stora Enso sekä joukko paikallisia yrityksiä, yhdistyksiä ja yhteisöjä.

Karhufestivaalin järjestelyissä otetaan koronatilanne huomioon, ja tapahtuma toteutetaan viime vuoden tapaan hybridinä – eli sekä paikan päällä koettuna että videokuvaa veistämisestä välittäen.

Karhufestivaalin veistokilpailuihin määräaikaan eli 11.4.2021 mennessä ilmoittautuivat: Vladimir Almanov (Sergiev Posad, Venäjä), Jani Grönlund (Helsinki), Ulla Haglund (Alaveteli, Kruunupyy), Raimo Hautaluoma (Jalasjärvi, Kurikka), Esko Heikura (Kuhmo), Urpo Huotari (Paltamo), Christian Häggman (Ytteresse, Ähtävä), Timo Kareinen (Ilomantsi), Jari Kinnunen (Suomussalmi), Vladimir Kravchuk (Kyiv, Ukraina), Kari Kulmala (Rääkkylä), Jari Kuokkanen (Iisalmi), Igor Kyllinen (Oulu), Juha Käkelä (Lakiala, Ylöjärvi), Leo Johannes Laakko (Orimattila), Aimo Laitinen (Oulu), Heikki Laurila (Lumijoki), Timo Nevalainen (Pyhäsalmi), Sari Nikola (Siuntio), Pekka Niskanen (Haapajärvi), Kari Onninen (Lahti), Taisto Pehkonen (Lieksa), Jari Rantanen (Kuhmalahti, Kangasala), Timo Teittinen (Kuosmala, Juva), Markku Tuominen (Nurmijärvi), Pekka Vahtera (Naantali), Asko Vihavainen (Savonlinna), Elli Viinikangas (Vihanti), Kari Viinikangas (Vihanti), Ari Vähäkangas (Ylivieska).