Metsätrans-Lehti Oy
Metsätrans

Isättömyys tänä päivänä

Kolumnini aihe on käväissyt mielessäni useampia kertoja ja ehkäpä odottanut oikeaa aikaansa. Liekö tälle kipeälle aiheelle onkaan oikeaa aikaansa? Vai onko niin, että aiheeni aika on aina oikea, sillä isättömyys on ollut ja on edelleen kysymyksiä nostattava teema. Suurten ikäluokkien lapset menettivät isänsä vuosiksi sotimaan ja osa lopullisesti sodassa kaatumisen myötä, mitä tämän päivän lapset eivät Suomessa onneksi koe. Monet kuitenkin kärsivät isättömyydestä.

Wanhojen tansseja seuratessani sain liikuttuneena ihastella, kun tyttäreni isä tanssitti nuorimmaistamme. Taas kerran havahduin ajan kulumiseen: viisi vuotta sitten olimme samassa tilanteessa tanssittamassa kaksosiamme ja viime vuonna kolmas lapsemme pyörähteli isänsä kanssa vanhempien valssia. Kaikissa näissä ikimuistoisissa tanssiaisissa olen huomannut, että salin muutamat nuoret neidot eivät ole valssanneet isiensä kanssa. On mahdotonta tietää syitä tai lähteä edes arvailemaan niitä. Todettakoon vain, että erityisen arvokasta nuoren itsensä kannalta on saada tanssia oman elämänsä ainutlaatuinen Wanhojen vanhempainvalssi oman vanhempansa kanssa. Jokainen äiti tai isä tietää, miten koskettavaa on tanssittaa aikuistuvaa lastaan, joka juuri syntyi ja on nyt pukeutunut parhaimpiinsa sekä opetellut erilaisia tansseja viikkojen ajan osoittaakseen osaavansa.

Isättömyyttä on tutkittu maailmassa paljon, eikä syyttä. On äitejä, jotka haluavat lapsen ilman isää ja äitejä, jotka jäävät lasta odottaessaan tai lapsen synnyttyä yksin kasvattamaan lastaan tahdosta riippumatta. Toiset äideistä eivät halua lapsensa isää elämäänsä, vaan haluavat kasvattaa lapsensa yksin tai jonkun muun kuin lapsensa isän kanssa. Toisinaan lapsi voi kasvaa isättömänä, koska isänsä ei edes tiedä olevansa isä. Naiset voivat saada lapsen luovutetuilla siittiöillä tai ehkäisyä käyttämättä. Avio- ja avoerojen yleistyttyä sekä huoltajuusriitojen seurauksena lapset menettävät tapaamisoikeutensa isiinsä ja ulkopuoliset eivät voi tietää, onko kyseessä lapsien etu vai kauheimmillaan isästä vieraannuttaminen. Isättömäksi lapsi luonnollisesti jää isän kuoleman tai kauas muuttamisen seurauksena.

Ajassamme puhutaan biologisesta, psykologisesta, sosiaalisesta ja juridisesta isyydestä. Toisaalta yhtä yleistä on puhua näiden näkökulmien puuttumisesta, esim. biologinen isyys ei välttämättä tarkoita psykologista isyyttä eli geneettinen isä ei osoita välittämistä tai halua viettää aikaansa lapsensa kanssa, jolloin psykologinen isyys jää toteutumatta. Enää hyvä isyys ei ole perheen elättämistä, vaan hyvään isyyteen kuuluu sitoutunutta läsnäoloa ja saatavilla oloa.

Hyvin tavallista on puhua jaetusta vanhemmuudesta, millä tarkoitetaan sitä, että molemmat vanhemmat kantavat vastuuta vanhemmuudesta ja sitoutuvat tasa-arvoiseen hoivan ja vastuun jakamiseen kotona ja kodin ulkopuolella. Mitä tasa-arvoisuus vanhemmuudessa tarkoittaa? Ei ainakaan vanhemmuuden puolittamista, vaan näkemysten jakamista ja toinen toisensa kunnioittamista erilaisina vanhempina lapsen hyvinvoinnin saavuttamiseksi. Liian usein tasa-arvoisuuden tavoittelu näyttäytyy feminismin hyökkäyksenä.

Mitä ihmettä maailmassa on tapahtumassa, kun kaunopuheisuudella yritetään häivyttää jokaisen lapsen oikeus isään ja äitiin? Niinkin luonnollinen asia kuin miehen ja naisen sukusoluista alkunsa saava lapsi tarvitsee isää ja äitiä – kummallakin on tärkeä tehtävänsä lapsen tasapainoiseksi aikuiseksi saattamisessa. Valitettavan usein saa lukea tai kuulla naisten kertovan, miten hyvin he pärjäävät ilman miehiä. Nykyajan kuvitelmia on sekin, kun naiset luulevat naapurin sedän tai päivähoidon ystävällisen mieshoitajan riittävän pojalle samastumisenkohteeksi. Valtio yrittää korvata isät pitämällä huolta yksihuoltajaäideistä, mitä todistavat lukuisat tutkimukset, joiden mukaan hyvässä taloudellisessa tilanteessa olevat naiset päätyvät useimmiten hankkimaan lapsen ilman kumppania ja tiedetään myös, että lapsettomuushoitoja annetaan julkisten terveyspalveluiden taholta yksinäisille naisille. Toisinaan jopa poliitikkojemmekin keskusteluissa isyydellä ei näytä olevan merkitystä – varsinkaan biologisella isyydellä.

Useita isiä ja isäpuolia auttaneena uskallan väittää, että vain harvat miehet kokevat kasvatusvastuuta toisten miesten lapsia kohtaan, vaikka monet nykyisin toisten lapsia kasvattavatkin. Muutama viikko sitten erään asiakkaani, joka on isä ja isäpuoli, painokas ajattelu tiivistää olennaisen: ”Olen lasteni äidistä erottuani elänyt suhteessa, jossa avovaimoni ei hyväksynyt biologisia lapsiani ja silloin päättänyt, että en koskaan tule kasvattamaan toisen lapsia, kun omiani en ole saanut kasvattaa.”

Tämä artikkeli on maksullinen.

Osta lukuoikeus

tai

Kirjaudu sisään