Resilienssi

Resilienssi yksinkertaisimmillaan tarkoittaa muutosjoustavuutta ja palautumiskykyä, johon nykyisin koulutetaan työelämän tarpeista käsin johtajia, sotilaita, poliiseja, opetus- ja auttamisalan ammattilaisia. Sana resilienssi tulee latinan kielestä re-salire ja tarkoittaa `hypätä takaisin´. Fysiikassa resilienssillä tarkoitetaan materiaalin kimmoisuutta ja iskunkestävyyttä. Kasvatusalalla resilienssiä on ihailtu pitkään, mikä liittynee hämmästykseen, miten joku sisarussarjan lapsista pärjää elämässään, kun toisten tienä on vanhempiensa varjojen täyttämä malli. Me suomalaiset olemme tottuneet puhumaan sisusta, joka on suurelta osin sama asia kuin resilienssi. Kumpikin – sisu ja resilienssi – ilmenevät vaikeissa elämäntapahtumissa tai -vaiheissa.

Lastensuojelutyössä resilienssin arvo tulee merkittäväksi, sillä kaikilla lastensuojelun asiakkailla on kuormittavia kokemuksia vähintäänkin menneisyydessään. Kaikki eivät kuitenkaan pidä itseään kauhean ja mielettömän kohtalonsa uhreina, vaan pystyvät näkemään tilanteensa ja elämänsä ymmärrettävinä, minkä ansiosta elämänsä ei ole ylivoimaista. Resilientit ihmiset eivät vetäydy tai muutu apaattisiksi, sillä heillä on päättäväisyyttä ja kykyä nähdä kärsimykset ja vastoinkäymiset osana ihmisen elämänkokemusta. Ymmärtääkseni paremmin resilienssiä lainasin kirjastosta Soili Poijulan `Resilienssi – muutosten kohtaamisen taito´ -kirjan, jota suosittelen ihan kaikille, joita hämmästyttää toisten taito muuttaa surkeus ihmeeksi.

Jo lapsena muistan hämmästelleeni mummuani, joka oli joutunut jättämään Karjalan kotinsa lopullisesti sekä jatkanut perhe-elämäänsä kaksi pientä lastaan menetettyään uudella seudulla monia läheisiään kaivaten. Mummulla oli kykyä selviytyä vastoinkäymisistä ja stressistä kuten monilla muilla meidän kaikkien sukulaisilla. Tutkijat ovat todenneet, että resilienssi on pitkäaikaista käyttäytymistä, ajattelua ja toimintaa, joita on mahdollisuus oppia ja kehittää. Rankka tosiasia on se, että resilienssi kehittyy vastoinkäymisten läpikäymisestä ja niistä oppimisesta. Poijulan mukaan resilienssin paradoksi tarkoittaa, että vaikeimmat aikamme voivat saada esiin parhaat puolemme, kun uskallamme ottaa haasteet vastaan.

Resilientit yksilöt eivät siis ole heitä, jotka eivät välitä ympärillä tapahtuvasta ja ovat sen vuoksi suojassa. Pelkkä selviytyminen ei ole resilienssiä, vaan resilienssiin liittyy toipumista ja kestävyyttä. Resilientit aikuiset ovat kertoneet saavuttaneensa vahvuuksia kärsimystä kestettyään – he arvostavat kasvattaneita kokemuksiaan, minkä jälkeen elämästä on tullut heille arvokkaampaa. Kun oppii arvostamaan elämäänsä, kykenee kokemaan asioita syvemmin ja useimmilla syntyy halu auttaa toisia, mikä entisestään hioo ihmisestä kauniimpaa timanttia.

Ulkona puuhastellessani tai lenkkeillessäni kuuntelen toisinaan podcasteja tai äänikirjoja. Äskettäin kuuntelin Tommy Hellstenin `Tähän olen tullut – kirja merkityksen löytämisestä´. Hellsten kertoi kirjassaan isoäidistään, joka oli elänyt elämänsä luonnon armoilla saaristossa. Karu elämä oli opettanut nöyryyttä ja kiitollisuutta. Mieleeni jäi kirjan toteamus: ”Kokemukset olivat antaneet heille kyvyn nähdä sen, mitä heillä oli, eivätkä he kokeneet tärkeäksi miettiä, mitä heillä ei ollut.”

On ilahduttavaa tietää, että elämä antaa aina uusia mahdollisuuksia. Resilienssikin voi kehittyä missä tahansa elämänvaiheessa, vaikka tuskin kukaan meistä toivoo rankkoja kokemuksia, jotka kehittävät resilienssiä. Mieluisampi vaihtoehto on kehittää omaa persoonallisuuttaan tulemalla tietoiseksi itsestään, sillä tutkijat ovat osoittaneet itsensä ymmärtämisen kuuluvan resilienssiin. Älykkyyden, joka liittyy suurelta osiin geeneihimme, tiedetään lisäävän resilienssiä. Älykkyyden sijaan voi viisastua; monet iäkkäät ovat viisastunteet elämänkokemuksiensa ansiosta ja hyväksyttyään asiat, joita he eivät ole pystyneet muuttamaan. Resilientit ihmiset tietävät vahvuutensa ja heikkoutensa. Heillä on tunneälyä eli osaavat havainnoida tunteitaan, eivätkä kielteiset tunteet ja ajatukset ota heitä valtaansa. He kokevat itsensä johdonmukaisiksi, sillä heillä on elämässään päämäärä ja he tietävät itse olevansa osa laajempaa maailmaa. Resilientti ei odota toisten tekevän omasta puolestaan, vaan terve minäpätevyys eli taipumus suhtautua onnistumiseen luottaen ja optimistisuus johtaa tehokkaisiin selviytymiskeinoihin.