Ajankohtaista

MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola esittää tuulivoimalakia, metsäpaneelin perustamista ja metsäverotuksen uudistamista

MTK:n Tiirolan mukaan ylikuumeneva tuulivoimarakentaminen aiheuttaa tarpeetonta metsäkatoa. Tuulipuiston alueella lainsäädäntö on kunnossa, mutta tuulivoimapuistojen siirtolinja-aluilla on Tiirolan mukaan menossa laillistettu ryöstö, johon pitää lainsäädännöllä puuttua. - Tuulivoimarakentamisessa on villin lännen meininki.

Tuulipuistoja suunnitellaan yhä useammin metsäisille seuduille, koska taajaan asutuilla alueilla niiden vastustus on kasvanut. Jokaisesta tuulipuistosta, joita on suunnitteilla satoja, vedetään kymmenien metrien levyinen erillinen johtokäytävä valtakunnanverkkoon. - Nytkin on rakenteilla sellaisia johtokäytäviä, joista tulee satojen hehtaarien metsäkato, Tiirola kertoo.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

- Uusia siirtolinjoja vedetään kuin sieniä sateella, kun nykyinen lunastuslaki mahdollistaa liiketoiminnan tekemisen toisen maalla muutaman satasen hehtaarikohtaisena kertakorvauksella. - Siksi esitänkin, että hallitus aloittaisi viipymättä valmistelemaan erillistä tuulivoimalakia, jolla velvoitettaisiin tuulivoimayhtiöt maksamaan lunastuksen yhteydessä samansuuruiset korvaukset johtokäytävien maanomistajille kuin itse puiston alueen maanomistajat saavat.

Metsäpaneeli kokoamaan metsätutkijoiden ääni päätöksenteon tueksi

Tiirola esittää maan johtavista metsäntutkijoista muodostettavaa metsäpaneelia, joka tasapainottaisi tutkitun ja mitatun tiedon avulla metsäpoliittista keskustelua ja päätöksentekoa.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

- Maailman johtavana metsätalousmaana ja perinteikkäänä vahvana metsäntutkimuksen maana meiltä puuttuu tieteellinen metsäpaneeli ilmastopaneelin ja luontopaneelin rinnalta. Sille olisi tarvetta. Nyt metsäntutkijoiden ääni hukkuu helposti muun keskustelun melskeeseen, Tiirola huolehtii.

Metsäpaneelia tarvitsisi kovasti myös EU. Hänen mukaansa nyt tarvittaisiin vahvoja vaikuttajia osoittamaan, että EU komissio on menossa pahasti metsään. - Ei voi olla niin, että metsänielujen kasvattaminen ja fossiilisten tuotteiden korvaaminen torpataan tekemällä metsistä ränsistyviä museoita.

Metsäverotus kaipaa uudistusta

Metsäverotus ei ole enää tasapuolinen eri omistusmuotojen suhteen. Yksityiseltä metsänomistajalta mene lähes joka kolmas puu verottajan käyttöön, kun esimerkiksi ulkolaisilla rahastoyhtiöillä voi olla rakenteita, joiden avulla verojalanjälkeä ei juuri Suomeen jää.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

- Olen huolissani siitäkin, että metsänomistus irtaantuu pikkuhiljaa metsien sijaintipaikkakunnilta. Jos kuntaan jää metsien käytöstä vain hakkuun jäljet ja eurot menevät muualle, voi paikallisten päättäjien hyväksyntä metsäelinkeinolle heiketä.

- Rohkenekin esittää selvitettäväksi metsäverotuksen kokonaisuudistusta, jossa kaikki puunmyyjät maksaisivat samaa yhteisöverokannan tasoon sidottua erillistä metsäveroa, joka tilitettäisiin metsän sijaintipaikkakunnalle.