Tuula Pukkala: Rakkauden rakennusaineet

Joulu merkitsee useimmille rakkauden juhlaa, jolloin kokoonnutaan perheen, suvun ja ystävien kanssa. Läheisten seurassa vietetty aika herkkujen ja mukavan tekemisen kera saa ihmiset joka vuosi odottamaan ja valmistelemaan valon juhlaa. Joulun lumo taitaa kätkeytyä kiireettömään yhdessäoloon, mitä jokainen meistä tarvitsee.

Emme kuitenkaan saa riittävästi tarvitsemaamme voimaa pelkästään joulun ajasta, vaan arjessa saamamme lempeys ja lämpö kannattelevat meitä. Jotkut muistavat lapsena jääneensä huomiotta, toiset eivät tule nähdyiksi tarpeineen parisuhteessaan ja joidenkin huolena on näkymättömyys työ- tai muissa ihmissuhteissa. Yritän ymmärtää terapia-asiakkaitteni hätää monelta kannalta ja kuulostelen heidän tilanteitaan kantamiensa ”näkymättömien reppujen” kautta. Ajattelen, että kunkin repussa on pakattuna pohjimmaisena lapsuus, jonka kivijalan soisi olevan vankka. Toisilla tiilet on muurattu löyhästi; ehkäpä laastiaineena ovat olleet arvaamattomat lapsuuden tilanteet tai monet muut kasvuperheen vanhempien vaikeudet. Kivijalan päälle itse kullekin on kertynyt vuosien kokemuksia kaikista ihmissuhteista ja tunnejälkiä, joiden kautta peilautuu kaikki tässä ja nyt tapahtuva.