Metsäteollisuus

Porin biokonversiolaitokselle myönnettiin ympäristölupa

Satakunnan aluehallintovirasto on myöntänyt ympäristöluvan BioEnergo Oy:n Porin Kaanaankorven teollisuusalueelle suunnitteilla olevalle biokonversiolaitoksen toiminnalle. Lupa koskee bioetanolin, nesteytetyn biokaasun ja raakaligniinin valmistusta puubiomassasta. Laitoksen tuotantokapasiteetti on noin 63 000 kuutiometriä bioetanolia, noin 22 000 tonnia nesteytettyä biokaasua ja noin 70 000 tonnia raakaligniiniä vuodessa.

- Myönteinen lupapäätös on hieno uutinen sekä hankkeen eteenpäin viemisen että Porin talousalueen kannalta, sanoo BioEnergon hallituksen puheenjohtaja Timo Saini.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

- Olemme onnistuneet pitämään hankkeen lähes suunnitellussa aikataulussa poikkeuksellisista ajoista huolimatta, mistä kiitos myös erittäin hyvälle yhteistyölle paikallisten kumppaniemme kanssa, Saini kertoo ja kuvaa ympäristölupaa myös tärkeäksi signaaliksi kaikille hankkeen sidosryhmille.

- Luvasta saamme lisää potkua laitoksen toteuttamiselle, iloitsee BioEnergon rahoitusjohtaja Kim Isosomppi.

- Lisäksi se ohjeistaa hyvin suunnittelua ja rakentamista 166 sivun yksityiskohtaisuudellaan. Ympäristöhallinto on tehnyt tarkkaa ja hyvää työtä lupa-asiaa käsitelleessään.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

- Nyt saatu päätös kruunaa pitkän ja huolellisen valmistelutyön ja antaa selkeän signaalin hankkeen edistämiselle, kertoo hankkeen vetäjänä ollut Bioeconomy Lead Eeva Punta Swecolta.

Hankkeen ympäristövaikutusten arviointi tehtiin Swecon toimesta vuosina 2019–2020, jonka jälkeen ympäristölupahakemus jätettiin aluehallintovirastolle tammikuussa 2021.

Saini kuvaa laitosta ”energiahybridiksi”, koska se vähentää liikenteen päästöjä kolmella tavalla, bioetanolilla, ligniinillä ja biokaasulla.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

- Laitoksen toiminnasta ei aiheudu mainittavia vaikutuksia ympäristön asutukselle tai virkistyskäytölle. Laitoksen toimintaan liittyvät riskitilanteet ja niihin liittyvät vaikutukset on tunnistettu ja niihin varaudutaan laitoksen suunnittelussa ja toteutuksessa. Laitoksen toimintaa tarkkaillaan ja ohjataan prosessiyksiköittäin ja kokonaisuutena automaattisten seurantajärjestelmien avulla. Seurannan avulla varmistamme, että laitos varmasti toimii ympäristöluvan ehtojen mukaisesti, Saini sanoo.



BioEnergo on suunnittelemassa Poriin Kaanaan teollisuusalueelle kehittyneiden biopolttoaineiden jalostamoa, jonka tuotteilla vähennetään liikenteen päästöjä. Raaka-aineena BioEnergo käyttää sahateollisuuden sivuvirtoja, joista jalostetaan liikennekäyttöön noin 60 miljoonaa litraa kehittynyttä bioetanolia henkilöautojen ja 130 000 MWh kehittynyttä nesteytettyä biokaasua raskaan liikenteen polttoaineeksi. Sen lisäksi jalostamo tuottaisi 73 000 tonnia ligniiniä muun muassa ”vihreän” asfaltin valmistukseen ja 44 000 tonnia CO2:ta teollisuuden ja kiertotalouden tarpeisiin. Täydellä kapasiteetilla BioEnergo työllistäisi suorasti ja epäsuorasti arviolta 250 työntekijää.