Metsätrans

Lahjakkaisiin panostaminen

Otsikko uskoakseni herättää ajatuksia ja tunteita – ainakin minussa. Suomalaisen koulun vahvuus on ollut siinä, että aina on pystytty pitämään huolta heistä, jotka ovat vaarassa pudota kyydistä. Pisa-tutkimuksen ja muiden kansainvälisten tutkimusten mukaan kaikkein heikoimpien osaajien määrä on meillä suhteellisesti pienempi kuin OECD-maissa keskimäärin. Saamme olla suomalaisina tästä ylpeitä, mutta saman tien pyydän ajattelemaan lahjakkaita.

Väitetään nimittäin, että useissa maamme kouluissa mennään heikoimpien ja apua tarvisevien ehdoilla, koska he synnyttävät huolta kasvattajien mielissä. Valitettavasti tästä voi seurata lahjakkaiden turhautuminen, kun heille helpolta tai itsestään selvältä tuntuvaa asiaa selitetään uudelleen. Onneksi kouluissa on tarjolla eri oppimisen tuen muotoja, joilla asioiden sisäistämistä tai oppimista edistetään. Oppimisen ja koulunkäynnin tuen kolme tasoa ovat yleinen, tehostettu ja erityinen tuki. Näistä oppilas voi saada kerrallaan vain yhden tasoista tukea. Tukimuotoja ovat esimerkiksi tukiopetus, osa-aikainen erityisopetus, avustajapalvelut ja erityiset apuvälineet. Kouluilla annetaan tukea niin kauan ja sen tasoisena kuin se on tarpeellista. Useimmilla kouluilla kannattelua tarvitsevien oppilaiden vieressä on ohjaaja tai he käyvät osa-aikaisessa erityisopetuksessa, jolloin he saavat yksilöllistä tukea tai tarvitsemaansa huomiota. Tällöin luokan toiset oppilaat eivät ainakaan joudu odottamaan opetettavan asian etenemistä.

Haluatko lukea koko artikkelin? Kokeile Metsätrans-digilehden tilausta maksutta 30 päivää!

Kokeile 30 päivää maksutta

tai

Kirjaudu sisään

Metsätrans Digi -tilauksella luet ilman rajoituksia tämän ja muut metsäalan painavimmat artikkelit. Hinta kokeilujakson jälkeen 3,90 €/kk.