Ajankohtaista

Männylle, kuuselle ja koivulle tiedossa keskimääräistä heikompi kukinta

Kuusen emikukintoja
Kuusen emikukintoja

Luonnonvarakeskus (Luke) ennustaa kaikille pääpuulajeillemme vaatimatonta kukintaa koko maahan. Kuusen latvoissa olevaa runsasta käpysatoa verottavat mittavat hyönteis- ja sienituhot. Männyn luontaiselle uudistamiselle on näillä näkymin hyvät edellytykset keväällä 2023.

Männyllä keskinkertainen siemensato ja vaatimaton kukinta

Männyllä on tänä keväänä keskinkertainen siemensato koko maassa. Lämpimän viime kesän ansiosta siementen laatu on kuitenkin hyvä Pohjois-Suomea myöten. Mänty alkaa varistaa siemeniään yleensä huhtikuun puolivälissä.

– Keskinkertainenkin siemensato voi riittää hyvään taimettumiseen luontaisen uudistamisen aloilla, kunhan siemenpuita ja paljastettua kivennäismaata on riittävästi, kertoo Luken tutkija Pekka Helenius.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Mänty kukkii tänä vuonna keskimääräistä heikommin, mikä tarkoittaa heikohkoa siemensatoa keväälle 2024. Sen sijaan keväälle 2023 näyttäisi pikkukäpyjen perusteella olevan kehittymässä keskimääräistä runsaampi siemensato ja sen myötä hyvä tilaisuus luontaiselle uudistamiselle. Siemensadon laatu määräytyy tulevan kesän lämpöolojen perusteella.

Käpytuhot verottavat kuusen siemensatoa

Viime kesän runsaan kukinnan ansiosta kuusten latvoissa on Pohjois-Suomea lukuun ottamatta paljon käpyjä. Paikoitellen runsaat hyönteis- ja ruostesienituhot kuitenkin vähentävät kävyistä varisevan itämiskykyisen siemenen määrää. Tuhot ovat seurausta edellisen hyvän kukintavuoden läheisyyden  seurauksena runsastuneista hyönteiskannoista, sekä ruostesienten leviämiselle otollisista sääoloista viime kesänä.

Kuusen kukinta on tänä vuonna heikkoa koko maassa. Näin ollen myös keväällä 2023 varisevan siemenen määrä tulee jäämään vähäiseksi. Jotta käpytuhohyönteisten kannat pienenisivät, ja sen myötä myös tuhoriski tuleville kuusen käpysadoille pienenisi, pitäisi heikkoja kukintavuosia olla kuitenkin useampia peräkkäin.

Koivuallergikoille kepeä kevät

Myös koivu kukkii tavanomaista heikommin. Heikon kukinnan taustalla on kevään 2021 runsas kukinta – hyvää kukintavuotta seuraa yleensä yksi tai kaksi heikompaa vuotta. Hedekukintoja on tänä vuonna vain viidesosa viime vuoden määrästä. Koivun siitepölyä voi kuitenkin kulkeutua maahamme etelänpuoleisten ilmavirtausten mukana jo huhtikuussa, muutama viikko ennen kotimaisten koivujen kukinnan alkamista. Siitepölytilanteen kehittymistä voi seurata Turun yliopiston siitepölytiedotuksen sivustolta (norkko.fi).

Kukkiakko vai kasvaakko?

Hyvänä kukintavuotena siementen ja etenkin siitepölyn tuottaminen kuluttaa puilta paljon yhteyttämistuotteita. Vähäiseksi jäävän kukinnan takia puilla tuleekin tänä vuonna olemaan enemmän resursseja käytettäväksi kasvuun. Tämä voi näkyä etenkin kuusella, jolla vuosien välinen vaihtelu kukinnan määrässä on hyvin voimakasta.