Laura Linkoneva: Onko Suomen huippulaadukas metsäosaaminen vain teoreettista?
Suomea mainostetaan metsäteollisuuden huippumaana ja Suomi tunnetaankin maailmalla parhaiten juuri metsistään ja puhtaasta luonnostaan. Ja nykyään ehkä myös tanssivasta pääministeristä.
Metsäkeskustelussa argumenttina käytetään usein sitä, miten Suomen metsäosaaminen on maailman parasta ja täällä ollaan kadehdittavan pitkällä verrokkeihin nähden - ei siis aihetta huoleen, saati kritiikkiin.
Samaan aikaan kuitenkin luontokato etenee, uhanalaisten lajien määrä lisääntyy ja hiilinielut romahtavat.
Mainos, juttu jatkuu alla
Mainos päättyy
Miten maailman paras voi suorittaa näin heikosti?
Maailman paras, mutta missä?
Suomen maine metsäosaajana on kiistaton, mutta mihin se perustuu?
On totta, että suomalaiset saavat kyllä metsän kasvamaan. Jopa tuottamattomat turvemaat on saatu puskemaan puuainesta menneiden vuosikymmenten aikana. Kukaan ei väitä, etteikö Suomessa osattaisi tuottaa puuta. Mutta onko tappiinsa viritetty ja tehokas metsätalous maailman parasta metsäosaamista? Onko se, että muualla on hakattu metsät matalaksi aikapäiviä sitten ja meillä ei, joku vapaudut vankilasta -kortti? Ja saako huonosti suorittavista parasta edes sanoa hyväksi, saati parhaaksi?
Jos jotain Suomessa on tutkittu niin puuta ja metsiä. Meillä on käytössä varmasti planeetan kattavimmat tilastot, datat, keinot, ammattilaiset ja osaaminen, mutta silti tässä maailman parhaassa metsämaassa metsät eivät ole prioriteettilistan kärjessä. Puu on prioriteettilistan kärjessä.
Mainos, juttu jatkuu alla
Mainos päättyy
Maailman parasta metsäteollisuutta olisi tuottaa raaka-ainetta aiheuttamatta pitkäkestoista haittaa. Eikö maailman paras metsäteollisuus ennemminkin edesauttaisi kuin vahingoittaisi metsäluonnon tilaa? Suomessa metsä kasvaa kyllä kaadetun tilalle, mutta eläimet ja eliöt pitäisi pitää elinvoimaisina jatkuvasti. Miksi maailman paras metsäteollisuusmaa kärsii pahenevasta luontokadosta? Miksi uhanalaisten lajien määrä lisääntyy? Miksi vesistöt rehevöityvät metsätalouden seurauksena, vaikka asumme maailman parhaassa?
Ikävä kyllä maailman paras ei välttämättä tarkoita hyvää. Ei se, että muut maat tekevät jotain huonommin tarkoita sitä, että Suomen kannattaisi liikaa ylpistyä. Ei se, että muut ovat huonompia, tehottomampia ja vastuuttomampia tarkoita sitä, että Suomi olisi esimerkillinen. Suomi on mahdollisesti vain vähemmän huono kuin verrokkinsa.
Maailman paras on muutenkin hähmäinen sanapari. Maailman paras missä? Puuntuotannossa? Korjuussa? Maineessa?
Brändi Suomella ainakin on kohdallaan.
On totta, että Suomessa osataan. Täällä saadaan puu kasvamaan ja se saadaan tehokkaasti taimesta selluksi ja sahatavaraksi. Suomi osaa tehdä puuta, mutta osaako Suomi tehdä metsiä? Millainen on hyvä metsä? Ajoissa raivattu ja harvennettu, tasaikäinen, tasalaatuinen ja nopeakasvuinen? Suoraa runkoa suorissa riveissä?
Mainos, juttu jatkuu alla
Mainos päättyy
Välillä parhaudesta puhuttaessa meinaa unohtua, että metsä on muutakin kuin puutehdas.
Kun ensiharvennus meni päin mäntyä
Loppuvuodesta 2022 otsikoihin nousi Metsäkeskuksen selvitys ensiharvennusten onnistumisista. Tai no, epäonnistumisista. Selvitys oli karua luettavaa – yksikään kahdeksastakymmenestä kuudesta tarkastukseen osuneesta ensiharvennuksista ei ollut suositusten mukainen.
Kaikki ensiharvennukset oli hakattu selvityksen mukaan liian harvoiksi. Johtuuko liian harvaksi hakkaaminen ahneudesta? Liian isoista koneista, jotka vaativat leveämmät urat ja risteykset? Eikö kuski osaa arvioida urien välejä oikein?
Mainos, juttu jatkuu alla
Mainos päättyy
Väitän, että tahallisuudesta ei ole ollut kyse. Kyse ei ole ollut välinpitämättömästä hakkuukonekuljettajasta, eurojen kuvat silmissä kannustavasta metsänomistajasta tai ahneesta urakoitsijasta.
Metsäkouluissa ympäri Suomen opetetaan tekemään harvennukset Tapion maastotaulukoiden mukaan ja erilaisia oman työn mittaamisen keinoja käydään läpi. Työmaille tehdään korjuujäljen tarkastuksia ja jokainen kuski pyrkii varmasti parhaimpaansa.
Liian harvaksi hakattu metsä on tulevaisuudessa huonompituottoinen, joten yhdenkään metsänomistajan intresseissä ei ole liian voimakkaasti hakattu ensiharvennus.
Mikä liian harvoihin ensiharvennuksiin sitten on syynä?
Sanoisin, että isoa osaa näyttelee metsätyön realiteetit.
Mainos, juttu jatkuu alla
Mainos päättyy
Suosituksiin on syynsä ja taustalla on vuosien tutkimus ja puhdas matematiikka. Jokainen ammattiylpeä kuski pyrkii varmasti hakkaamaan suositusten mukaisesti ja metsänomistajaa kuunnellen, mutta välillä keskustelussa tuntuu unohtuvan, mitä se itse metsätyö on. Maasto on joka ikisellä työmaalla erilainen. Koskaan ei ole täydellistä työmaata, jossa kaikki menee putkeen. On kivikkoa, louhikkoa, kalttoa ja märkää. Urista ei saa aina suoria ja jokainen työmaa on soveltamista. Leimikot eivät ole neliskanttisia, tasaisia ja kahdenkymmenen metrin uravälillä jaollisia, joten uravälitystä joutuu säätämään. Ensiharvennuksen hakanneen moton perässä voi ajaa leveätelainen iso ajokone, joka vaatii leveät urat ja loivat risteykset. Motokuski voi hakata suositusten mukaisesti isollakin hakkuukoneella, mutta ajo kyllä antaa palautetta kapeista urista. Ja jos ei ajo, niin metsänomistaja viimeistään, kun kaikki uranvarsipuut on kolhittu.
Moto pystyisi usein ihmeisiin, ajokone ei välttämättä. Isokin hakkuukone menee kapeasta välistä, maastossa kuin maastossa ja on ketterä, mutta ajokone siitä samasta välistä ei enää välttämättä mahdukaan, varsinkaan jos maasto on yhtään haastavampi.
Väitän, että motokuskit eivät juuri koskaan kuule ajolta palautteena, että jätitpä ihanan leveät urat ja kivan väljät risteykset, vaan kyllä se palaute poikkeuksetta on, että voisitko ottaa risteyksistä vähän enemmän puuta pois, ettei lähde puut mukana. Tiukka käkkärikäännös risteyksessä metsäkoneella harvemmin onnistuu.
Ammattilainen on ammattilainen ja ammattiketju on ammattiketju ja suositusten mukaisesti hakattu ensiharvennus kyllä onnistuu eikä ole missään tapauksessa mahdotonta utopiaa, vaikka Metsäkeskuksen selvitys siltä saattaa äkkiseltään näyttääkin.
Jos ensiharvennuksista lähes 60 prosenttia oli selvityksen mukaan metsälain vastaisia ja loputkin oli harvennettu suosituksia harvemmiksi ja yksikään tarkastettu kuvio ei ollut suositusten mukainen, ei kyse ole mistään yhden epäpätevän kuskin yksittäistapauksesta vaan alan ikävästä normaalista.
Mitä tälle suhteellisen kiusalliselle ensiharvennuskriisille voisi tehdä?
Edelleen olen varma, että yksikään kuski ei hakkaa tahallaan lakirajan alapuolelle ja riko metsälakia.
Pitäisikö koneita pienentää? Pitäisikö yrittäjällä olla kahdenlaisia koneita? Riittäisikö molemmille konetyypeille työmaita? Onko epäonnistuneiden harvennusten syynä edes koneen koko?
Ensiharvennusbisneksen kompastuskivi on se, että taksarakenne suosii isoja koneita. Pitäisikö ensiharvennuksen hinnoittelua muuttaa niin, että niitä olisi kannattavaa tehdä myös pienemmillä koneilla? Pitäisikö ensiharvennusbisnes eriyttää kokonaan ja antaa ensiharvennuksiin keskittyneiden urakoitsijoiden hoidettaviksi?
Ensiharvennusten eriyttäminen toisille koneille tai jopa toisille yrittäjille ei ole mitenkään ongelmatonta. Monella yrittäjällä on vain se yksi ketju ja sillä on pystyttävä tekemään jokainen eteen tuleva työmaa. Ei ole mitään taetta, että ensiharvennustyömaita riittäisi ympärivuotisesti järkevillä ajomatkoilla, mikäli yrittäjä näihin erikoistuisi. Ja mikäli ensiharvennuksen hinnoittelu ei muutu ja pienellä koneella niiden tekeminen ei ole kannattavaa, ei se houkuttele erikoistuneita yrittäjiä.
Ja ovatko liian suuret koneet edes ensiharvennusten epäonnistumisen suurin syy? En lähtisi ehdottamaan koneiden pienentämistä ainakaan ensimmäisenä muutoskohteena.
Monesti ensiharvennus tehdään liian aikaisin ja metsäkoneenkuljettajan sijaan pitäisi leimikolle palkata metsuri. Harmittavan usein liian nuoriin metsiin viedään moto, vaikka oikea työväline olisi raivaussaha ja aika. Jos liian nuoreen metsään tekee sopivat urat ja oikean uravälin, on jäävä puusto herkästi silti aika mitätön. Ja puutakin pitäisi vielä työmaalta saada. Moto kun ikävästi vie löpöä ja kuskin palkka juoksee huolimatta siitä, kulkeeko ainespuuta kouran läpi vai ei. Hakkuukone on helkkarin kallis raivaussaha, joten ensiharvennukselle se kannattaisi viedä vasta, kun on jotain mitä hakata.
Runsaspuustoiselta ja sopivan ikäiseltä työmaalta puuta kyllä saa ja työ on kannattavaa, joten miksi ensiharvennuksia tehdään liian aikaisin? Liian nuorena hakkaamisen pitäisi aina olla kannattamatonta, oli kyse harvennuksesta tai päätehakkuusta. Sen luulisi ohjaavan metsänomistajaa järkeviin päätöksiin.
Tulevaisuudessa puuntuotto pitää saada kokonaisuutena järkeväksi ja tehokkaaksi. Jos ensiharvennuksen jälkeen seuraava steppi on päätehakkuu, koska ensiharvennus tehtiin liian rajusti, on maankäyttö mennyt aika perustavanlaatuisella tavalla pieleen niin metsänomistajan kuin yhteiskunnankin kannalta aina veroeuroista hiilinieluihin.
Jotta tulevaisuuden tarpeet saadaan sovitettua yhteen, pitää jotain tehdä. Nykyiset talouskäytössä olevat alueet pitää saada tuottamaan tehokkaasti teollisuuden tarvitsema raaka-aine.
Tuntuu kurjalta, että samaan aikaan kun jossain hakataan vanhoja metsiä, jää jo metsätalouskäyttöön aikanaan otettuja taimikoita raivaamatta ja hoitamatta, vaikka tuilla taimikonhoitoon kannustetaankin. Tuntuu tuhlaukselta, että jossain laiminlyödään hoitotöitä ja maa-aluetta ei saada tuottavaksi ja toisaalla hakataan luontoarvoiltaan suojeluun erinomaisia kohteita.
Tulevaisuudessa metsien suojelupaine on kova ja tilaa huonosti tuottaville risukoille ei ole, eivätkä vajaatuottoiset ensiharvennuksen aikaan pilatut leimikotkaan sovi tähän yhtälöön. Mitä paremmin talouskäytössä olevat alueet saadaan tuottamaan puuta, sen kivuttomampaa on myös irrottaa alueita metsätalouskäytöstä lopullisesti ja saada se maailman paras metsäteollisuusmaa myös metsäluonnon hyvinvoinnin mittareilla maailman parhaaksi.
Joten jos Suomessa kerran paperilla osataan metsätalous ja maa on maailman kärkiosaajia, miksi korjuujäljessä on valtavia puutteita, yrittäjillä on laajasti talousvaikeuksia, ensiharvennuksille mennään vuosia liian aikaisin ja väärillä työvälineillä, päätehakkuiden keskilitrakoko lähentelee harvennuksia, metsän kiertoaika on optimaalia lyhempi ja tukkia pätkitään suoraan sellukattilaan? Jos täällä mualiman parraassa sekä ekologiamittarit että korjuujälkiraportit helottavat punaisella, alkaa olla hankalaa selitellä mustaa valkoiseksi.
Joku tässä kokonaisuudessa mättää. Teoriapohja on kunnossa ja Suomessa osataan metsäammattilaisten koulutus ammattikoulusta yliopistoon, mutta käytännön toteutus laahaa. Ehkä meillä on maailman paras osaaminen metsistä, mutta hyödynnetäänkö sen täysi potentiaali?
