Metsäkoneurakointi

Sampo-Rosenlew Oy:n toimitusjohtaja vaihtuu, Jussi Malmi jättää yhtiön

Mr. Deven Kataria on nimitetty Sampo-Rosenlew Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi 16. huhtikuuta 2023 alkaen. Mr. Katarialla on MBA tutkinto Vanderbuiltin Yliopistosta Yhdysvalloista and tuotantotalouden insinöörin tutkinto Birla Institute of Technology and Sciencesta Intiasta.

Mr. Kataria siirtyy Poriin Ranskasta, missä hän on viimeksi vastannut Mahindran ranskalaisen tytäryhtiön tuotekehityksestä maailmanlaajuisesti. Ennen tehtäväänsä Ranskassa hän työskenteli vuodesta 2010 eri positioissa Mahindran organisaatiossa Intiassa ja Yhdysvalloissa. Ennen siirtymistään Mahindra Group:iin Kataria toimi vuosina 1995-2010 eri johtotehtävissä Yhdysvalloissa, Kiinassa ja Singaporessa yhtiöissä kuten Lear Corporation, DHL ja United Technologies.

Sampo-Rosenlewin nykyinen toimitusjohtaja Jussi Malmi on päättänyt siirtyä uusiin tehtäviin yhtiön ulkopuolelle, mutta on luvannut tukea johdonvaihdosta sovitun ylimenoajan. Sampo-Rosenlewin hallitus kiittää Jussia hänen vahvasta sitoutumisestaan ja työstään viimeisten 4 vuoden aikana Sampo-Rosenlewin toimitusjohtajana.

Jussi Malmi

Sampo-Rosenlew Oy:n päätuotteet ovat leikkuupuimurit ja metsäkoneet. Mahindra Group tuli Sampo-Rosenlew Oy:n vähemmistöomistajaksi vuonna 2016 ja on kesästä 2022 omistanut yhtiön 100 %:sti. Mahindra Group on kansainvälisesti toimiva monitoimialayhtiö, jonka yksi päätoimialoista on maatalouskoneet kuten traktorit, puimurit ja erilaiset maatalouskoneiden lisälaitteet.