Metsäkoneurakointi

Logsetin toimistolle uusia tekijöitä

Mustasaaren Koivulahdessa on valmistettu metsäkoneita Suomeen ja maailmalle jo yli 30 vuoden ajan. Vahvasti vientivetoinen yritys onkin riippuvainen kansainvälisestä bisnesosaamisesta, jota vahvistettiin maaliskuun alussa tuntuvasti, kun uusi talous- ja hallintojohtaja Malin Ahlnäs sekä ostojohtaja Kari Luomanen aloittivat.

Kari Luomanen, Malin Ahlnäs, Ron Back
Maaliskuussa Logsetilla aloittaneet ostojohtaja Kari Luomanen, talous- ja hallintojohtaja Malin Ahlnäs sekä Logsetin kasvua luotsaava toimitusjohtaja Ron Back

Uutta osaamista kaivataan tuleviin digitalisaatioprojekteihin ja kasvun tukemiseen. Malin Ahlnäs on työskennellyt aiemmin esimerkiksi Duellilla financial controllerina ja Wärtsilässä business controllerina.

– Bisneksen kehittäminen ja prosessien uudelleenrakennus ovat lähellä sydäntäni, ja koen olevani hyvä niissä. Odotankin innolla projekteja Logsetin hallinnon ja digitalisaation parissa, Ahlnäs kertoo.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

– Olen nähnyt Logsetin kasvua ja kehitystä viime vuosien aikana, ja tähän kelkkaan on hyvä hypätä. Olin lyhyen ajan pois koneenrakennusmaailmasta, nyt onkin hyvä tulla takaisin. Kaikki toimittajat ja toimitusketjut ovat minulle ennestään tuttuja, Kari Luomanen kertoo.

Luomasella on yli 20 vuoden kokemus koneenrakennuksesta, viimeksi hän on työskennellyt Tume-Agrilla ja Sampo-Rosenlewilla.

- Logset on onnistunut luomaan kasvua ja haastamaan kilpailua kansainvälisillä markkinoilla. Malin ja Kari vahvistavat loistavasti osaamisellaan Logsetin tiimiä, molemmat ovat todistaneet osaamisensa omalla alallaan. Osaaminen strategiamme mukaisen kasvun toteuttamiseen alkaa olla kasassa, Ron Back linjaa.

Logset Group käsittää Suomen toimintojen lisäksi tytäryhtiöt Ruotsissa, Kanadassa ja Brasiliassa. Vientiä on noin 30 eri maahan, ja edellisvuoden liikevaihto oli 53 miljoonaa euroa. Metsäkoneiden kotimaisuusaste on markkinoiden korkein, valmistusarvossa mitattuna yli 90 % koneen komponenteista ja työstä tulee Suomesta. Logset työllistää hieman yli 100 henkilöä.