Järeitä säästöpuita jätetään aiempaa enemmän hakkuissa – vesiensuojelussa yhä parannettavaa

Suomen metsäkeskus arvioi vuosittain, kuinka luontoarvot on huomioitu yksityismetsien hakkuiden suunnittelussa ja toteutuksessa. Viime vuoden arvioinnissa kävi ilmi, että hakkuualueille jätetyt säästöpuut ovat aiempaa järeämpiä. Vesiensuojelussa eniten puutteita havaittiin purojen, norojen ja lähteiden lähiympäristöissä.

Suomen metsäkeskus arvioi luonnonhoidon laatua viime vuonna yksityismetsissä lähes tuhannella hehtaarilla ja noin 380 hakkuualueella. Näistä suunnatulla otannalla arvioitiin 85 aluetta, joilla tiedettiin olevan merkittäviä luontoarvoja.  

Puunkorjuun luonnonhoidon laatu oli erinomaista tai hyvää 85 prosentilla arvioiduista hakkuista, välttävää 13 prosentilla ja heikkoa kahdella prosentilla arvioiduista hakkuista.  

Metsälain erityisen tärkeistä elinympäristöistä 97 prosenttia oli säilynyt hakkuissa ennallaan tai lähes ennallaan. Hakkuut olivat aiheuttaneet merkittäväksi arvioituja muutoksia 3 prosentilla tarkastetuista elinympäristöistä, joista suuri osa oli pienvesielinympäristöjä.

– Elinympäristöjen huomioimisessa hakkuiden toteuttajilla on siis edelleen parannettavaa, sanoo rahoitus- ja tarkastuspäällikkö Jarkko Partanen Suomen metsäkeskuksesta.

Säästöpuita jätetään yhtä paljon kuin edellisvuonna – säästöpuut ovat entistä järeämpiä 

Hakkuissa jätettyjen säästöpuiden määrä on kasvanut yksityismetsissä vuodesta 2015. Säästöpuiden kokonaistilavuus on kasvanut vuodesta 2017 lähtien. Myös järeiden säästöpuiden kokonaismäärä on kasvanut viime vuosina.

– Noin viidennes elävistä säästöpuista on kuitenkin edelleen pieniläpimittaisia havupuita. Usein hakkuualalla olisi ollut myös monimuotoisuudelle arvokkaampia järeitä havu- tai lehtipuita, joita olisi voinut valita säästöpuiksi, Partanen sanoo. 

Vuonna 2022 elävää ja kuollutta säästöpuustoa jätettiin hakkuissa yksityismetsiin keskimäärin 20 runkoa hehtaarille, eli yhtä paljon kuin edellisvuonna. Uusien PEFC-metsäsertifioinnin kriteerien mukaan säästöpuita pitää jättää hakkuissa vähintään tämän verran. PEFC-sertifioinnin kriteereitä on päivitetty tämän vuoden alussa.

Avohakkuissa jätetyn säästöpuuston tilavuus oli keskimäärin 5,7 kuutiometriä hehtaarilla. Säästöpuista 79 prosenttia oli eläviä puita.

Pohjois- ja Etelä-Suomessa hakkuissa oli jätetty säästöpuita keskimäärin 20 runkoa hehtaarille. Pohjois-Suomessa säästetyn puuston tilavuus oli 3,7 kuutiometriä hehtaarilla, kun Etelä-Suomessa tilavuus oli 6,3 kuutiometriä hehtaarilla, eli Etelä-Suomessa säästöpuiksi oli valittu järeämpiä puita. Pohjois-Suomessa 76 prosenttia säästöpuista oli eläviä puita, kun Etelä-Suomessa osuus oli 81 prosenttia.

Säästöpuiksi tulisi valita monimuotoisuuden kannalta arvokkaimpia puulajeja, kuten haapoja, raitoja tai jaloja lehtipuita. Säästöpuut kannattaa jättää ryhmiksi hakkuualoilla olevien arvokkaiden luontokohteiden yhteyteen ja vesistöjen läheisyyteen. Kuollut puusto pitäisi säästää hakkuun yhteydessä aina, kun se on mahdollista.

Vesistöjen suojakaistoissa edelleen puutteita

Metsäkeskus tarkasti viime vuonna vesistöjen ympärille jätettyjä suojakaistoja noin 7,5 kilometrin verran. Keskimääräinen suojakaistan leveys oli 14 metriä. Puutteellista suojakaistaa havaittiin noin 0,7 kilometrin verran. Eniten puutteita havaittiin edellisten vuosien tapaan pienvesien, kuten purojen, norojen ja lähteiden välittömissä lähiympäristöissä. Monessa talousmetsässä hakkuu ulottui liian lähelle pienvettä.

Suomen metsäkeskuksen luonnonhoidon laadun arvioinnin lähtökohtana ovat lakisääteiset velvollisuudet, sertifiointikriteerit ja metsänhoitosuositukset. Arvioinneissa tietoa kerätään arvokkaiden luontokohteiden esiintymisestä ja säilymisestä hakkuissa, monimuotoisuuden vuoksi säästetyn puuston määrästä ja laadusta sekä vesiensuojelun ja maisemanhoidon laadusta. Metsäkeskus on siirtynyt luonnonhoidon laadun arvioinnissa vähitellen yhä enemmän digitaaliseen tiedonkeruuseen.

Arviointikohteet valitaan vuosittain sekä suunnatulla että satunnaisella otannalla. Arviointipalaute toimitetaan tiedoksi hakkuun toteuttajalle, suunnittelijalle ja maanomistajalle.