Metsätrans

Biologista kirjanpainajan torjuntaa

Keski-Euroopassa kirjanpainajat ovat tuhonneet viime vuosien aikana valtavia metsäalueita ja sekoittaneet osaltaan puumarkkinoita. Laajojen tuhojen taustalla ovat vaikuttaneet kuivuus ja pitkät hellejaksot. Kirjanpainajat ovat kaarnakuoriaisia, jotka lisääntyvät lähinnä tuulenkaadoissa, kuusipinoissa ja heikkokuntoisissa pystypuissa. Mikäli niitä on paljon, ne voivat hyökätä myös elävien puiden kimppuun.

ansapuu
Biologisia ansapuita kirjanpainajalle.

Koska esimerkiksi Saksassa aukkoja ei saa hakata lainkaan, kirjanpainajien on vaivatonta siirtyä eteenpäin kuusikoissa. Zell Am Seessä torjunnassa käytettiin niin sanottua ansapuu menetelmää, eli toukille tehdään biologisia ansoja kaatamalla muutamia terveitä runkoja. Tarkoituksena on houkutella tuholaisen toukat kaadettuihin puihin, jotka sitten viedään pois ennen kuin toukat lähtevät lentoon ja siirtyvät pystyssä oleviin puihin.