Metsäteollisuus

Metsäasiantuntijat kohtaavat lukuisia työturvallisuushaasteita maastossa työskennellessän

METO – Metsäalan Asiantuntijat ry teki helmikuussa työturvallisuuskyselyn maastossa työskenteleville jäsenilleen. Kyselyyn vastasi lähes 800 metsäasiantuntijaa ympäri Suomen ja he antoivat arvokasta tietoa havaituista työturvallisuushaasteista. Saatua tietoa on jalostettu ja viety edelleen työnantajille, mistä seurauksena on tulossa konkreettisia toimia työturvallisuuden parantamiseen.

Susi
Susi keskusteluttaa eniten

- Esimerkiksi metsäasiantuntijan maastosta kotiinpaluun varmistamiseen on ollut metsäalan toimijoilla vaihtelevia käytänteitä. Kyselystä selvisi, että osalla työnantajista on tähän jo olemassa erinomaisia matkapuhelinsovelluksia. Nyt vastaavia on kehitteillä myös muille toimijoille, kertoo METO – Metsäalan Asiantuntijat ry:n työturvallisuusvastaava, metsätalousinsinööri Ari Teittinen.

Ari Teittinen, Meto

Pienet purevat, mutta susi keskusteluttaa eniten

Kyselyssä painotettiin maastossa työskentelyä ja kohtaamista eläinten, kuten suurpetojen ja villisian kanssa. Lisäksi haettiin vastauksia luonnon ilmiöiden aiheuttamiin vaaratilanteisiin, sekä tapaturmiin maastossa ja matkalla maastoon.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

- Kohtaamisia eläinten kanssa oli lähes jokaisella vastanneella, mutta suurin osa kohtaamisista koski lentäviä hyönteisiä ja punkkeja. Pienin oli selvästi pahin, sillä punkit ja hirvikärpäset aiheuttivat eniten harmia maastossa työskenteleville, jopa lääkärin vastaanotolla käyntejä, kertoo Ari Teittinen.

Eniten keskustelua ja pelkoa metsässä työskentelevien keskuudessa aiheutti kuitenkin susi.

- Vastauksissa eniten huomiota saivat suurpedoista susi ja karhu. Niiden osalta havainnot ovat lisääntyneet viimeisen kolmen vuoden aikana. Niiden kohtaamista pelkäsi yli kolmannes vastaajista, etenkin tihentymäalueilla.

- Metsäasiantuntijat kokivat uutisoinnin petoasioissa epärealistiseksi 80 %:ssa vastauksia. Kirjallisissa vastauksissa uutisoinnista oltiin puolesta ja vastaan, mutta pääasiallinen viesti oli, että media vähättelee lähinnä susista aiheutuvia haittoja ja pelkoja, kertoo Ari Teittinen.

Salama, tykkylumi ja erityisesti huonokuntoinen tiestö

Muista luonnonilmiöistä myrskyt, salamat, helle ja tykkylumi olivat enemmistönä vaaranaiheuttajista. Myös liukastumiset kallioilla ja jäätiköillä olivat aiheuttaneet vammoja. Metsässä liikuttaessa oksat ja risut olivat silmään osuessaan aiheuttaneet tapaturmia. Suojaamattomat kaivot ja vesikuopat mainittiin myös vastauksissa.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

- Tiestön huono kunto koettiin hyvin monessa vastauksessa vaaratekijäksi liikuttaessa autolla maastoon. Alemman tieverkoston todella huono nykyinen kunto aiheuttaa usein vaaratilanteita, sanoo Teittinen.

Itärajalla uusia haasteita

Satojen metsäasiantijoiden työalue sijaitsee Suomen itärajalla. Iso osa työskentelee säännöllisesti rajavyöhykkeellä tai sen läheisyydessä.

- Luvattomien rajanylittäjien aikaansaama uusi uhka nousi meillä keskusteluun työturvallisuuskyselyn teon jälkeen, sanoo Ari Teittinen.

Osa metsäalan työnantajista on jo reagoinut tähän.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

- Olemme saaneet Meton aktiivitoimijoilta tietoa, että osassa valveutuneita yrityksiä metsäasiantuntijoita on jo koulutettu Rajavartiolaitoksen toimesta kohtaamaan ja havaitsemaan rajan yli luvatta tulleita.

- Tulemme seuraamaan jäsentemme tilannetta asian tiimoilta, sanoo työturvallisuusvastaava Ari Teittinen METO – Metsäalan Asiantuntijat ry:stä.