Ajankohtaista

Suomella hyvät edellytykset hiilidioksiditalouden suurvallaksi

Pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelmassa tavoitellaan teknisten hiilinielujen käytön merkittävää lisäämistä. VTT:n ja LUT-yliopiston tutkimusprojektissa on selvitetty, miten esimerkiksi metsäteollisuudesta ja jätteenpoltosta syntyvää biopohjaista hiilidioksidia otetaan talteen ja muunnetaan korkean jalostusasteen tuotteiksi.

hiilidioksidipäästöt

Kun metsien nieluihin perustuvaa Suomen ilmastopolitiikkaa on arvioitu metsäntutkijoiden parissa tehottomaksi, tulisi panostaa enemmän fossiilisten alasajoon, uusiutuvaan energiaan, teknisiin nieluihin ja hiilen talteenottoon.

Bioperäisen hiilidioksidin jatkojalostuksessa valtava potentiaali 

– Suomella on valtava potentiaali olla yksi johtavista maista biopohjaisen hiilidioksidin hyötykäytössä. Suomessa syntyy noin 30 miljoonaa tonnia biopohjaista hiilidioksidia vuodessa. Mikäli se otettaisiin talteen ja muunnettaisiin tuotteiksi, voisi Suomesta tulla merkittävä hiilidioksidista ja vedystä valmistettujen polymeerien ja liikennepolttoaineiden tuottaja ja viejä, sanoo VTT:n tutkimusprofessori Juha Lehtonen.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Teknologia synnyttää Lehtosen mukaan merkittävän vientimahdollisuuden uusiutuville korkean jalostusasteen tuotteille.

 – Suomella on metsäteollisuuden ansiosta valtava potentiaali hyödyntää bioperäistä hiilidioksidia. Pohjoismaiden ulkopuolella suuria bioperäisiä hiilidioksidilähteitä on harvassa. 

Hiilimarkkinat vauhdittavat Suomen ilmastotavoitteita

Metsäsektorin tuottama arvonlisä kansantalouteen jalostettua puukuutiometriä kohden on pienentynyt huomattavasti viime vuosikymmeninä. Luken ja VTT:n tuoreet tutkimukset osoittavat, että bioperäisen hiilidioksidin talteenotto ja käyttö voivat merkittävästi lisätä Suomen kansantaloudelle koituvaa hyötyä ja samalla vähentää päästöjä.

– Metsäteollisuuden vuosittain tuottaman 20 miljoonan tonnin bioperäisen hiilidioksidin talteenotto voisi tuottaa jopa 8,6 miljardin euron arvonlisän Suomen talouteen vuoteen 2040 mennessä, sanoo Luonnonvarakeskuksen professori Jani Lehto.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Lehdon mukaan Suomella on hyvät edellytykset nousta hiilidioksiditalouden suurvallaksi.

– Metsäteollisuudesta olisi saatavilla paljon bioperäistä hiilidioksidia ja tulevaisuudessa Suomessa tuotettaneen myös yhä enemmän uusiutuvaa vetyä. Lisäksi EU-sääntely ohjaa vahvasti muun muassa bioperäisten ja bioperäisestä hiilidioksidista valmistettavien uusiutuvien polttoaineiden käyttöön liikenteessä ja teollisuudessa, mikä takaa tuotteiden kysynnän.

Lehdon mukaan kysymys kuuluu, viemmekö Suomessa aktiivisesti hiilidioksiditaloutta eteenpäin vai jäämmekö passiivisesti seuraamaan sen kehittymistä.

– Olisi sääli, jos Suomesta kehittyisi vain vetytalouden raaka-ainelähde, kun tuottaisimme puhdasta sähköä, vihreää vetyä ja bioperäistä hiilidioksidia, mutta niiden jatkojalostus tuotteiksi tapahtuisi muualla, sanoo Luken Biotalous ja ympäristö -yksikön johtajana toimiva Lehto.

Suomi tarvitsee investointeja hiilen talteenottoon ja jatkojalostukseen 

Jos halutaan, että Suomi on vihreän teknologian kehittäjänä eturintamassa, Suomen tulisi olla aktiivinen hiilidioksidin talteenotossa, sanoo professori Kristian Melin LUT -yliopistosta.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

– Biovoimalaitoksista ja metsäteollisuudesta saatavaa biogeenistä hiilidioksidia voidaan jatkojalostaa polttoaineiksi, muoviksi, lannoitteiden raaka-aineiksi tai sekoittamalla sitä betoniin. Suomessa voitaisiin kehittää talteenottoon ja jatkojalostukseen liittyvät konseptit, ja monistaa niitä maailmalla.

Sen sijaan, että vain odotetaan sähköautojen määrän kasvua, myös lisäämällä uusiutuvia polttoaineita voitaisiin Melinin mukaan vähentää nopeasti liikenteen päästöjä.

 – Kun yhtä sellutonnia kohti syntyy noin kaksi tonnia biogeenistä hiilidioksidia, kannattaisi sen talteenottoon ja jatkojalostuksen panostaa nopeasti, sanoo Melin

Biopolttoaineen tuotantoprosesseja esimerkiksi biokaasulaitoksissa voitaisiin Melinin mukaan tehostaa syöttämällä prosesseihin vihreää vetyä.

– Sen avulla voidaan sivutuotteena syntynyt hiilidioksidi muuntaa biopolttoaineeksi ilman erillistä hiilidioksidin talteenottoa, jolloin samasta raaka-aineesta voidaan saada jopa noin kaksinkertainen määrä biopolttoainetta ja hiilidioksidipäästöt vältetään

Pilottihanke Rauman sellutehtaalle

Metsä Groupin tuotantolaitoksilla syntyy vuosittain noin 12 miljoonaa tonnia puuperäistä hiilidioksidia, jonka laajamittaisen talteenottoon yhtiö valmistelee pilottihanketta.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

– Biopohjainen hiilidioksidi on merkittävä, vielä hyödyntämätön sivuvirta, joka voitaisiin ottaa nykyistä paremmin käyttöön teknologian ja markkinoiden kehittyessä, sanoo Metsä Groupin hiilidioksidihankkeen hankejohtaja Kaija Pehu-Lehtonen.

Metsä Group pilotoi Rauman sellutehtaalla hiilidioksidin talteenottoa teknologiayhtiö ANDRITZin kanssa.

 – Uusiutuvalla energialla tuotetusta vedystä ja puuperäisestä hiilidioksidista voi valmistaa esimerkiksi biopohjaista metaania tai metanolia edelleen jalostettavaksi.

Pehu-Lehtosen mukaan hiilidioksidin talteenotto avaisi mahdollisuudet uudelle, merkittävälle kemianteollisuudelle Suomeen ja kiihdyttäisi suomalaista vetytaloutta.

– Kun biogeenisella hiilidioksidilla korvataan polttoaineiden ja kemikaalien tapaisissa lopputuotteissa fossiilista, sillä on myönteinen ilmastovaikutus. Talteen otettavan hiilidioksidin jatkojalostuksella ja uusilla biotuotteilla on laajat mahdollisuudet korvata fossiilisia, mutta ensin pitää saada kustannustehokas teknologia ja luoda markkinat.

Suomen metsien nieluihin nojaava ilmastopolitiikka tehotonta

Suomen ilmastopolitiikkaa on arvioitu metsäntutkijoiden parissa tehottomaksi, koska se nojaa liikaa metsien heikkeneviin nieluihin, eikä panosta tarpeeksi fossiilisten alasajoon, uusiutuvaan energiaan eikä hiilen talteenottoon. Tutkimusprofessori Annika Kankaan mukaan Suomessa tulisi panostaa teknisiin nieluihin ja hiilen talteenottoon. Samaa ovat esittäneet Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja Petteri Taalas ja Luken tutkimusprofessori Ilkka Leinonen.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

 – Vaikka tekniset nielut ovat nyt kalliita, niille tulee kysyntää ja markkinoita. Suomen on hyvä olla eturintamassa niitä kehittämässä, sanoo Kangas.

Leinosen mukaan Suomen tulisi edelleen vauhdittaa fossiilisten käytön vähentämistä ja investoida teknologisiin hiilinieluihin sen sijaan, että puhutaan päästöoikeuksien ostamisesta päästöjen kompensaationa.