Ajankohtaista

Maanmittauslaitos kuvaa kolmasosan Suomesta kesän aikana lentokoneesta – aineistot tulevat viranomaiskäyttöön ja vapaasti kaikkien saataville

Maanmittauslaitos on käynnistänyt vuosittaisen ilmakuvaus- ja laserkeilauskauden, jolla tuotetaan tärkeää aineistoa kokonaisturvallisuuden vahvistamiseksi sekä metsä- ja luontosektorin käyttöön. Aineistot tulevat lisäksi vapaasti kaikkien saataville. Tänä vuonna päättyvälle kansalliselle ilmakuvaus- ja laserkeilausohjelmalle suunnitellaan jo jatkoa ja laajennusta, sillä nykyisellään 4,3 miljoonan kustannuksella saadaan 11 miljoonan euron hyödyt.

Maanmittauslaitoksen ilmakuvauslentokone.
Maanmittauslaitoksen ilmakuvauslentokone.

Maanmittauslaitoksen lentokone lentää noin seitsemän kilometrin korkeudessa ja tekee ilmassa siksakin muotoista kuviota eri puolilla Suomea kesän aikana. Käynnissä on kansallinen ilmakuvaus ja laserkeilaus, jolla kerätään aineistoa useiden viranomaisten käyttöön.

Kesän aikana Maanmittauslaitos ilmakuvaa noin kolmasosan Suomesta ja laserkeilaa noin kuudesosan Suomesta. Ilmakuvaus tuottaa digitaalista valokuvaa ja laserkeilaus pistepilven, jonka avulla Maanmittauslaitoksen asiantuntijat laativat kolmiulotteisen mallin esimerkiksi maanpinnan muodoista, puustosta ja rakennuksista.

Maanmittauslaitoksen laseraineistoa Kilpisjärveltä. Taustalla kohoaa Saanatunturi.
Maanmittauslaitoksen laseraineistoa Kilpisjärveltä. Taustalla kohoaa Saanatunturi.

Avointa dataa ja merkittävää aineistoa viranomaiskäyttöön

Maanmittauslaitos ylläpitää lennoilta saatavan aineiston avulla kansallista maastotietokantaa, joka on tarkin koko maan kattava kartta-aineisto. Tämä työ on tärkeää, jotta voimme turvata luotettavat kartat ja paikkatiedot nyt ja tulevaisuudessa.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Metsähallitus ja Metsäkeskus käyttävät aineistoa metsien inventointiin, esimerkiksi puulajiluokitteluun. Ruokavirasto tekee aineistolla peltovalvontaa, minkä perusteella määräytyvät maataloustuet. Muita aineiston käyttäjiä ovat muun muassa Suomen ympäristökeskus ja Puolustusvoimat.

Lisäksi aineistot tulevat vapaasti kaikkien saataville maksuttomaan Karttapaikka-palveluun – turvallisuussyistä hieman epätarkempana versiona. Ennen julkaisemista Maanmittauslaitoksen asiantuntijat käsittelevät ja oikaisevat lennoilta saatavan raakadatan käyttökelpoiseksi, sillä esimerkiksi lentokoneen liike, ilmakehä ja maaston korkeuserot vääristävät ilmakuvaa. Tuoreet ilmakuvat julkaistaan Karttapaikalla kesän aikana sitä mukaa, kun ne valmistuvat. Samaan aikaan alkaa Maastotietokannan päivitys uusien kuvien perusteella.

Maanmittauslaitoksen ilmakuvauslentokone
Maanmittauslaitoksen ilmakuvauslentokone.

Uusi yhteistyö vastaa yhteiskunnan muuttuviin tarpeisiin ja säästää veronmaksajien rahaa

Vuonna 2020 käynnistynyt kansallinen ilmakuvaus- ja laserkeilausohjelma päättyy tänä vuonna, ja parhaillaan suunnitellaan uutta ohjelmaa vuodesta 2026 alkaen. Tavoitteena on laajentaa yhteistyö yhä useampaan organisaatioon ja kerätä entistä tarkempaa aineistoa yhteiskunnan muuttuviin tarpeisiin.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

– Yhteiskunta tarvitsee yhä tarkempaa paikkatietoa toimintojensa kehittämiseen. Tarkemmilla ilmakuvilla ja laserkeilausaineistoilla saadaan aiempaa enemmän tietoa esimerkiksi metsistä ja hiilinieluista, kertoo Maanmittauslaitoksen kartastopäällikkö Juha Kareinen.

Ilmakuvaus- ja laserkeilausaineistojen hankinnan kustannukset ovat yhteensä noin 4,3 miljoonaa euroa vuodessa. Mikään mukana olevista organisaatioista ei pystyisi yksin rahoittamaan näin suuria vuosittaisia aineistohankintoja. Yhdessä vähemmällä saadaan enemmän, sillä vuonna 2019 tehdyn arvion mukaan pelkästään ohjelman rahoitukseen osallistuvat organisaatiot saavat 4,3 miljoonan euron kustannuksella 11 miljoonan euron hyödyn.

– Tulevaisuudessa tarkemmasta aineistosta voidaan erottaa entistä pienempiä yksityiskohtia, kuten tie- ja rataverkon osia, mikä vähentää tarvetta erilliselle tiedonkeruulle kunnissa ja muualla julkishallinnossa. Tämä vähentää päällekkäistä työtä ja säästää miljoonia euroja veronmaksajien rahaa vuosittain, Kareinen sanoo.

Maanmittauslaitoksen ilmakuvausten lentäjä työssään
Maanmittauslaitoksen ilmakuvausten lentäjä työssään.

Sää vaikuttaa kuvauslentojen aikatauluun

– Lentojen aikataulut määräytyvät pitkälti sään perusteella, joten tietyn alueen kuvausaikaa ei tiedetä tarkasti etukäteen. Kuvaaminen lentokoneesta edellyttää täysin pilvetöntä säätä, jotta pilvet eivät peitä kuvattavaa aluetta. Lisäksi auringon pitää paistaa riittävän korkealta, jotta varjot eivät piilota elementtejä kuvasta. Tämän vuoksi kuvauslennot tehdään kesällä, Kareinen kertoo.

Maanmittauslaitoksen laseraineistoa Helsingin Itäkeskuksesta
Maanmittauslaitoksen laseraineistoa Helsingin Itäkeskuksesta.

Satelliittipaikannuksen häirintä voi haitata kuvauslentoja – ratkaisuja etsitään uudessa tutkimushankkeessa

Viime vuonna osa Kaakkois-Suomen ilmakuva- ja laserkeilausaineistoista meni pilalle satelliittipaikannuksen tahallisen häirinnän vuoksi. Suomen alueella voimakkaasti vuodesta 2022 alkaen kasvanut häirintä aiheuttaa haittaa kaikille satelliittipaikannuksen käyttäjille, kuten lento- ja meriliikenteelle. Se aiheuttaa riskejä myös vuosittaisille ilmakuvaus- ja laserkeilauslennoille. Maanmittauslaitoksen tutkijat kehittävät ja testaavat satelliittipaikannuksen häirinnän tunnistusta ja sen vahinkojen torjuntaa huhtikuussa käynnistyneen EU:n rahoittaman tutkimushankkeen avulla.

Maanmittauslaitoksen laseraineistoa Parikkalasta
Maanmittauslaitoksen laseraineistoa Parikkalasta.

Kansallinen ilmakuvaus- ja laserkeilausohjelma

  • Maanmittauslaitos, Suomen metsäkeskus, Metsähallitus, Suomen ympäristökeskus ja Ruokavirasto yhdessä suunnittelevat, toteuttavat ja rahoittavat kansallisen ilmakuvaus- ja laserkeilauksen. Yhteistyö on käynnistynyt 2020.
  • Maanmittauslaitos vastaa aineistojen hankinnasta, laadunvalvonnasta, tietoturvallisesta jakelusta ja arkistoinnista.
  • Rahoittajaorganisaatioiden lisäksi monet muutkin tahot hyödyntävät aineistoja omassa toiminnassaan.
  • Nykyinen yhteistyöohjelma päättyy tänä vuonna, ja parhaillaan suunnitellaan uutta ohjelmaa vuodesta 2026 eteenpäin.
Ilmakuvaaminen edellyttää saumatonta yhteistyötä lentäjältä ja navigoijalta
Ilmakuvaaminen edellyttää saumatonta yhteistyötä lentäjältä ja navigoijalta.