Juha Ketonen: Perheyrityksessä kasvanut
Juha Ketonen oli juuri tulossa kouluikään, kun hänen isänsä Lauri perusti Kone-Ketosen. – Voidaan hyvin sanoa, että niin kauan, kun muistan, yritys on ollut osa elämääni. Asuimme ensimmäisen hallin päädyssä ja pajan puolella tuli pyörittyä pienestä pitäen. Nuorempana myös reissasimme paljon ympäri maailmaa perheen voimin.
Kone-Ketonen on ollut osa perheen arkea jo 40 vuoden ajan. – Se on tietenkin vienyt isän ja äidin ajasta ison osan, nyt onneksi äiti pääsee jo vähän vähemmällä ja isäkin yrittää vähentää työkuormaansa, Juha toteaa.
Kun Juha varttui, perheyhtiö tarjosi luontevan vaihtoehdon kesätyöpaikaksi. – Olisi varmasti saattanut olla viisasta käydä muuallakin katsomassa työntekoa, mutta ei sitä silloin osannut muuta ajatellakaan, kun tähän oli kasvanut kiinni.
Mainos, juttu jatkuu alla
Mainos päättyy
Viime vuosituhannen loppupuolella Juha Ketonen aloitti Turussa opiskelut konepuolen insinööriksi ja valmistui 2005. Hän teki insinöörityönsä sylinterituotannon kehittämisestä ja ne opit ovat yrityksessä edelleen käytössä.
- Tuolloin meiltä oli ostaja lähtenyt talosta, ja otin sitten ne tehtävät hoitaakseni. Minulle asia myytiin sillä, että hoidan hommaa, kunnes uusi ostomies löytyy, mutta tässä on nyt melkein kaksikymmentä vuotta jo vierähtänyt, Juha naurahtaa.
Nykyisin Juha Ketosen titteli on operatiivinen varatoimitusjohtaja, kun Lauri Ketonen toimii vielä hallinnollisena toimitusjohtajana. Titteleiden suhteen perheyrityksessä ei tosin koskaan ole oltu niin tarkkoja. – Päätöksiä tehdään paljon kahvipöydän ääressä. Se on osaltaan myös vahvuutemme, tarvittaessa ratkaisut syntyvät myös nopeasti.
Isän kanssa työskentely ei Juhan mukaan ole koskaan ollut ongelma. – Ei me tietenkään aina ole samaa mieltä oltu, mutta puhumalla ja perustelemalla ratkaisuihin on aina päästy ja hyvin pärjätty. Itse olen saanut aika vapaat kädet omien hommien hoitamiseen, isän suurin intohimo on aina ollut keksijänä ja uuden kehittäjänä.
Maailma muuttuu
Globaaleilla markkinoilla toimivalle Kone-Ketoselle maailman myllerrykset aiheuttavat aina huolta. – Venäjän kauppaa ei meillä ollut, mutta jälleenmyyjän kautta toimitimme Valko-Venäjälle merkittävästi tavaraa. Korkojen heilahtelut tuovat vaikuttavat aina vientiimme, kustannuspuoli on ikuinen haaste ja se näkyy tälläkin hetkellä. Kun raha ei ole niin halpaa, investoinnit ovat tiukemmassa, Juha luettelee.
Mainos, juttu jatkuu alla
Mainos päättyy
Samaan aikaan hän kuitenkin huomauttaa, että aina kun taloudessa on tullut taantumaa, Ketonen on pärjännyt hyvin. – Tietysti siinä on ollut onneakin matkassa. 90-luvun alun lamassa iso Japanin kauppa auttoi, siinä olisi hyvin voinut käydä toisinkin, kun yritys oli vielä nuori. 2008 finanssikriisin keskellä useamman markkinan tuomat kivijalat kannattelivat meitä.
- On mielenkiintoista seurata mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Venäjältä ei enää halpaa puuta tule, saa nähdä miten se tulee vaikuttamaan Suomen metsäteollisuuteen, Juha Ketonen pohtii.


Artikkeli on julkaistu alun perin Kone-Ketonen Oy:n 40-vuotisjuhlalehdessä, joka jaeltiin Metsätrans-lehden 2/2025 mukana. Koko lehden voit lukea maksutta Kone-Ketosen verkkosivuilta, tästä linkistä.