Mobility Barometri: suomalaiset Pohjolan varovaisimpia sähköautoilijoita
MEKOn julkaiseman Mobility Barometrin 2025 tulokset paljastavat: yli 45 % suomalaisista ei halua sähköautoa – ja enemmistö vastustaa bensiiniautojen myyntikieltoa. Vuoden 2025 Mobility Barometri paljastaa muutoksen: sähköautoihin liittyvä epäluulo kasvaa läpi Pohjoismaiden, ja Suomi on nyt selvästi skeptisin maa koko alueella.
Jo 45 % suomalaisista sanoo, ettei voisi kuvitella omistavansa, vuokraavansa tai edes leasing-vuokraavansa sähköautoa. Vuonna 2022 vastaava osuus oli 36 %.
Samaan aikaan enemmistö suomalaisista (51 %) vastustaa EU:n suunnitelmaa, jonka mukaan uusien bensiinillä ja dieselillä toimivien autojen myynti loppuisi vuoteen 2035 mennessä. Vain joka viides (20 %) kannattaa kieltoa.
Mainos, juttu jatkuu alla
Mainos päättyy
- Sähköistyminen etenee, mutta suomalaiset suhtautuvat siihen realistisesti. Tulokset kertovat ennen kaikkea talouden epävarmuudesta ja siitä, että moni ei koe sähköautoilua vielä aidosti saavutettavana vaihtoehtona, sanoo Sanna Reunanen, MEKO Finlandin toimitusjohtaja.
Reunasen mukaan sähköautojen korkea hinta, epävarma jälleenmyyntiarvo ja epätasaisesti kehittyvä latausverkosto vaikuttavat kuluttajien asenteisiin.
- Auto on suomalaisille edelleen vapauden ja itsenäisyyden symboli. Pitkät välimatkat, vaihtelevat sääolot ja arjen käytännöt vaikuttavat siihen, miten sähköautot koetaan. Moni haluaa toimia ympäristöystävällisesti, mutta ei hinnalla millä hyvänsä, Reunanen summaa.
Polttomoottorikiellot jakavat rajusti mielipiteitä, auton alkuperämaa kiinnostaa - jakaminen ei
Barometrin mukaan kaksi kolmesta suomalaisesta vastustaa bensiiniautojen kieltoa kaupunkien keskustoissa, enemmän kuin missään muussa Pohjoismaassa. Norjalaiset ja tanskalaiset suhtautuvat rajoituksiin myönteisimmin, mutta sielläkin vastustajia on yhä enemmän.
Mainos, juttu jatkuu alla
Mainos päättyy
Yksi yllättävä trendi on kasvava kiinnostus auton alkuperämaata ja merkkiä kohtaan. Neljässä vuodessa niiden merkitys on kasvanut merkittävästi:
- 43 % sanoo, että automerkillä on heille väliä (vuonna 2022: 35 %)
- 34 % pitää tärkeänä, mistä maasta auto on peräisin (vuonna 2022: 25 %)
- Epävarmoina aikoina ihmiset hakevat turvaa tutusta ja luotettavasta. Monelle auton alkuperä symboloi arvoja ja laatua. Samaan aikaan uudet kiinalaiset sähköautomallit herättävät sekä uteliaisuutta että epäluuloa, Reunanen arvioi.
Vaikka jakamistaloudesta puhutaan paljon, Suomessa autonjakopalveluiden käyttö on koko Pohjoismaiden alhaisinta. Vain 7 % suomalaisista käyttää palveluja kuten Omago tai 24Go, kun taas Norjassa vastaava luku on 17 %. Silti joka neljäs alle 35-vuotias on käyttänyt tai harkitsee autonjakopalvelua, mikä kertoo hitaasta mutta sukupolvittaisesta muutoksesta.
Reunanen korostaa, että vaikka teknologia muuttuu, kaikki autot tarvitsevat huoltoa ja korjausta. MEKOn yli 1 000 huoltokorjaamoa kahdeksassa maassa palvelee päivittäin sekä sähkö- että polttomoottoriautoja, ja yhtiö kouluttaa jatkuvasti uusia sähköajoneuvoasiantuntijoita.
Mainos, juttu jatkuu alla
Mainos päättyy
- Pyrimme jatkossakin olemaan kaikille autoileville, korjaaville ja huoltaville tahoille mahdollisimman kokonaisvaltainen kumppani – riippumatta siitä, millaista teknologiaa konepellin alta löytyy, Reunanen summaa.
Mobility Barometer: mitä luvut kertovat Suomesta?
Suomi erottuu Pohjoismaista varovaisuudellaan ja käytännönläheisyydellään.
- Pitkät välimatkat, kylmä ilmasto ja latausverkoston hajanaisuus etenkin kaupunkikeskittymien ulkopuolella tekevät sähköautoilusta haastavampaa kuin tiheämmin asutuissa maissa.
- Samalla korkea inflaatio ja korkotaso ovat heikentäneet kotitalouksien ostovoimaa.
- Liikkumisen rajoituksiin suhtaudutaan kriittisesti, koska auto nähdään osana arjen toimivuutta, ei vain kulutusta.
MEKO Mobility Barometri on kattava ja ainutlaatuinen raportti, joka tarjoaa syvällisen ymmärryksen liikkumisen trendeistä ja mieltymyksistä Pohjoismaissa. Yli 4 000 vastaajan näkemyksiin perustuen Ruotsista, Norjasta, Tanskasta ja Suomesta, se antaa selkeän ja kokonaisvaltaisen kuvan siitä, miten ihmiset liikkuvat tänä päivänä, mitkä tekijät vaikuttavat heidän valintoihinsa ja millaisia toiveita heillä on liikkumisen tulevaisuudesta alueella.
Mainos, juttu jatkuu alla
Mainos päättyy
Kyselyn on toteuttanut Demoskop MEKO:n toimeksiannosta 3.–13. heinäkuuta 2025, ja siihen osallistui 4 006 yli 18-vuotiasta vastaajaa.