Metsätalouden ensimmäinen ympäristöseurannan pilotti osoitti soiden ennallistamistöiden onnistuvan pääosin hyvin
Metsähallitus Metsätalous Oy ja Sweco tekivät vuonna 2025 Suomen ensimmäisen soiden ennallistamisen laadunseurantapilotin. Tuloksissa havaittiin, että ennallistamistyöt Metsätalous Oy:n kohteilla täyttävät suurimmaksi osin hyvän laadun kriteerit, mutta esimerkiksi ennallistamisrakenteiden toteutus kaipaisi tarkempaa ohjeistusta.

Valtion monikäyttömetsissä toimivan Metsätalous Oy:n alueilla on 2020-luvulla ennallistettu jo yli 10 000 hehtaaria soita, mikä on lisännyt laadunvarmistuksen ja seurannan tarvetta.
Pilotin tavoitteena oli saada riippumaton arvio siitä, miten hyvin ennallistamistyöt ovat onnistuneet ja mitä voidaan kehittää suunnittelussa, ohjeistuksessa ja urakoinnissa. Seuranta perustui Tapio Oy:ltä tilattuun ja yhteistyössä tehtyyn Suon ennallistamisen arviointi- ja raportointiohjeeseen. Pilotin toteutti Sweco.
Mainos, juttu jatkuu alla
Mainos päättyy
- Laadunseurannan kautta saamme tietoa, jolla voimme arvioida ennallistamishankkeiden onnistumista ja töiden laadun tasoa sekä kehittää ohjeistuksia urakoitsijoille, sanoo laatupäällikkö Antti Nurmi Metsähallitus Metsätalous Oy:stä.
- Tarvitsemme Suomessa jatkuvasti lisää konkreettisia keinoja parantaa suoluonnon tilaa ja hillitä luontokatoa. Saimme pilotin myötä käsityksen siitä, että ennallistaminen onnistuu hyvin ja vesi saadaan suolle. Koneyrittäjien työnjälki on siistiä, ulkopuoliset alueet säästyvät vettymiseltä, ja alueen luontokohteet ja vesistöt on huomioitu hyvin. Suot alkavat lyhyessäkin ajassa palautumaan kohti luonnon tilaa, kertoo Swecon luontoasiantuntija Tiina Heikkinen tuloksista.

Pilotissa tunnistettiin sekä vahvuuksia että parannustarpeita – rakenteiden toteutus vaatii selkeämpää ohjeistusta
Pilotissa tarkasteltiin seitsemää kohdetta ympäri Suomen. Maastokäynneillä arvioitiin muun muassa vesitalouden luonnontilaisuutta, rakenteiden toimivuutta, luontokohteiden huomiointia ja suunnitelmien noudattamista. Tulokset osoittivat, että ennallistamistyöt täyttävät pääsääntöisesti hyvän laadun kriteerit.
Mainos, juttu jatkuu alla
Mainos päättyy
- Erityisen ilahduttavaa oli huomata, että ennallistaminen ei vaikuttanut maisemaan ja suunnittelu oli onnistunut: vaikka suolla havaittiin paikoin nopeaa veden nousua, siitä ei ollut aiheutunut haittaa alueen luontokohteille, toteaa Antti Nurmi Metsähallitus Metsätalous Oy:stä.
Samalla löydettiin myös tärkeitä kehityskohteita:
- Puutteita havaittiin erityisesti pintavallien toteutuksessa, joten totesimme tarpeelliseksi varmistaa aiempaa paremmin, että ohjeistus tavoittaa toteuttajat ja että ennallistamisrakenteita koskevat ohjeet ovat riittävän selkeät, jatkaa Nurmi.
Metsähallituksen Luontopalvelut on jo aiemmin seurannut ennallistettuja soita hoitoseuranta-menetelmällä, jossa suon piirteitä tarkastellaan pääasiassa silmämääräisesti. Nyt Metsätalous Oy:n tarpeisiin kehitetyllä laatuseurannan ohjeella myös mm. arvioidaan suunnitelmaa sekä urakoinnin laatua.
Swecon mukaan nyt pilotoitua ohjetta voikin saadun kokemuksen mukaan soveltaa muissakin ennallistamisprojektien arvioinnissa.
Mainos, juttu jatkuu alla
Mainos päättyy
- Ennallistamisen laadun arvioinnissa ensimmäiset vuodet kertovat paljon siitä, miten ekosysteemi lähtee palautumaan. Nyt testaamamme ohje tarjoaa laadunarviointiin työkalun hyödynnettäväksi monipuolisesti muissakin ennallistamishankkeissa, kertoo Tiina Heikkinen Swecolta.
Metsätalous Oy seuraa työn jälkeä ja onnistumista tekemällä ympäristöseurantoja. Seurantojen tarkoituksena on varmistaa, että ympäristövaatimukset toteutuvat käytännössä ja että suunnittelussa ja toteutuksessa on noudatettu ohjeita. Ympäristöseurannat toimivat myös tärkeänä mittarina PEFC-sertifioinnin raportoinnissa.

Metsätalous Oy tekee vuosittain soiden ennallistamisia noin 1500–2000 hehtaarin alueella valtion monikäyttömetsissä. Valtion suojelualueilla soiden ennallistamista toteuttaa Metsähallituksen Luontopalvelut.