Kesla ampumahiihtäjä Inka Hämäläisen pääyhteistyökumppaniksi
Joensuulainen Kesla Oyj aloittaa yhteistyön kontiolahtelaisen ampumahiihtäjä Inka Hämäläisen kanssa. Kesla toimii Hämäläisen pääyhteistyökumppanina tämän tavoitellessa paikkaa kansainvälisen ampumahiihdon kärjessä.

Hämäläinen kuuluu suomalaisen ampumahiihdon lupaaviin nuoriin urheilijoihin. Viime kaudella hän saavutti kaksi mitalia nuorten maailmanmestaruuskilpailuissa ja edusti Suomea olympialaisissa.
Keslan mukaan yhteistyötä yhdistävät vahvat pohjoiskarjalaiset juuret sekä pitkäjänteiseen työhön, tavoitteellisuuteen ja jatkuvaan kehittymiseen liittyvät arvot.
Mainos, juttu jatkuu alla
Mainos päättyy
– Nuoresta iästä huolimatta Inka on jo osoittanut kuuluvansa kansainvälisen tason urheilijoihin. Hänen saavutuksensa, työnteon asenteensa ja kunnianhimonsa tekevät vaikutuksen. Näemme hänessä samoja ominaisuuksia, joita arvostamme myös Keslassa: sitoutumista, jatkuvaa kehittymistä ja rohkeutta tavoitella maailman huippua kovassa kilpailussa, Kesla Oyj toimitusjohtaja Pasi Nieminen sanoo.
Joensuussa vuonna 1960 perustettu Kesla on kasvanut kansainväliseksi teknologiayhtiöksi, jonka tuotteita käytetään eri puolilla maailmaa. Hämäläiselle yhteinen pohjoiskarjalainen tausta on yksi yhteistyön keskeisistä tekijöistä.
– Pohjois-Karjala on minulle koti ja paikka, josta olen saanut vahvan perustan omien tavoitteideni tavoitteluun. On hienoa tehdä yhteistyötä yrityksen kanssa, jolla on vahvat juuret täällä ja joka toimii samalla kansainvälisesti. Meitä yhdistää usko pitkäjänteiseen työhön: menestystä ei rakenneta hetkessä, vaan askel kerrallaan joka päivä, Hämäläinen kertoo.

Tavoitteena koko maailmancupin kausi
Kaudella 2026–2027 Hämäläinen tähtää maailmancupin koko ohjelman läpiviemiseen. Tavoitteena on kartuttaa kokemusta kansainväliseltä huipputasolta sekä kehittää kestävyyttä ja kisarutiinia.
Mainos, juttu jatkuu alla
Mainos päättyy
Kauden päätavoitteena ovat helmikuussa 2027 Viron Otepäässä järjestettävät ampumahiihdon maailmanmestaruuskilpailut.
Keslan ja Hämäläisen yhteistyö näkyy tulevan kauden aikana muun muassa sosiaalisessa mediassa, tapahtumissa ja yhteisissä sisältötuotannoissa. Yhteistyön ensimmäinen video julkaistiin teemalla ”Pohjois-Karjalasta maailmalle”.
