Metsäteollisuus

Stora Enson oululaiselle ostopäällikkö Matti Härköselle ”Työyhteisön hyvä tyyppi” -stipendi

Stora Enso Metsän oululaiselle ostopäällikkö Matti Härköselle on myönnetty Metsämiesten Säätiön ”Työyhteisön hyvä tyyppi” -stipendi. Stipendin arvo on 500 euroa.

Stipendiä esittivät HA-Forest Oy:n toimitusjohtaja Heikki Ahola, Stora Enso Metsästä metsäasiantuntijat Tapio Karjalainen ja Matti-Pekka Kujala, aluejohtaja Esa Ojala, markkinointiasiantuntija Ringa Tuikka ja ostopäällikkö Mikko Ylimartimo.

Stipendin perusteluksi he toteavat seuraavaa:

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

- Matilla on aina aikaa alaisilleen. Hän tukee ja kannustaa sekä auttaa onnistumaan. Hän ei tyrmää hurjempiakaan suunnitelmia, vaan aina yhdessä tehden ja kannustaen pyrkii saavuttamaan hyvät tulokset. Hän antaa palautetta onnistumisista, mutta jos on aihetta, niin rakentavakin palaute sujuu henkilöitä kunnioittaen. Tarvittaessa Matti kyllä sanoo, miten tehdään, eli jämäkkyyttäkin löytyy.

Matti ottaa huomioon ihmiset kokonaisvaltaisesti eli hänen kanssaan syntyy jutustelua elämästä muutenkin kuin vain töistä ja hän kyselee aina myös kotirintaman kuulumisia.

Matti on kehitysmyönteinen ja käytännönläheinen metsämies, jolla on monipuolinen ammattitaito ja kyky hahmottaa ja ratkaista käytännön haasteita, joita kokonaisvaltaisessa tehtaiden puuhuollossa välillä ilmaantuu. Mattia voidaan luonnehtia reiluksi esimieheksi. Alaisilla on tunne, että hän tukee heitä ja tarvittaessa puolustaa tekemisiä, mutta ennen kaikkea johtaa toimintaa. Matti on niin sanotusti edestä johtaja, kuin yksi meistä, toteavat alaiset yhteen ääneen.

Metsämiesten Säätiö haluaa nostaa ”Työyhteisön hyvä tyyppi”-stipendillä esille arjen työyhteisösankareita metsäalalla, sillä osaava ja motivoitunut ihminen on metsäalan tulevaisuuden keskeisin menestystekijä ja alan toimintakulttuurin rakentaja.

Stipendin myöntämisperusteina ovat:

  • itsensä johtaminen (innostuu arjen onnistumisista ja kannustaa onnistumaan, uskaltaa pysähtyä ja olla läsnä)
  • vastuun ottaminen (tunnistaa omat ja muiden mahdollisuudet, huolehtii työkavereista, suhtautuu rohkeasti uuteen)
  • oppii ja opastaa (on vastuullisesti utelias ja valmis kehittymään, innostuu työelämän monimuotoisuudesta ja ajattelun laajuudesta)
  • sekä rehdin ja luotettavan metsämieshengen ylläpitäminen

Metsämiesten Säätiö on 1948 perustettu yleishyödyllinen säätiö, jonka tehtävänä on metsäalan kehittäminen sekä alalla toimivien ihmisten hyvinvoinnin edistäminen. Säätiö jakaa oman sijoitustoimintansa tuottoa ja saatuja lahjoituksia alalle tavoitteellisin apurahoin ja stipendein.