MetsäTrans Oy
Metsäkoneurakointi

Suomi ja Baltia yhdessä on Ruotsin kokoinen markkina

Pirkkalan Komatsu Forestin pihalla seisonut 895 (vasemmalla) on Komatsun suurin kuormatraktori. Sen ohjaamo on sama, kuin malliston pienimmässä, vierellä olevassa 825TX-kuormatraktorissa, muilta osin kokoero on huomattava.

Komatsu Forest Oy:n pihamaalla seisova tuoteohjelman suurin kuormatraktori, Komatsu 895, on matkalla Viroon. Se muistuttaa Baltian kehittyneistä metsäkoneiden markkinoista, joista Komatsu Forestilla on nykyään vahva osuus. Baltia on markkina-alue, jossa tarvitaan kaikenkokoisia koneita; puusto on järeää, paikoin lehtipuuvaltaista, ajomatkat ovat reilusti pidempiä kuin mihin Suomessa on totuttu ja nykyään harventamisen suosio on kasvussa.

Komatsun laaja tuotevalikoima täyttää erinomaisesti koko tarpeiden kentän. Komatsu oli viime vuonna markkinajohtaja Baltiassa. Tuotevalikoimaa tärkeämpi syy ykköspaikalle kipuamiseen on ollut perusteellinen jälleenmyyntiketjun uudistaminen, joka on tapahtunut kuluneiden 4–5 vuoden aikana. Suomen ja Baltian kokonaiskonemarkkina vaihtelee 600–700 välillä, joka vastaa suuruudeltaan Ruotsin vuotuista kokonaismarkkinaa, joka on useana vuonna ollut maailman suurin metsäkoneiden (cut-to-length) markkina.

Markkinointijohtaja Timo Korhosen mukaan Baltian metsäkonemarkkina oli viime vuonna 130-140 konetta, Komatsu oli markkinajohtaja 34 prosentin osuudella. Arvio perustuu Latvian ja Liettuan osalta rekisteröintitilastoon, ja Viron osalta arvioon, koska siellä koneita ei rekisteröidä.