Ajankohtaista

KONEOSAPALVELUN TOIMITILOJEN LAAJENNUS VILPPULASSA ON VALMISTUNUT

Suomen nykyaikaisin teknisen kaupan ja hydrauliikkahuollon palvelukokonaisuus löytyy nyt Pirkanmaalta, kun Koneosapalvelu Oy:n Vilppulan toimitilojen laajennushanke on valmistunut. Koneosapalvelun historian suurin investointi vietiin läpi tehokkaasti noin kahdessa vuodessa investointipäätöksen tekemisestä uusien tilojen käyttöönottoon. Rakennus- ja laiteinvestoinnit mahdollistavat tuote- ja palveluvalikoiman kehittämisen ja toiminnan kasvun.

Uudet toimistotilat.

Koneosapalvelu Oy on rakennuttanut uutta toimitilaa vanhan kiinteistönsä viereen Mänttä-Vilppulaan. Kangasmaan teollisuusalueelle, Teollisuustie 5:n valmistui uusi rakennus, josta löytyy Koneosapalvelun myymälä, letkuasennelmien valmistus, hydrauliikkahuolto, päävarasto sekä toimisto- ja sosiaalitilat. Yhtiön konepajatuotanto toimii edelleen uudisrakennuksen viereisessä vanhemmassa hallissa. Lisäksi saman kadun varrella Teollisuustien päässä sijaitsevassa teollisuusrakennuksessa toimii Koneosapalvelun raskaskonekorjaamo, nosturihuolto ja metsäkonepurkamo sekä Kopa-telojen tuotanto. Entisestä hydrauliikkahuollon kiinteistöstä Kojantiellä luovutaan.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Riittävästi tilaa toiminnan kehittämiseen

Uudisrakennus on teräsrunkoinen elementtihalli. Välipohjat on toteutettu ontelolaatoin. Pääasiallinen lämmönlähde on maalämpö. Rakennus on myös kytketty kaukolämpöön, jota tarvitaan kovimmilla pakkasilla. Varastotilat ovat koko rakennuksen korkuiset, ja muut tilat on toteutettu kahteen kerrokseen.

Varastotilaa.

Koneosapalvelun toimitusjohtaja Ville Nevalainen valottaa hanketta neliömetrien kautta.

-Saimme uudisrakennuksen myötä käyttöömme uutta toimitilaa kerrosalaltaan yhteensä 3660 m²:n verran. Viereisen vanhan rakennuksen kerrosala on 1440 m². Asiakaspalvelu- ja huoltotilojen ohella logistiikkatoiminnot nostettiin uudelle tasolle tilojen lisäksi tietojärjestelmän osalta. Lämmintä varastotilaa on käytettävissä noin 900 m² ja lisäksi saman verran kylmää varastotilaa, joka saatiin kattamalla uuden ja vanhan hallin välinen alue. Sujuvat toimitukset ovat asiakaskunnallemme erittäin tärkeä osa palvelua, joten koimme myös varastojärjestelmiin panostamisen tärkeänä.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

-Kun lisäämme Teollisuustie 5:n kiinteistökokonaisuuteen erillisen raskaskonekorjaamorakennuksen kerrosneliömetrit 3400 m², niin voimme todeta, ettei ainakaan tilojen puute rajoita yhtiömme kehitystä lähitulevaisuudessa. 8500 m²:n kiinteistökokonaisuudessa mahdumme toteuttamaan uudetkin ideat ja asiakkaiden toiveet, naurahtaa toimitusjohtaja Nevalainen.

-Eikä meillä ole tarkoitus pysäyttää kehitystä uuden toimitilan käyttöönottoon. Kunhan uudisrakennuksen kaikki toiminnot on saatu viimeisteltyä ja hetki hengähdettyä, niin saneeraamme vanhan varastotilan. Sinne järjestellään uudet tuotantotilat voimansiirron korjaamolle ja sylinteriasennukselle, jatkaa Nevalainen.

Tekniset myyjät Sakari Marttila ja Heikki Niemelä Vilppulan myymälässä.


Rakennushankkeen vaiheet

Päätös toimitilainvestoinnista tehtiin maaliskuussa 2018. Suomen Projektori Oy valittiin rakennuttajakonsultiksi vastaamaan projektin ja työmaan johtamisesta. Suunnittelun ja urakoiden kilpailutusvaihe kesti puolisen vuotta, ja rakennuttaminen jaettiin 14 eri osaurakkaan. Varsinainen rakennusvaihe käynnistyi helmikuussa 2019 maanrakennustöillä. Yllätyksiltä ei vältytty tässäkään projektissa, sillä louhintatyötä tuli ennakoitua enemmän. Uuden hallin alta louhittiin peruskalliota noin 1000 kuutiota. Harjannostajaisia vietettiin elokuussa 2019, ja tiukan loppukirin jälkeen rakennus valmistui 11.11.2019. Varsinainen rakennusaika kesti alle 9 kuukautta, joten rakentaminen sujui varsin vauhdikkaasti.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Rakennuksen valmistuttua loppuvuonna 2019 alkoivat kaluste- ja laiteasennukset. Kaksi kuukautta kestänyt varaston muutto aloitettiin ennen joulua. Pian sen jälkeen myös henkilöstö pääsi uusiin tiloihin, kun uudet toimisto- ja sosiaalitilat otettiin käyttöön tammikuussa 2020. Uusi myymälä ja letkupaja avattiin asiakkaille tammikuun lopussa. Viimeisimpinä hydrauliikkahuolto on muuttanut uuteen huippumoderniin ja hyvin varusteltuun korjaamotilaan. Kokonaisuudessaan kaikkien toimintojen muutto ja ylösajo uusissa tiloissa saadaan valmiiksi toukokuussa 2020, reilut 2 vuotta investointipäätöksen tekemisestä.

Hydrauliikkahuollon testipenkki uudessa korjaamotilassa.

-Vilppulan toimitilojen laajennushanke on ollut yrityksellemme mittava ponnistus. Rakennusprojektin suunnittelu ja läpivienti tiukalla aikataululla normaalin liiketoiminnan ohessa on vaatinut henkilöstöltämme paljon työtä ja joustavaa asennetta. Henkilöstö on venynyt hienosti, ja asiakaspalvelu on pystytty hoitamaan myös vaativassa muuttovaiheessa, kun toimintoja on siirretty kahdesta vanhasta rakennuksesta uuteen toimitilaan, ja lisäksi otettu käyttöön uusia järjestelmiä ja laitteita, toteaa Nevalainen.

-Totta kai meitä harmittaa, ettei maaliskuun lopulle suunniteltua avajaistapahtumaa pystytty pitämään koronatilanteen vuoksi, mutta pääasia on kuitenkin, että uudet tilat on saatu käyttöön, ja asiakaspalvelu pelaa, jatkaa Nevalainen.

Vahva-kahmarit ova esillä Vilppulan myymälässä.

Merkittävän kokoinen investointi

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Rakennusinvestoinnin suuruus on noin 4,5 miljoonaa euroa sisältäen uudet koneet ja laitteet. Investointi on Koneosapalvelun historian suurin, ja se mahdollistaa toiminnan kasvun ja kehityksen. Investoinnin tavoitteena on parantaa asiakaspalvelua sekä liikkuvan kaluston että teollisuuden asiakasryhmille. Toimintaympäristöllä on myös olennainen merkitys oman henkilöstön työturvallisuuden ja -viihtyvyyden kannalta.

Hydrauliikka toiminnan kehityksen ytimessä

Investointi vahvistaa Koneosapalvelua erityisesti hydrauliikkatoimijana. Uuden myymälän myötä Vilppulan toimipiste kuuluu Parker Hannifinin jälleenmyyjien ykkösketjuun ParkerStore-statuksella. Myös Koneosapalvelun kaksi muuta toimipistettä Lappeenrannassa ja Kuopiossa ovat ParkerStoreja.

Vilppulan myymälä on myös Parker Store

-Hydrauliikkahuollon korjaamotila ja -laitteet ovat varmasti Suomen, ellei Pohjoismaiden nykyaikaisimmat. Koneosapalvelun hydrauliikkahuolto on Denison Gold Cup -pumppujen valtuutettu huoltopiste ja suuntaventtiilien asiantuntija Parker Mobile Technology Center -statuksella. Hydrauliikkahuolto tullaan sertifioimaan myös Bosch Rexroth Service Partner -korjaamoksi, mutta siitä tiedotamme lisää aikanaan. Joka tapauksessa on selvää, että panostamme aktiivisesti hydrauliikkaliiketoimintaan yhteistyössä arvostetuimpien päämiesten kanssa, kertoo Nevalainen.

Hydrauliikkaan liittyen Koneosapalvelu on vahvistanut resurssejaan hiljattain myös yrityskauppojen kautta. Koneosapalvelu osti pohjoiskarjalaisen hydrauliikkayhtiön Kithydro Oy:n sekä lahtelaisen koneikkovalmistajan Hyprox Oy:n syyskuussa 2019.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

-Toteutetut yrityskaupat ja Vilppulan toimitilainvestointi antavat meille hyvän aseman uudelle vuosikymmenelle. Pystymme tarjoamaan teknisen kaupan ja huollon piirissä ainutlaatuisen palvelukokonaisuuden kuuden toimipisteen voimin. Se avaa monia uusia mahdollisuuksia, Nevalainen toteaa.

Koneosapalvelu Oy lyhyesti

Koneosapalvelu Oy on teknisen kaupan ja huollon moniosaaja, joka valmistaa ja myy puutavaran käsittelyyn liittyviä laitteita ja varaosia sekä hydrauliikkaa ja työkonealan tarvikkeita. Lisäksi raskaan kaluston huoltopalvelut ovat olennainen osa toimintaa. VAHVA-kahmarit ja KOPA-telat ovat yhtiön omia tuotemerkkejä. Koneosapalvelu Oy on vuonna 1976 perustettu suomalainen perheyritys, joka kuuluu Outokummun Metalli-konserniin. Avainluvut 2019: liikevaihto n. 12,9 milj. €, henkilöstöä 52.

Vahva usko tulevaan

Koneosapalvelulle vuosi 2019 oli vahvasti investointien vuosi. Toimitusjohtaja Ville Nevalaista ei huimaa, vaikka toimitilalaajennus valmistui juuri globaalin pandemian kynnyksellä.

- Vilppulan investointi oli merkittävä, ja siksi pitkään harkittu. Se luo pohjaa yrityksen kehitykselle pitkälle tulevaisuuteen. Investointeja tehdessä on varauduttava myös poikkeusoloihin, joten en ole mitenkään huolissani, vaikka vallitseva tilanne maailmalla on tietenkin harmittava.

Suomen poikkeustila ei vielä pääsiäisen aikoihin ollut näkynyt Koneosapalvelun toiminnassa oikeastaan millään tavalla.

- Meillä on hyvä työtilanne ja työntekijät ovat säilyneet terveisinä. Olosuhteisiin nähden kaikki on siis varsin mukavasti, mutta tietenkin tulevan ennustettavuus on olematonta, Nevalainen jatkaa.

Toimitusjohtaja Ville Nevalainen.

Pandemian mukanaan tuomista riskeistä yrityksen toiminnalle Nevalainen nimeää suurimmaksi mahdollisen komponenttien heikentyneen saatavuuden.

- Meidän toimialalla etenkin hydrauliikkakomponenttien saatavuus voi olla uhattuna, jos tilanne pitkittyy ja keski-Euroopan tuotantolaitosten seisokit venyvät.

Pitkällä tähtäimellä Nevalainen suhtautuu luottavaisesti yrityksen tilanteeseen, mutta maailman hiljentymisen varallekin on suunnitelmansa.

- Koska takana on merkittävät investoinnit, tämän vuoden oli muutoinkin määrä olla rauhallisempi. Jos markkinoilla tapahtuu käänne heikompaan, keskitymme sitten tekemään parhaamme saadaksemme muuttuneesta tilanteesta kaiken irti. Voimme esimerkiksi kehittää omia järjestelmiämme ja kouluttaa henkilöstöämme, jotta olemme entistäkin valmiimpia kohtaamaan tulevan.