Metsäteollisuus

Verlan tehdasmuseo – Ainutlaatuinen vuosisadan vaihteen teollisuusmiljöö

Verlan puuhiomo ja pahvitehdas oli toiminnassa vuosina 1872–1964. Tehtaalla valmistettiin puuhioketta ja vaaleaa puupahvia, massan raaka-aineena käytettiin kuusipuuta. Loppuvaiheessa tehtaan omisti Kymin Osakeyhtiö. Vuonna 1972 Verlan tehtaasta tuli Suomen ensimmäinen tehdasmuseo, jonka omistaa ja ylläpidosta vastaa UPM-Kymmene Oyj ja museonjohtajana toimii Ville Majuri. Unescon maailmanperintökohteeksi Verla nimettiin 1996.

Verlan tehdasmuseo
Alun perin hirsinen hiomo- ja pahvitehdasrakennus uusittiin tiiliseksi, kun vanha puurakenteinen kuivaamo oli ensin kertaalleen palanut ja rakennettu uudelleen paloturvallisemmista tiilistä.

Tehtaan vuosituotanto oli 2000 tonnia pahvia ja saman verran myyntihioketta. Nykyisin suuri paperikone Kuusankoskella valmistaa saman verran paperia reilussa parissa päivässä. Kaikkiaan 82 vuoden yhtäjaksoisen tuotannon aikana Verlassa tehtiin valkoista puupahvia noin 150 000 tonnia. Siellä työskenteli parhaimmillaan noin 150 henkilöä, joista naisia oli lähes 40 prosenttia.

Haluatko lukea koko artikkelin? Kokeile Metsätrans-digilehden tilausta maksutta 30 päivää!

Kokeile 30 päivää maksutta

tai

Kirjaudu sisään

Metsätrans Digi -tilauksella luet ilman rajoituksia tämän ja muut metsäalan painavimmat artikkelit. Hinta kokeilujakson jälkeen 3,90 €/kk.