Metsäteollisuus

Uhanalaisten kääpien siirtoistutukset lupaava keino lisätä monimuotoisuutta UPM:n metsissä ja hakkuuaukeilla

Yli puolissa uhanalaisen keltakerroskäävän siirtoistutuksista lajin rihmastoa onnistuttiin siirtämään haapamaapuihin UPM:n hakkuuaukeilla, kun Suomen Luonnonvarakeskus (Luke) ja Helsingin yliopisto tutkivat lahopuussa elävän lajiston palautumista metsäluontoon siirtoistutuksin.

Kääpä

UPM aloitti vuosina 2019 ja 2020 yhteistyön tutkimuslaitosten kanssa, ja uhanalaisia lahottajasieniä istutettiin yhtiön omien metsien lahopuukeskittymiin Janakkalassa.

- Siirsimme pieniin puutappeihin uhanalaisten lahottajasienilajien rihmastoja, ja tapit istutettiin poraamalla reikiä valittuihin puulajeihin, joista osa oli äskettäin kaadettu ja osa luontaisesti kaatunut. Seuraamme, onnistuuko sienirihmasto kasvamaan ja leviämään ja lopulta kasvattamaan itiöemiä ja itiöitä, kertoo hankkeesta vastaava Luonnonvarakeskuksen tutkija Reijo Penttilä.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

UPM:n metsiin istutettiin vuosina 2019 ja 2020 kuusen, raidan (raidantuoksukääpä) ja haavan (keltakerroskääpä) lajeja. Kuusella istutusten onnistumisprosentti on lajista riippuen 5–60 % (9 eri lajia) ja keltakerroskäävällä yli puolet istutuksista onnistuivat kaatuneilla haapamaapuilla nimenomaan hakkuuaukeilla.

- Keltakerroskääpä, joka on kriittisesti uhanalainen laji, viihtyy paremmin avoimemmilla kohteilla. Esimerkiksi UPM:n hakkuuaukeat, joihin on jätetty paljon haapasäästöpuita ovat otollisia kohteita siirtoistuttaa ja suojella tätä lajia, kertoo Penttilä.

- Noin neljännes Suomen metsälajistosta on riippuvainen lahopuusta, ja UPM:n yksi merkittävimmistä Forest Action -ohjelman luonnon monimuotoisuutta edistävistä toimenpiteistä on kaksinkertaistaa lahopuun määrä omissa metsissään Suomessa. Hakkuissa säästettävien lahopuiden lisäksi muilla luonnonhoitotoimilla kuten säästöpuiden jättämisellä näyttää olevan iso merkitys muun muassa uhanalaisten kääpien elinympäristöille. Talousmetsissä elää uhanalaista lajistoa, jonka elinvoimaisuutta voimme lisätä nykyisillä säästöpuuratkaisuilla ja muilla luonnonhoidon menetelmillä, UPM Metsän sidosryhmäsuhdejohtaja Sami Oksa sanoo.

Aiempien siirtoistutusten lupaavien tulosten innoittamana UPM rahoittaa myös uutta tutkimusta, jossa Luonnonvarakeskus tutkii seitsemän uhanalaisen kääpälajin mahdollisuuksia siirtoistutuksiin. Tavoitteena on selvittää ja edelleen kehittää siirtoistutusmenetelmän soveltuvuutta kalkkikäävälle (männyn laji), erakkokäävälle (männyn laji), pursukäävälle (kuusen laji), välkkyludekäävälle (kuusen laji), keltakerroskäävälle (haavan laji), haaparaspille (haavan laji) ja raidantuoksukäävälle (raidan laji). Tutkimuksessa selvitetään, voidaanko näiden lajien elinvoimaisuutta lisätä tekemällä istutukset eri laatuisiin pölleihin ja pystyvätkö lajit leviämään niistä itselleen tyypillisimpään isäntälahopuuhunsa. Näitä kokeita tehdään esimerkiksi UPM:n omistamissa metsissä.