Metsäteollisuus

Piitsonsuolle palannut runsaasti suolajeja ennallistamisen tuloksena

Ilomantsissa sijaitsevan, noin 360 hehtaarin kokoisen Ison ja Pienen Piitsonsuon suoalueen ennallistaminen on saatu päätökseen. Ennallistamisen Tornatorin mailla sijaitsevalla suolla toteutti Hiilipörssi vuosina 2021–23. Piitsonsuot ovat poikkeuksellisen suuri yhtenäinen alue ja tiettävästi pinta-alaltaan tähän asti suurin yhtenäinen yksityismaalla toteutettu ennallistaminen Suomessa.

Piitsonsuo

Alueelta inventoitiin aluksi mahdolliset ennallistamisessa huomioitavat luontoarvot ja arvioitiin riittävä puuston poistotarve ennallistamisen varmistamiseksi. Tornator toteutti alueen puuston ennallistamisen yhteistyössä Stora Enson kanssa. Ojien tukkiminen aloitettiin vuonna 2021 Ison Piitsonsuon alueelta ja työt etenivät vuonna 2022 Pienelle Piitsonsuolle. Hankkeen aikana runsaslumiset talvet antoivat ihanteelliset olosuhteet konetöille.

- Kokonaisuutena ennallistamishanke onnistui yli odotusten ja työt etenivät arvioitua nopeammin. Erityiskiitos töiden sujumiselle kuuluu luonnollisesti erittäin ammattitaitoisille konetyön tekijöille, summaa Hiilipörssistä hanketta johtanut Risto Sulkava.

Piitsonsuo

Piitsonsoilla nyt runsaslukuinen suolajisto

Lajistokartoitus ennallistetuilla suoalueilla tehtiin kesällä 2023. Risto Sulkavan tekemässä kartoituksessa tarkkailtiin nopeimmin ennallistetulle alueelle palaavia lajeja: päiväperhosia ja lintuja. Merkittäviä suolintuhavaintoja olivat mm. metsähanhi, keltavästäräkki ja liro. Perhoslajeista mm. suohopeatäplä, suonokiperhonen ja rämekylmänperhonen. Kartoituksen tuloksena Piitsonsoilta havaittiin noin 60 lintulajia, joista 20 erityisesti suolajeja sekä parikymmentä perhoslajia, joista suolajeja kuusi.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

- Suolinnuston osalta kahlaajamäärät olivat sellaisia, että mahtaako Kesonsuota lukuun ottamatta yhdelläkään lähialueen suojelusuolla olla vastaavaa? Tuoreet allikot ja mylliköt ovat ensimmäiset vuodet hyönteistuotolle jopa parempia kuin vakiintunut allikko ja se näkyy mm. lirojen ja keltavästäräkkien määrässä. Äänimaailma oli samanlainen, jota muistan 1980-luvun alkuvuosilta Lapin aapasoilta. Mitään vastaavaa liromäärää ei enää tapaa juuri mistään, Sulkava iloitsee.

Maanomistajana Tornator on tyytyväinen Piitsonsuon ennallistamiseen. Hanke on työllistänyt yhtiötä mm. ennallistamishakkuiden ja Iso Piitsonsuon läpi kulkevan tien kunnostuksen osalta, mutta ollut myös opettavainen ja antoisa.

- Tornatorille soiden ennallistaminen on ennen kaikkea monimuotoisuuskysymys. Selvityksen perusteella Piitsonsuolla ennallistamisella saavutetut lajistohyödyt ovat olleet merkittäviä ja nopeita. Ennallistamisella on merkitystä Koitajoen vesiensuojelulle ja uhanalaisen planktonsiian kutualueiden säilymiselle. Kun vielä otetaan huomioon pitkän aikavälin hyödyt virkistyskäytölle ja ilmastolle, voi sanoa, että ennallistaminen on lahja, joka jatkaa antamistaan, sanoo Tornatorin ympäristöpäällikkö Heikki Myöhänen.

Piitsonsuo