Metsäteollisuus

Sahateollisuus ry: Venäjän vastaisia pakotteita laajennettava sahateollisuudessa – Japani saatava mukaan

Euroopan unioni päätti venäläisten puutuotteiden tuontikiellosta heti hyökkäyssodan sytyttyä kaksi vuotta sitten. Sahateollisuus ry:n mielestä EU:n tulisi tehdä nykyistä aktiivisemmin töitä sen eteen, että samanmieliset demokraattiset maat toimisivat yhteisessä pakoterintamassa. Puutuotteiden osalta Japani on saatava mukaan Venäjän vastaiseen pakoterintamaan.

Venäjän talouden ja sen sotakoneiston lamauttamisessa on otettava uusi askel. Euroopan unionin on tehtävä yhteisiä ponnisteluja saadakseen taivuteltua Japani lopettamaan venäläisten puutuotteiden (sahatavara ja liimapuu) tuonnin.

Japani on yksi tärkeimpiä puutuotteiden markkinoita maailmassa, markkinoiden koko on yli viisi miljardia euroa. Venäjä on perinteisesti ollut maailman kolmanneksi suurin sahatavaran tuottajamaa heti Yhdysvaltojen ja Kanadan jälkeen. Vuoden 2023 lukujen mukaan Venäjä on säilyttänyt edelleen merkittävän, lähes 15 prosentin markkinaosuuden Japanissa.

– Euroopan unionin tulee järjestelmällisesti etsiä keinoja tukea Ukrainaa. Yksi keino olisi aktiivinen vuoropuhelu samanmielisten demokraattisten maiden, kuten Japanin kanssa. Tavoitteena tulisi olla, että Venäjän sahatavaravirrat Japaniin katkaistaan pikaisesti. Japanin markkina on sahateollisuudelle maailman tärkeimpiä, ja tämä tarjoaa isoja mahdollisuuksia nyt sotaa käyvälle Venäjälle ja sen teollisuudelle, kommentoi Tino Aalto, Sahateollisuus ry:n toimitusjohtaja.

Tino Aalto

Suomalainen sahateollisuus ei ole vaatimuksensa kanssa yksin liikkeellä. Sahateollisuus ry:n aloitteesta vaatimukseen pakotteiden laajentamisesta yhtyi Euroopan sahateollisuusjärjestöjen kattojärjestö EOS. Eurooppalainen sahateollisuus lähestyy tässä asiassa niin kauppakomissaaria kuin myös muita olennaisia päättäjiä.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

– Suomalaisilla päättäjillä olisi mahdollisuus tehdä palvelus Ukrainalle, jos he nostaisivat aktiivisesti keskusteluun pakotteiden laajentamisen. Tämän tavoitteen toteutumisen eteen tarvitaan aktiivisuutta sekä koto-Suomessa että komissiossa, neuvostoissa ja Euroopan parlamentissa, Sahateollisuus ry:n toimitusjohtaja päättää.

Japani on iso markkina suomalaiselle sahateollisuudelle sahatavaran ja liimapuun osalta. Vuonna 2023 Suomesta Japaniin vietiin sahatavaraa noin 600 000 kuutiota ja liimapuuta noin 250 000 kuutiota. Suomen puutuotteiden viennin arvo Japaniin vuonna 2023 oli vajaat 300 miljoonaa euroa ja vuonna 2022 liki 600 miljoonaa euroa.