Metsäteollisuus

Pylvästehtaalla telakouralla prosessoidut puut erottuvat edukseen

Stella-Jones on pohjoisamerikkalainen, painekäsiteltyjen puutuotteiden valmistaja, jonka osaamista hyödynnetään niin rautateillä, sähköpylväissä, asuntorakentamisessa kuin teollisuudessa. Yhtiön pääkonttori on Kanadan Montrealissa, mutta puuta käsitellään kymmenissä yksiköissä halki mantereen. Yksi näistä sijaitsee alle tuhannen asukkaan Juliaettan kaupungissa, Idahossa.

pylväsauto Yhdysvalloissa
Pylväitä lähdössä eteenpäin. Stella-Jones toimii yli 50 yksikössä ja toimittaa mm. pylväitä koko Pohjois-Amerikkaan.

Aaron J. Henson ja Matt Blewett työskentelevät Stella-Jonesin Juliaettan yksikössä, joka on keskittynyt pylväiden tekoon. Miesten vastuualueeseen kuuluu puun hankinta. Stella-Jonesilla on heidän alueellaan viisi omaa sopimusyrittäjää, mutta puuta ostetaan muiltakin. Kaikkiaan Idahon alueella on heidän arvionsa mukaan satoja alan urakoitsijoita.

- En tunne teknisesti kaikkia eri kouria, mutta näen mitä ne tekevät puulle, Aaron Henson toteaa ja osoittaa juuri tehtaan punnitukseen ajavaa puuautoa. – Katso vaikka noita puita, näen jo kaukaa, että tässä on käytetty toisen valmistajan kouraa. Rullan jäljet erottuvat pinnasta, Henson osoittaa.

Matt Blewett ja Aaron J. Henson, Stella-Jones Pole Yard, Juliaetta, Idaho
Matt Blewett ja Aaron J. Henson työskentelevät Stella-Jones Pole Yardilla Juliaettassa, Idahossa puunhankinnan parissa. Ilma taustalla on sameana alueella riehuneen metsäpalon takia.

Pylväiksi tehtävät puut ovat tehtaalle tullessaan 35–120 jalkaa pitkiä, eli kaikkea reilusta kymmenestä yli 36 metriin. – Tosin 120 jalkaiset ovat harvinaisia, yleensä maksimipituus on 85 jalkaa (25,9 m), Blewett täydentää.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Tällaisten puiden käsittelyssä vaaditaan paljon voimaa, mutta samaan aikaan hellää otetta, jotta pintavauriot jäisivät minimiin.

Western star, pylväsauto
Luke Anderssonin (Lewiston, Idaho) Western Star-puuauto kaartaa Stella-Jones Pole Yardin pihaan. Aaron Henson arvioi yhdistelmän kokonaispainoksi noin 86 000 paunaa (39 000 kiloa), josta hyötykuormaa on vähän yli puolet. Pelkän yhdistelmän tyhjäpaino on noin 42 000 paunaa (19 0000 kiloa).

Arvopuuta

Pylväiksi käsitellään pääosin arvokasta havupuuta, muun muassa douglaskuusta, punaista mäntyä (Red pine) ja punaista setripuuta (Red Cedar). Näille lajikkeille on tyypillistä vahva ja suora pituuskasvu. Ne ovat myös hyvin arvokkaita, yhden pylvään arvo voi olla Hensonin mukaan jopa 7000 dollaria.

Tämä korostaa myös pituusmittauksen tarkkuuta, jos mittatarkkuus ei ole kohdallaan ja pylväs jää alle halutun pituuden, sen arvo romahtaa jopa kymmenesosaan. Tässä tullaan toiseen Keto-kourien kilpailuetuun, telamittauksella näitä ongelmia ei tule vastaan.

pylväsauto Yhdysvalloissa
Pisimmät puut tässä kuormassa ovat noin 70 jalkaisia, eli reilut 21 metriä pitkiä.

- Jos me saisimme päättää, haluaisimme tälle alueellemme paljon enemmänkin Keto-kouria. Joidenkin kilpailijoiden etuna on kuitenkin suuremmat organisaatiot, joiden voimalla ne ovat saaneet haalittua markkinaosuutta, Henson ja Blewett päättävät.

pintavaurioita pylväspuissa
Näitä puita ei ole tehty Keto-kouralla, rullien jäljet erottuvat selkeästi puun pehmeästä pinnasta, Aaron Henson harmittelee. Hän toivoisi näkevänsä heidän alueellaan vielä paljon nykyistä enemmän Keto-kouria käyttäviä urakoitsijoita.
pylväspuita
Juliaettan yksikkö on verrattain pieni ja erikoistunut pylväiden tuotantoon. Tehtaalle tulee keskimäärin vain viidestä kuuteen puuautokuormaa päivässä, esimerkiksi läheisessä Lewistonin kaupungissa toimii tehdas, jossa autoja käy parisataa päivittäin. Puuautoliikenne alueella onkin hyvin vilkasta.

Artikkeli on julkaistu alun perin Kone-Ketonen Oy:n 40-vuotisjuhlalehdessä, joka jaeltiin Metsätrans-lehden 2/2025 mukana. Koko lehden voit lukea maksutta Kone-Ketosen verkkosivuilta, tästä linkistä.