Pylvästehtaalla telakouralla prosessoidut puut erottuvat edukseen
Stella-Jones on pohjoisamerikkalainen, painekäsiteltyjen puutuotteiden valmistaja, jonka osaamista hyödynnetään niin rautateillä, sähköpylväissä, asuntorakentamisessa kuin teollisuudessa. Yhtiön pääkonttori on Kanadan Montrealissa, mutta puuta käsitellään kymmenissä yksiköissä halki mantereen. Yksi näistä sijaitsee alle tuhannen asukkaan Juliaettan kaupungissa, Idahossa.

Aaron J. Henson ja Matt Blewett työskentelevät Stella-Jonesin Juliaettan yksikössä, joka on keskittynyt pylväiden tekoon. Miesten vastuualueeseen kuuluu puun hankinta. Stella-Jonesilla on heidän alueellaan viisi omaa sopimusyrittäjää, mutta puuta ostetaan muiltakin. Kaikkiaan Idahon alueella on heidän arvionsa mukaan satoja alan urakoitsijoita.
- En tunne teknisesti kaikkia eri kouria, mutta näen mitä ne tekevät puulle, Aaron Henson toteaa ja osoittaa juuri tehtaan punnitukseen ajavaa puuautoa. – Katso vaikka noita puita, näen jo kaukaa, että tässä on käytetty toisen valmistajan kouraa. Rullan jäljet erottuvat pinnasta, Henson osoittaa.

Pylväiksi tehtävät puut ovat tehtaalle tullessaan 35–120 jalkaa pitkiä, eli kaikkea reilusta kymmenestä yli 36 metriin. – Tosin 120 jalkaiset ovat harvinaisia, yleensä maksimipituus on 85 jalkaa (25,9 m), Blewett täydentää.
Mainos, juttu jatkuu alla
Mainos päättyy
Tällaisten puiden käsittelyssä vaaditaan paljon voimaa, mutta samaan aikaan hellää otetta, jotta pintavauriot jäisivät minimiin.

Arvopuuta
Pylväiksi käsitellään pääosin arvokasta havupuuta, muun muassa douglaskuusta, punaista mäntyä (Red pine) ja punaista setripuuta (Red Cedar). Näille lajikkeille on tyypillistä vahva ja suora pituuskasvu. Ne ovat myös hyvin arvokkaita, yhden pylvään arvo voi olla Hensonin mukaan jopa 7000 dollaria.
Tämä korostaa myös pituusmittauksen tarkkuuta, jos mittatarkkuus ei ole kohdallaan ja pylväs jää alle halutun pituuden, sen arvo romahtaa jopa kymmenesosaan. Tässä tullaan toiseen Keto-kourien kilpailuetuun, telamittauksella näitä ongelmia ei tule vastaan.

- Jos me saisimme päättää, haluaisimme tälle alueellemme paljon enemmänkin Keto-kouria. Joidenkin kilpailijoiden etuna on kuitenkin suuremmat organisaatiot, joiden voimalla ne ovat saaneet haalittua markkinaosuutta, Henson ja Blewett päättävät.


Artikkeli on julkaistu alun perin Kone-Ketonen Oy:n 40-vuotisjuhlalehdessä, joka jaeltiin Metsätrans-lehden 2/2025 mukana. Koko lehden voit lukea maksutta Kone-Ketosen verkkosivuilta, tästä linkistä.