Anneli Tulensalo: 35 vuotta Kone-Ketosen toimiston äitihahmona
Anneli Tulensalo aloitteli työuraansa sairaalassa 80-luvun puolivälissä. – Ehdin siinä kirjata ylös ihmisten sairauksia nelisen vuotta, kun ajatus alkoi vahvistua, että en haluaisi lopun ikääni tehdä tätä työkseni, Tulensalo muistelee nyt noin neljä vuosikymmentä myöhemmin.
Samaan aikaan Kristiinankaupungissa Kone-Ketosella oli toimistotyöntekijän paikka avoinna. Jurvalaislähtöiselle Annelille yritys ei ollut entuudestaan tuttu, mutta hänen rekkakuskina työskennellyt miehensä oli ajanut sinne tavaraa ja kehotti hakemaan tehtävää.
- Niin minä sitten sain paikan ja ensimmäinen työpäivä oli 1.6.1989. Kesäkuun taitteessa täyteen tuli siis täyteen jo 35 vuotta talossa, Tulensalo kertoo.
Mainos, juttu jatkuu alla
Mainos päättyy
Annelin aloittaessa Ketosen tuotanto toimi vielä muutaman kuukauden ajan vanhoissa tiloissa. – Tosin uutta hallia rakennettiin jo silloin. Muistan kuinka Maisa Ketosen kanssa kävimme katsomassakin projektin etenemistä. Siitä asti nuo tilat ovat palvelleet hyvin, joskin laajennuksia on tehty useampaan otteeseen.
Yhtä lailla muutoksia on kokenut Tulensalon työnkuva. Virallinen titteli on reskontran hoitaja, ja arkeen kuuluu laskutusta, myyntireskontran hoitoa, rahtiasiakirjojen laadintaa ja paljon muuta. – Eihän meillä aluksi ollut tietokoneita tai mitään, paljon tehtiin käsityötä, laskut laadittiin kirjoituskoneella ja pankissa käytiin tilisiirtonipun kanssa. Näin työ on pakottanut myös tekijäänsä kehittymään ja omaksumaan uutta.
Hyvä työilmapiiri pitkän uran salaisuutena
Mikä sitten on saanut Tulensalon pysymään näin pitkään yhdessä työpaikassa, siihen hän ei osaa suoraan edes vastata. – Kai minä viihdyn parhaiten tällaisessa miesvoittoisessa työyhteisössä, ja ilmapiiri meillä on aina ollut hyvä. Kone-Ketosen kaltaisessa perheyrityksessä ei ole niin suurta hierarkiaa, vaan kaikkea tehdään tarpeen mukaan. Ja tietysti oma hyötynsä on ollut siitäkin, että rakensimme mieheni kanssa talon tähän lähistölle. Kun matkaa kotoa töihin on vain kilometrin verran, ei työmatkaankaan kulu turhaa aikaa.
Nyt Kone-Ketosen pitkäaikaisimman työntekijän ura on kuitenkin loppusuoralla. Tulensalon eläkepäivien on määrä alkaa joulukuun kahdeksas päivä. – Kyllä minä silti olen ajatellut, että senkin jälkeen voisin jonkin verran töitä vielä tehdä. Lapsenlapsien kanssa toki aika menee mukavasti, ja kesällä kotipihassa riittää puutarhahommia, mutta tuskin täältäkään malttaa kokonaan pysyä pois, Anneli päättää.
Mainos, juttu jatkuu alla
Mainos päättyy
- Ja hyvä niin, sillä ei sitä tiedä kuinka me täällä ilman Annelia pärjätäänkään. Hän on sellainen koko toimiston äitihahmo, Juha Ketonen täydentää.
Artikkeli on julkaistu alun perin Kone-Ketonen Oy:n 40-vuotisjuhlalehdessä, joka jaeltiin Metsätrans-lehden 2/2025 mukana. Koko lehden voit lukea maksutta Kone-Ketosen verkkosivuilta, tästä linkistä.