Pääkirjoitus 3/2026: Vielä kerran Metsä Groupista
Kirjoitin ensimmäisen kerran Metsä Groupin suunnitelmista keskittää puunkorjuuta ja kuljetusta suuremmille kokonaisuuksille viime vuoden marraskuussa. Reilut puoli vuotta myöhemmin alalla tuntuu olevan yhä enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Kuluneen kevään aikana aihe on noussut esiin vähintään viikoittain, kun olen keskustellut yrittäjien kanssa, käynyt juttukeikoilla tai alan tapahtumissa.
Metsä Group ei ole julkisesti tiedottanut prosessin etenemisestä, joten olen joutunut muodostamaan käsitykseni tilanteesta pitkälti luottamuksellisissa keskusteluissa kuulemani perusteella. On yrittäjiä, joiden sopimukset on jo irtisanottu, ja yrittäjiä, jotka ovat edelleen mukana neuvotteluissa. Yhteistä lähes kaikille käymilleni keskusteluille on ollut se, ettei juuri kukaan ole ollut tyytyväinen siihen, miten prosessi on edennyt.
Erityisen hankala tilanne on ollut pienemmille yrityksille. Jos omat rahkeet eivät riitä pääurakoitsijaksi, ainoa mahdollisuus jatkaa Metsä Groupin savotoilla on päästä alihankkijaksi. Näitä sopimuksia ei kuitenkaan voida tehdä ennen kuin pääurakoitsijoiden sopimukset ovat valmiit. Jos oma sopimus on irtisanottu jo helmikuussa, vaihtoehdot eivät ole erityisen houkuttelevia. Löydätkö mahdollisesti urakoita muualta, laitatko kalustoa myyntiin vai odotatko rauhassa juhannukseen asti tietoa siitä, löytyykö sinulle paikka uudessa mallissa?
Mahdollisesti tämän lehden ilmestyessä tilanne on kuitenkin jo edennyt. Tiedustelin asiaa Metsä Groupin Ilkka Köntiltä kesäkuun 4. päivänä. Hänen mukaansa sopimusrakenteen uudistaminen on edennyt suunnitelman mukaisesti.
Mainos, juttu jatkuu alla
Mainos päättyy
"Käymme tällä hetkellä ensimmäisten sopimukseen etenevien yrittäjien kanssa kahdenvälistä keskustelua sopimusten yksityiskohdista ja valmistautumisesta tulevaan aloitukseen. Näkymä kesän yli, kohti syksyä on, että pääyrittäjien kanssa päästään eteenpäin ja tämän myötä myös osayrittäjäsopimukset yritysten välillä vahvistuvat.
Olemme pitäneet matalaa profiilia, neuvotteluja käyden. Kiitos yrittäjien eteenpäin katsovan asenteen, meillä on mahdollisuus juhlistaa ensimmäisten sopimusten syntyä tavoitteemme mukaisessa aikataulussa, juhannuksena!"
Yksi Köntin mainitsemista sopimusten yksityiskohdista on luonnollisesti hinta. Lopputulos ratkeaa vasta silloin, kun myös sopimusten taloudellisesta sisällöstä on päästy sopuun. Siksi on vaikea arvioida ulkopuolelta, kuinka lähellä maaliviivaa neuvotteluissa todellisuudessa ollaan.
Itselläni mieleen on kuitenkin hiipinyt ajatus siitä, mitä tapahtuu, jos neuvottelut eivät kaikkien osapuolten kanssa etene suunnitellusti. Kutsutaanko takaisin neuvottelupöytään seuraava yrittäjä, jolle on jo kerran ilmoitettu, ettei paikkaa uudessa mallissa ole? Ja millainen neuvotteluasema siinä tilanteessa olisi?
Kalustoinvestointien näkökulmasta reilun puolen vuoden epävarmuus on ollut myrkkyä. Investointipäätöksiä on vaikea tehdä silloin, kun tulevaisuuden työmäärästä ei ole varmuutta. Yhdessä yleisen matalasuhdanteen kanssa tämä tulee todennäköisesti näkymään myös tämän vuoden metsäkone- ja puuautorekisteröinneissä.
Mainos, juttu jatkuu alla
Mainos päättyy
Entä kuinka käy kuljettajien? Tällainen epävarmuus on omiaan ajamaan päteviä ammattilaisia muille aloille, joissa työllisyys on vakaammalla pohjalla. Tilanne on ristiriitainen, kun kuljettajapulasta on puhuttu paljon. Vielä reilut pari vuotta sitten myös Metsä Group oli mukana houkuttelemassa uusia tekijöitä alalle Köntin vetämässä Pro Kuljettaja -projektissa.
Toivottavasti tämä teksti vanhenee nopeasti ja lehden ilmestyessä Ilkka Köntti voi todeta allekirjoittaneen olleen väärässä epäilyksissään. Hieman kriittisestä sävystä huolimatta toivon pelkkää hyvää koko maan metsäteollisuudelle, alan urakoitsijoille, kuljettajille ja muille sidosryhmille, konevalmistajia myöden. Tämän alan hyvinvoinnista riippuu myös oma toimeentuloni.
Aurinkoista kesää!
