Susanna Koski: Hiilinieluista markkinat omistajille

Suomi on kestävän metsänhoidon perinteellään tuottanut Euroopalle korvauksetonta ilmastotyötä hiilinieluineen. Metsänomistaja tekee metsänparannukseen liittyvät työt ja toimenpiteet omalla kustannuksellaan. Sen tukeminen Kemera-järjestelmän tavoin on toki perusteltua, koska hyödyt ovat arvonlisää kaikille, myös niille, joita metsäasiat eivät voisi vähempää kiinnostaa. On selvää, että omistamista arvona haastetaan tulevissa vaaleissa, joissa ilmastoteot ja ympäristökysymykset ovat suuressa roolissa.

Joulukuun aikana Puolan Katowicessa pidetty YK:n ilmastokokous etsi ratkaisuja, miten Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteet pannaan toimeen. Käytännössä tarkoitus on sopia säännöistä, eli miten maat raportoivat päästövähennyksistään jatkossa.

Komission vastikään julkaiseman pitkän aikavälin ilmastostrategian yhteydessä ilmastokomissaari Miguel Aries Cañete on ottanut kantaa hiilinieluihin. Komissio tavoittelee hiilinielujen kasvattamista nykyisestä noin 300 miljoonasta hiilidioksiditonnista noin 500 miljoonaan tonniin. Komissaarin mukaan se onnistuu kestävällä metsänhoidolla ja käänteisellä päästökaupalla, jossa hiilinielun kasvattamisesta palkittaisiin. Käytännössä se tarkoittaisi kannustejärjestelmää hiilen sitomiselle.

Myös pääministeri otti ilmastoseminaarissaan kantaa, että Suomi voisi toimia aloitteellisesti sen hyväksi, että hiilinieluilla olisi tulevaisuudessa markkinat. St1:n pääomistaja Mika Anttonen on peräänkuuluttanut hiilipörssin perustamista, joka toimisi markkinapaikkana sidotulle ja päästetylle hiilelle.

Luonnonvarakeskus Luke on vastikään joutunut päivittämään arvioitaan metsien hiilinielujen kehityksestä. Vuoden 2016 energia- ja ilmastostrategian luvuissa suojelualueet eivät olleet mukana virheen vuoksi. Päivitetty hiilinieluarvio nostaa myös vuosittaista hakkumäärää. Arvioitua suuremmat hiilinielut ovat myönteinen uutinen. Asian vakavuus on siinä, että kyseisten arvioiden pohjalta tehdään todella suuria linjanvetoja politiikassa niin kansallisella kuin eurooppalaisella tasolla, olivatpa ne päätöksentekohetkellä virheellisiä tai eivät.

Hiilinielumarkkinat olisivat totisesti mitä mainioin mahdollisuus vahvistaa omistajuutta, kestävää metsänhoitoa ja vastuullisia ilmastotekoja niin, että niistä olisi jatkossa mahdollisuus saada myös korvaus. Mitä enemmän sen kaltaiselle työlle ja toimenpiteille annetaan arvoa, sen kannustavampia toimia ja ilmastotekoja kokonaiskuvassa on mahdollista saavuttaa.

Kannatan hiilinielumarkkinoita lämpimästi. Kuitenkin niin, että metsänomistajasta itsestään tulee markkinatoimija, eikä valtio ala toimijaksi yksityisten omistajien puolesta. Ei valtiolla nimittäin ole oikeutta sosialisoida kestävän metsänhoidon arvonlisää, hiilinieluja, nimiinsä. Siitä syystä metsänomistajan kannattaa olla hiilinielukeskustelussa tarkkana.

Vaikka hiilinielujen todentamisessa ja hiilivarastojen pysyvyyden varmistamisessa on haasteita, Suomi voisi olla paras mahdollinen paikka pilotoida hiilinielumarkkinoita. Olemassa olevat teknologiamme ja järjestelmämme puustomittauksesta sekä sen ympärille rakennetuista palveluista, kuten kattavat metsävaratiedot, antavat meille kohtuullista etumatkaa suhteessa muihin.

Useiden kannanottojen perustella yleiseurooppalaiselle mallille hiilinielumarkkinoista voisi olla kysyntää ja siinä sekä Suomi että suomalainen metsänomistaja voisivat olla voittajia. Markkina kannustaisi kestävään metsänhoitoon ja oikea-aikaisiin hoitotoimenpiteisiin, sekä harvennuksiin ja hakkuisiin myös niin, että hiilinielut kasvavat sen sijaan, että puuta myydään ennenaikaisesti.

Hiilipörssi ja -markkina olisi kelpo tapa vahvistaa ja kannustaa metsänomistusta.