Kallista mainehaittaa

Ay-liikkeen masinoimat poliittiset työtaistelutoimenpiteet jatkuvat edelleen, eikä loppua näy. Taloudelliset menetykset, kustannukset nousevat metsäteollisuudessa noin kymmeneen miljoonaan euroon. Saha- ja levyteollisuudessa tuotantokatkokset johtavat noin kahdeksan miljoonan euron menetyksiin ja puusepänteollisuudessa kahden miljoonan. Koko talouden tasolla lasku on useita kymmeniä miljoonia euroja.

Lakkojen taloudelliset vaikutukset aiheutuvat työantajille, vaikka lakot kohdistuvat poliittisiin toimijoihin. Tästä syystä poliittisissa lakoissa asetelma onkin erityisen epäreilu. Tavallisesti työtaistelut kohdistuvat asioihin, jotka ovat sovittavissa työnantajien ja työntekijöiden kesken. Tekemättömän työn kustannuksista ja velvoitteista asiakkaille vastaa yksinomaan työnantaja.

Työehtosopimusten tarkoitus on ollut työrauhan turvaaminen niin työntekijä- kuin työantajaosapuolten välillä. Jos ne eivät enää täytä tehtäväänsä, eli toimi takeena työrauhasta, eikö niiden yleissitovuudesta olisi aika luopua kokonaan? EU-oikeus tulee ottamaan kantaa työehtosopimustemme yleissitovuuteen, sillä ajatushautomo Libera on kannellut asiasta Euroopan komissiolle. Työmarkkinoilla pitäisi voida toimia, kuten markkinoilla yleisesti toimitaan; kysyntä ja tarjonta ovat hinnanmuodostuksen keskiössä ja työn hinnasta sekä ehdoista sovitaan vapaasti.

Tämä suomalainen työoikeudellisesti salliva poliittinen lakkokäytäntö on kansainvälisesti poikkeava. Muualla Euroopassa ja Pohjoismaissa poliittisen protestoinnin katsotaan kuuluvan työajan ulkopuolelle ja politiikkaan on jokaisella mahdollisuus vaikuttaa demokraattisin keinoin. Miksi työnantajan pitäisi kantaa taloudellinen riski ja kustannukset, jotta työajalla voidaan osoittaa mieltä hallitusta tai eduskuntaa vastaan?

Yksinkertaisinta olisi lisätä työehtosopimuslakiin säädös, jonka mukaan lakko voi kohdistua ainoastaan työntekijöiden ja työnantajan välisesti sovittaviin asioihin. Poliittisesta lakko-oikeudesta luopuminen ja yleislakon määrittely juridisesti päivittäisi työehtosopimuslainsäädäntömme eurooppalaiselle, sivistyneelle, aikaan ja ennen kaikkea avoimeen talouteen sopivalle tasolle.

Lakkoherkkä työmarkkina ei taatusti ainakaan lisää taloutemme vetovoimaa investointiympäristönä. Mitä siitä korkeastakaan osaamisesta on apua, jos se ei ole palkanmaksajan ja riskinottajan käytettävissä?

Ay-liikkeen erityisasemaa on perusteltu ikuisuuden sen yleishyödyllisyydellä, mutta mielestäni nämä toistuvat poliittiset lakot lähinnä alleviivaavat sen yleistä hyödyttömyyttä. Yleishyödyllisyyden perusteella ay-liike on aivan liian pitkään nauttinut verovapaista tuloistaan.

Jokainen suomalainen toisin sanoen rahoittaa esimerkiksi vasemmiston vaalikampanjointia, sillä ay-liikkeen tulot, jäsenmaksut ja sijoitusten osingot ovat olleet yleishyödyllisyyden nimissä verovapaita. Tämä tulojen verollepano pitäisi panna toimeen ensi tilassa.

On syytä alleviivata merkittävää eroa kahden täysin erillisen asian välillä: oikeudesta ilmaista ja osoittaa mieltään TAI tehdä sitä työnantajan laskuun. Vapaa-ajallaan kukin tehköön, mitä parhaaksi katsoo, mutta poliittisia lakkoja tai mielenilmauksia tehtäväksi työajalla on mahdotonta perustella.

Kokonaan toinen ja merkittävämpi ongelma on se, että hallituksen kaavailema irtisanomissuojan muutos on lilliputin kokoinen uudistus siihen nähden, mitä työmarkkinarakenteemme akuutisti vaatisi. Pienestä uudistuksesta maksettava kova hinta jää kuitenkin vähäiseksi siihen nähden, mitä meillä on edessämme, ellei rakenteellisia uudistuksia toteuteta ajoissa ennen seuraavan talouden taantuman vastaanottoa. Se vahinko on taatusti sekä taloudellisesti että inhimillisesti raskaampi kuin yksikään tähän mennessä kokemistamme.