Metsäkoneurakointi

ÖSA-nostalgiapäivät Alftassa

ÖSA Historiska Förening eli ÖSA historiallinen yhdistys järjesti kolmannet ÖSA-nostalgiapäivät Alftassa lokakuun alussa 2021. Paikkana oli Alfta Skogstekniska eli Alftan metsäkonekoulu, joka on alun perin perustettu ÖSA-kurssikeskukseksi 1972. Yhdistys on perustettu vuonna 2014, ja siihen kuuluu 500 jäsentä. Yhdistyksen perustaneet henkilöt ovat aikoinaan työskennelleet avainasemissa ÖSA:ssa, kuten hallinnossa, jälkimarkkinoinnissa, myynnissä ja tuotesuunnittelussa. Yhdistyksen päämääränä on vaalia ÖSA:n tunnettavuutta metsäteknologian edelläkävijänä. Esillä oli kalustoa koko ÖSA:n metsäkonetuotannon ajalta aina Bamse-traktorista Timberjack 1880- kaksioteharvesteriin saakka. Tässä tapahtumassa oli kävijöitä noin 1000 henkilöä Ruotsista, Suomesta ja Norjasta. Seuraavat ÖSA-päivät ovat odotettavissa syksyllä 2023.

ÖSA:n perusti seppä Jonas Östberg vuonna 1918 hevosajokalujen valmistusta ja korjausta varten. Konepajatoiminnan siivitti kovaan menestykseen Alfta-puolitelat, joiden valmistus Volvo-BM-maataloustraktoreiden varustamiseen metsäkäyttöön alkoi vuonna 1952. Vuodesta 1952 aina vuoteen 1981 saakka valmistettiin 16769 kappaletta telavarusteita. BM-traktoreiden lisäksi niitä asennettiin mm. Fiat- ja Oliver-traktoreihin.

Haluatko lukea koko artikkelin? Kokeile Metsätrans-digilehden tilausta maksutta 30 päivää!

Kokeile 30 päivää maksutta

tai

Kirjaudu sisään

Metsätrans Digi -tilauksella luet ilman rajoituksia tämän ja muut metsäalan painavimmat artikkelit. Hinta kokeilujakson jälkeen 3,90 €/kk.