Miksi puutavara-autonkuljettajat vaihtavat alaa, osa 2: ”Elämässä pitää olla muutakin kuin kalikan ajo”
Kuljettajapula on ollut jo pitkään kestoaihe ja tulevaisuuden suurimpia uhkakuvia puutavara-autoilun saralla. Asiasta on kirjoitettu myös Metsätrans-lehdissä alan yrittäjien haastatteluiden yhteydessä. Mutta mistä kuljettajapula johtuu? Päätimme kysyä asiaa niiltä, joilla aiheesta on omakohtaista kokemusta, eli puutavara-autonkuljettajilta, jotka ovat päätyneet vaihtamaan alaa tai ainakin suunnittelevat alan vaihtoa. Vastausten määrä oli valtava, mutta niiden joukosta erottui selkeästi muutama yhdistävä tekijä. Näistä ensimmäisenä käsittelimme työnteon olosuhteita, jotka todella monen vastaajan mielestä olivat muuttuneet huonompaan suuntaan. Tähän liittyy teiden heikentynyt kunto, vastaanottopaikkojen lisääntyneet aikaikkunat sekä ylikuormaleikkureiden aiheuttama stressi. Tässä toisessa osassa nostamme esiin työajat, jotka myös nousivat esiin kymmenissä vastauksissa.
Monet vastaajat kokivat pitkät työpäivät raskaina ja työajat hankalina muun elämän kanssa yhteensovitettavaksi. Ongelmaksi koettiin myös työn kausiluonteisuus ja heikko ennustettavuus, välillä ajoa on liikaakin, ja seuraavassa vaiheessa saa pelätä lomautuksia. Etenkin perheelliset kokivat työajat hankaliksi. Annetaan kuljettajien kertoa itse lisää:
”Esikoisen synnyttyä mietin pääni puhki, kuinka voisin jatkaa työssäni. Karu fakta on, että en mitenkään ainakaan tällä hetkellä. Puunajoa ei vaan voi tehdä päiväkodin aikataulujen puitteissa.”
Mainos, juttu jatkuu alla
Mainos päättyy
”Ympäripyöreät päivät olivat suurin syy omalla kohdalla. Jos autolla halutaan ajaa kahta vuoroa, se tarkoittaa 12 tuntisia työpäiviä viisi vuoroa viikossa, ja vuoroviikoin päivä- ja yövuoroissa. Siinä ei jää lainkaan aikaa harrastaa, tai olla lastensa kanssa.”
”Lomat luvataan, ja sitten perutaan, kun on kiire. Kohta on taas pakkoloman aika.”
”Ei ole mukavaa perheelliselle, kun lomat ovat aina eri aikaan kuin lapsilla.”
”En ole katunut alan vaihtoa. Palkka pieneni, mutta sekin johtui vain työtuntien määrän vähentymisestä. Elämässä kun on muutakin, kuin kalikan kuskaus.”
”Vaimo ja lapset pitävät, kun isä on iltaisinkin kotona, ja ehtii harrastaa lasten kanssa. Myös terveys parani, kun nyt on aikaa ja voimia tehdä muutakin istua ja nukkua.”
Mainos, juttu jatkuu alla
Mainos päättyy
”Työnä puunajo on mukavaa ja vaihtelevaa, joten oikeastaan harmittaa, ettei työaikoja pystytty toteuttamaan normaalin rajoissa. Luovuin puunajosta jo kuusi vuotta sitten, mutta työvoimapula oli nähtävissä jo silloin.”
”Nämä 12 tunnin työvuorot ovat aivan normaali käytäntö alalla, ainakin siihen asti, kunnes tulee jokin työsuojelutarkastus. Sitten mennään ehkä jonkin aikaa lyhennetyllä työviikolla, kunnes pikkuhiljaa lipsutaan takaisin 12 tunnin ja viiden päivän, tai välillä jopa kuuden päivän viikkoihin, jos vaikka junan lastaus osuu viikonlopulle.”
”Ymmärrän problematiikan alalla, mutta omalla kohdallani vuorokaudesta pitää jäädä enemmän tunteja muuhun elämään, kuin se 10–11 tuntia.”
”Kyllästyin jatkuviin 200–240 työtuntisiin kuukausiin.”
”Koko ajan pitäisi olla töissä”
Mainos, juttu jatkuu alla
Mainos päättyy
”Huonot työajat, pitkät päivät, ei vapaa-aikaa.”
”Epäinhimilliset työajat ja pitkät päivät olivat suurin tekijä alan vaihtoon omalla kohdallani.”
”Työajat metsäkonepuolella on inhimillisemmät, ei tarvitse pitkistä työvuoroista väsyneenä ajaa silmät ristissä, maha kahvista kuralla, juuri hereillä pysyen märässä kelissä ja pimeässä yössä.”
”Tällä hetkellä puunajo maistuu kyllä, mutta en haluaisi enää nelikymppisenä olla 14 tuntia päivässä pois kotoa ja syödä vain eväsleipiä työn ohessa.”
”Vuoron vaihdot jossain kaukana, jos ei makseta palkkaa, kun siirryt vaihtopaikalle.”
Mainos, juttu jatkuu alla
Mainos päättyy
”Epäsäännöllisyys työajoissa.”
”Et pysty suunnittelemaan elämää päivää pidemmälle.”
”Epäsäännölliset työajat ja tulot, kolme kuukautta pitäisi ajaa yötä päivää ja loppuvuosi tapellaan lomautuksista.”
”Ei yksinhuoltajalta onnistu lähteä yöllä kahdelta töihin, ja tulla ehkä joskus illasta takaisin kotiin.”
”Paskat työajat. Rahan saa helpommallakin, ja on myös koti ja muu elämä.”
Mainos, juttu jatkuu alla
Mainos päättyy
”Parhaana vuonna kun oli paljon ajoa, niin ei saanut lomia pidettyä ja huonoimpana vuotena huilattiin neljä kuukautta, kun oli lakkoa ja muuta. Viimeisin puoli vuotta on kyllä ollut vaikeaa, kun ensin ei ollut puuta mitä ajaa, nyt olisi puuta, mutta tehtaat ja sahat alkaa olla pullollaan. Nytkin olin kaksi viikkoa huilissa, kun ei ollut paikkoja, minne ajaa, vaikka olisi paras aika savotoida. Juuri oli kolmen viikon stoppi meidän päälajillamme mitä ajetaan. Vajaita tilejä korjaillaan sitten pekkasilla, mutta eihän niistä pitkälle riitä. Lomautusta isännät pelkäävät, että kuljettajat lähtevät muualle ja taitaa joillain isännillä käydä ylpeiden päälle lomauttaminen. Kuljettajat ovat koko ajan ylimääräisen stressin alla, kun ei tiedä oikein huomisesta ja samakin päivä voi muuttua monta kertaa. Esimerkiksi tiistaina voi tulla tieto, että loppuviikolla ei saa ajaa, ja perjantaina tulee uusi tieto, että vielä alkuviikollakaan ei saa ajaa.”
Kuljetustyö on tärkeää, äärimmäisen tärkeää, mutta ei se, eikä mikään muukaan työ voi olla niin tärkeää, että sille pitää uhrata oma ja perheen hyvinvointi. Itsellä pitää olla aikaa harrastaa ja puolisokin tarvitsee oman ajan. Meille todettiin jo metsäoppilaitoksen puuautopuolella, että jos alatte puuta ajamaan, niin sitten ei kyllä omille hommille jää aikaa. Tällaisilla kommenteilla ei ainakaan nuorten käsitystä alasta muuteta parempaan suuntaan, eikä kohoteta ammatillista itsetuntoa. Alan koulutuksella on kuitenkin suuri vastuu ja oikein käytettynä iso mahdollisuus vaikuttaa asenteisiin, Topi Pahkinen kirjoitti.
Topi Pahkisella on kuljetusalalta yhtäjaksoisesti kokemusta jo yli parinkymmenen vuoden ajalta. Puunajossa hän oli parin vuoden ajan, mutta lopetti muutama vuosi sitten:
- En lähtenyt puunajosta työn itsensä, vaan paikkakunnalta muuton takia, eivätkä alan epäkohdat, jotka tässä esitän, koske entistä työnantajaani. Minun viestini saa julkaista nimellä, toivottavasti tarinani aiheuttaa valtavan paskamyrskyn, joka todistaisi minun vain kuvittelevan alan ongelmat, Pahkinen kirjoitti sähköpostissaan.
- Suurimpana kuormittavana tekijänä puunajossa koin yhteisöpaineen. Puuautohommissa tuntuu olevan vallalla käsitys, että työpäivä kestää 12 tuntia ja mieluiten niin, että autossa on kaksi kuskia ja se pyörii vähintään viisi päivää viikossa. Siitä voi laskea työtunnit, ja sen minkä verran aikaa jää muulle elämälle. Työnantajani ei ketään velvoittanut ylitöitä tekemään, mutta osalle kuskeista aiheutti valtavaa ihmettelyä, jos joku ei ajanut vuoroja ”vastakkain”.
- Monet työnantajat syyllistyvät siihen, että uudelle, varsinkin nuorelle kuljettajalle aletaan takoa päähän mantraa, että kun tämä ei kannata. Ja samaan hengenvetoon sanotaan, että alkuun ei voi maksaa täyttä palkkaa. Ja koska puunajo on laji, jossa sattuu ja tapahtuu, monta vuotta alkuun, niin nuori kuski ei uskalla missään vaiheessa kysyä palkkauksen perään. Uuden kuljettajan oppimisessa ja alalle jäämisessä ajokavereilla on suuri vastuu. Jos alkuun laitetaan tekemään hankalat hommat ja hankaliin paikkoihin, saadaan kovakin into tapettua.
- Puunajossa on ollut perinteisesti yhden ja kahden auton yrityksiä, joissa ollaan koko perheen voimin mukana. Miehet ajavat yönpäivän kanssa puuta, vaimot hoitavat lapset, huushollin ja pakkaa miehelle vielä sen pärekorin eväitä matkaa. Ihan hyvä. Paitsi kun tämmöinen yrittäjä lisää autoja ja ottaa kuskeja, niin oletus äkkiä on sama, että näin toimitaan joka perheessä. Tässä tulee suurin ongelma 2000-lukua elävälle pienten lasten vanhemmalle. Jatkuvilla 12 tunnin päivillä ja vielä tyypillisillä vuoronvaihtoajoilla jää nukkuminen vähiin ja siitä alkaa semmoinen oravanpyörä pyörimään, että ensimmäisenä ja pahiten kärsii lapset ja puoliso. Oma fyysinen terveys on vaarassa ja työn jälki ja tehokkuus varmasti heikkenevät. Mutta pääasia tietenkin on, että painetaan pitkää päivää. Se näyttää hyvältä ainakin työkaverien silmissä. Ja liikevaihtoakin saadaan vähän nostettua, kun savu ei katkea. Tulos tuskin paranee, ellei vähän huonone.
- Kuka uusi kuljettaja uskaltaa jättää työmäärän kohtuulliseksi? Se vaatii tällä maskuliinisella alalla melkoista paksunahkaisuutta. Suomessa taidettiin siirtyä kahdeksan tunnin työpäivään jo Venäjän vallan aikaan, mutta ikävä kyllä puunajossa taidetaan olla vielä kaukana siitä 2000-luvullakin. Muilla suoritealoilla kuormansuunnittelija jakaa hommat, jotka kuskit tekevät, sillä tavalla kuin suunnittelija on suunnitellut ja töitä laitetaan sen verran, että työmäärä pysyy kurissa. Se jättää pirusti henkistä kuormaa pois jo muutoinkin kuormitetusta työstä, Pahkinen toteaa kokemuksella.
Uupuminen uhkaa
Pitkät työpäivät ja hankalat työajat ovat useamman vastaajan kohdalla johtaneet myös työuupumukseen, josta toipuminen on saattanut viedä pitkänkin aikaa vielä alan vaihdon jälkeenkin.
”Omalla kohdalla työ vain kävi liian raskaaksi. 12 tunnin vuorot ja kulkeminen tuurinvaihtoon yleensä vähintään 50 kilometrin päähän tarkoittivat, ettei siinä paljon muuta elämään enää mahdukaan. Sellainen ei sovi suurperheen isälle, ja johti omalla kohdalla uupumiseen.”
”Kuusi vuotta sitä jaksoi. Intistä kortti ja eikun pölliralli päälle. Ajoin ulkomaillekin, se oli lystiä sinkkumiehenä. Rahakin houkutti ja kokemusta kertyi. Töitä tuli tehtyä reilummin, kun ei oikein muuta elämää ollut. Sitten kun emäntä löytyi palasin takaisin Suomeen ajamaan ja arki rullasi aikansa. Lopussa ei jaksanut 100 kilometriä pidemmälle ajaa yhtä soittoa, kunnes oli pakko mennä nukkumaan. Kerroin väsymyksestä ystäville, ja he patistivat puhumaan ammattilaiselle. Työkuntoon palautuminen kesti puolitoistavuotta ja nyt olen päivätöissä. Henkilökohtainen näkemykseni on, että yrittäjien ei pitäisi antaa etenkään nuorten kuljettajien polttaa itseään loppuun. Ei se nuori tunnusta uupumusta ennen kuin on liian myöhäistä.”
”Viisi vuotta ratin takana riitti minulle, kun kelloa vastaan sai ajaa kahdessa vuorossa. Talvella toki puu kulkee eniten, mutta keli- ja muut olosuhteet kuluttavat kuskin totaalisesti. Se, että 220 työtuntia kuukaudessa ei riittänyt isännälle, on perseestä. Jos enemmän teet töitä, niin verottaja kyllä hyötyy, mutta itselle ja vitutus ja väsymys.”
”Kaksivuorotyö on toisinaan raastavaa ja vanhentaa pirusti.”
Jani Revon kohdalla työajat johtivat uupumiseen, vuoden sairaslomaan ja täydelliseen alanvaihtoon:
Minä ajoin puutavaraa 18 vuotta ja ura loppui, kun seinää. Yövuorot ja aikaiset herätykset olivat jättäneet jäljen. Rupesin saamaan yhtäkkiä pahoja paniikkikohtauksia ja sairastuin vakavaan ahdistuneisuus häiriöön. Suurimpana syynä pidän viiden yövuoron putkia joka toinen viikko, joista ei ehtinyt palautua, kun vuoro loppui lauantaiaamuna ja maanantaina piti jo olla ajossa aamulla neljän ja kuuden välillä. Siinä ei juuri elimistö ehdi sopeutua. Lisää stressiä aiheutti talvisin huonokuntoiset tiet, kun ajaessa joutui koko ajan olemaan varpaisillaan, eikä ratin takana saanut lainkaan rentouduttua. No, se loppui kerralla. Vuoden olin sairaslomalla ja luin uuden ammatin. Nyt olen lähihoitaja ja työskentelen sijaishuollon erityisyksikössä päihde- ja mielenterveysongelmaisten nuorten parissa. Siellä minulla on paljon annettavaa, kun itsekin olen mielenterveysongelmista kärsinyt, Repo kertoo avoimesti.
Jarkko Vartiamäki: Pystyn allekirjoittamaan monet havainnot
Metsäalan kuljetusyrittäjät ry:n puheenjohtaja Jarkko Vartiamäki sai tekstin luettavaksi etukäteen. Pyysimme itsekin puutavara-autoilijana toimivalta Vartiamäeltä kommentteja saamiimme vastauksiin.
- Pystyn allekirjoittamaan monet havainnot. Yksi muutos on kuitenkin tapahtunut mitä kommenteissa useasti tapaillaan. Eli painoleikkurit eivät mielestäni enää ole ongelma. Järjestömme ajama asia kuormien maksimi rajan asettamisen 76 tonniin on suurelta osin toteutunut (uuden tilaajavastuulain kautta) ja tätä voidaan pitää korjattuna asiana.
- Ala on sesonki luoteinen, se ei taida muuksi muuttua, koska talvi mahdollistaa sellaisten kohteiden korjuun, jota ei vaan millään voida maaston takia kesäisin korjata. En kuitenkaan koe, että meidän toimialamme olisi jotenkin poikkeava muihin aloihin, koska kyllähän niin matkailu kuin vaikka maatalousalat ja monet muutkin ovat sesonkiin taipuvaisia. Itse pidän siitä, että pääsesonki osuu talvelle ja rauhallisemmat ajat kesälle.
- Aikatauluajot ovatkin sitten tämän ajan kasvava trendi ja tätä pidän huolestuttavana. Kiire ja hätäily eivät todellakaan kuulu autonkuljettajan työhön, varsinkaan kun työskennellään yksin haastavissa olosuhteissa ja toisaalta ollaan muun liikenteen seassa huonosti hoidetuilla teillä.
- Aikataulut sinänsä sujuvoittavat kyllä tehtaiden vastaanottoa enkä halua niitä kokonaan pois sulkea, mutta ne tulisi olla suuntaa antavia ja joustavia ja huomioida, että aina ei kuorman toimittaminen onnistu, ei edes joka kerta. Muuttujia on enemmän kuin vakioita, se on hyvä muistaa, mietitään sitten automaattista ohjausjärjestelmää tai aikatauluajoja. Tätä kautta voitaisiin myös ainakin vähentää työntekijään kohdistuvaa painetta ja taakkaa, joka tekee työn tekemisestä raskasta ja stressaavaa.
- Palkkausta pidän kohtuu hyvänä tällä alalla ja näen sen myös vahvuutena, että tekijöitä yleensä on tämänkin verran saatu. Myös vapaiden määrää pekkasten ja vuosilomien myötä on aika hyvä moneen muuhun alaan verrattuna. Varmasti meidän kuljettajamme ansaitsisivat vielä paremman palkan, siitä ei epäilystäkään, ongelma on vaan yrittäjien maksukyky. Autoilijat ovat ajaneet keskiarvolla mitattuna pääomansa maantielle ja sairastaneet kustannuskriisiä jo vuodesta 2013, jolloin mitta- ja massamuutos tapahtui. Tuolloin yhdistelmien hinnat nousivat ja vaihtokaluston arvo romahti.
- Yhtä kaikki nykyajan uudet kuljettajat arvoistavat aikansa eri lailla, kun sodan jälkeisessä Suomessa, jossa miehen mittari oli työnteon määrä, mies tienaa työssä pääosin perheen tarvitsemat rahat ja niin edespäin. Näin on ollut myös minun perheessäni. Vaimoni on ottanut päävastuun perheen hoidosta ja ymmärtänyt miestä, joka työskentelee seitsemän päivää viikossa, todellakin ympäripyöreitä päiviä. Pidän muutosta toisaalta hyvänä, vastuu jaetaan enemmän tasan perheissä ja pidetään läheisiä kaikkein tärkeimpänä ja ehkä sitten työtä toisena.
- Tästä päästään siihen, että minkälainen on toimialan ja työpaikan vetovoima. Ymmärretään muuttunut tärkeysjärjestys ja muutetaan toimintatapoja vastaamaan nykyajan vaatimusta. Ollaan joustavia työaikojen suhteen ja kuunnellaan työntekijöitä aidosti, että kuinka he haluaisivat työnsä ja työaikansa jakaa. Tätä ei tietenkään yrittäjä voi yksin tehdä, se on koko tuotantoketjun ja toimialan tehtävä. Kaikilla pitää olla halu ja sama päämäärä, että tavoite saavutetaan.
- Asia on täysin tehtävissä, kyse on siitä, halutaanko näin toimia…
Lue myös: Osa 1, Työnteon olosuhteet suurin syy alan vaihtoon
