Tietyöt eivät ole työllisyystöitä

Teitä ja ratoja ei rakenneta sen vuoksi, että maarakentajilla olisi töitä, vaan jotta yhteiskunnan muu toiminta tehostuisi ja yhteiskunnan muut osa-alueet toimisivat. Tämä maalaisjärkinen perustotuus hämärtyy tuoreessa Valtioneuvoston kanslian selvityksessä Liikenneinfrastruktuurihankkeiden rakentamisaikaiset vaikutukset työllisyyteen, sanoo Koneyrittäjien toimitusjohtaja Matti Peltola.

Tuoreessa selvityksessä todetaan, että liikenneinfrastruktuurihankkeita on perinteisesti ajateltu hyvinä suhdannepolitiikan keinoina. Selvityksen mukaan liikenneinfrastruktuurin rakentaminen ei kuitenkaan yleensä lisää valtakunnallisesti työllisyysastetta muun muassa siksi, että maa- ja vesirakentamisalalla on ennemminkin niukkuutta kuin ylitarjontaa työvoimasta.

Edelleen selvityksessä todetaan, että maa- ja vesirakentamisen työllisyys on ollut melko vakaata eri suhdannetilanteissa, mikä johtuu pitkällä aikavälillä suhteellisen tasaisesta julkisten infrastruktuuri-investointien ja infrastruktuurin kunnossapidon volyymistä.

Selvityksen johtopäätöksenä puolestaan todetaan, että liikenneinfrastruktuuri-investointeja ei ole perusteltua tutkia suhdannepoliittisina keinoina, ja siksi nykyistä parempi tieto investointien nettotyöllisyysvaikutuksista ei ole päätöksenteon kannalta tarpeellista.

Valtioneuvoston julkaisusarjan ja selvityksen tavoitteena on tuottaa näkökulmia ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin ja poliittisen päätöksenteon tueksi.

- Kun ensin suhdannepoliittisin keinoin on onnistuttu tasaamaan maa- ja vesirakennusalan kapasiteetin käyttöä verraten tasaiseksi, on hämmentävää, kun johtopäätös on, ettei suhdannepolitiikalla olisi ollut vaikutuksia alan kokonaistyöllisyyteen. Jos matalasuhdanteessa ei olisi tehty investointeja, alalla olisi varmasti ollut nyt toteutunutta enemmän työttömyyttä, väittää Koneyrittäjien Peltola.

Selvitys ei tarkastele eikä siten myöskään kiistä sitä, että infrastruktuurin rakentaminen edellyttää julkisen investointimenon lisäystä, mikä vaikuttaa taloudessa kokonaiskysyntään ja työllisyyteen. Välillisten vaikutusten seurauksena kokonaiskysynnän lisäys on taloudessa tutkitusti suurempi kuin alkuperäinen
menolisäys.

IMF:n tutkimuksen (2014) mukaan infrainvestointien bruttokansantuoteosuuden yhden prosenttiyksikön nousu kasvattaa bruttokansantuotetta lyhyellä aikavälillä (toteutusvuonna) 0,4 prosenttia ja pitkällä aikavälillä (neljä vuotta toteutuksesta) 1,5 prosenttia. Bruttokansantuotteen kasvu pienentää julkisen velan BKT-osuutta.

- Nyt selvityksen lukijalle pahimmillaan syntyy käsitys, että infrastruktuuri-investoinnit eivät olisi yhteiskunnallisesti kannattavia investointeja, kun tarkastelussa käytetään kyseenalaista näkökulmaa, sanoo Peltola