Metsäkoneurakointi

Komatsu Forestilla uskotaan konekaupan vauhdin säilyvän

Metsäkonekauppa käy Suomessa ja maailmalla ihan hyvää tahtia. Viime vuoden huippulukujen jäljiltä pelot kaupan hiljentymisestä ovat haihtuneet. - Alkuvuosi oli toki hiljaisempi, mutta loppuvuosi näyttää niin vilkkaalta, että varmasti kokonaismarkkinoilla päästään hyvin lähelle viime vuoden tasoa. Näin uskoo Jari Alahuhtala, Valmet -metsäkoneita valmistavan Komatsu Forest AB:n Suomen markkinointiyhtiö Komatsu Forest Oy:n toimitusjohtaja.

Jari Alahuhtala
Huoltopalvelut ostetaan yhä useammin konekaupan yhteydessä, sanoo Jari Alahuhtala. - Huoltosopimusten kysyntä on kasvanut vauhdilla, kun siirryttiin osamaksukaupasta leasingrahoituksiin. - Yrittäjäkunta muuttuu, yrityskoko kasvaa, tietotekniikan lisääntyminen edellyttää uudenlaista osaamista. Tämän päivän yrittäjällä on jo muutakin vapaa-ajan puuhaa kuin koneremontti. Nyt osataan jo arvostaa perheet ja kössivuorot entistä tärkeämmäksi.

Viime vuoden konekauppaa piristi Ruotsin myrsky. Sen vaikutukset näkyvät Alahuhtalana mukaan toki konekaupassa Pohjoismaissa, mutta yksittäisen markkina-alueen muutokset eivät globaalissa toiminnassa vaikuta loppujen lopuksi kovinkaan paljoa. Vain myrskypuiden korjuuseen hankitut extrakoneet jäävät pois ja tilanne siltä osin normalisoituu.

Haluatko lukea koko artikkelin? Kokeile Metsätrans-digilehden tilausta maksutta 30 päivää!

Kokeile 30 päivää maksutta

tai

Kirjaudu sisään

Metsätrans Digi -tilauksella luet ilman rajoituksia tämän ja muut metsäalan painavimmat artikkelit. Hinta kokeilujakson jälkeen 3,90 €/kk.