Sahatukkien savotoinnissa pitävä ja hellävarainen syöttörulla on arvossaan
Kuopion Hiltulanlahdella pääpaikkaa pitävä Matti Tossavainen Ky urakoi kahdella John Deere 1270G:llä valtaosin uudistushakkuita. Pääasiallisena toimeksiantajana on jo liki sata vuotta Suonenjoella toiminut Iisveden Metsä Oy, jonka paikalliset metsänomistajat perustivat vuonna 1924 tuomaan työtä ja taloudellista toimeliaisuutta seutukunnalle. - Yhteistyö Iisveden Metsän kanssa on sujunut mukavasti. Ensimmäisissä sopimuksissamme valuuttana oli Suomen markka, Matti Tossavainen kertoo.

Tossavaisella on ollut aiemmin useampiakin metsäkoneita, mutta ammattitaitoisen työvoiman niukkuuden takia osasta koneista on luovuttu. Kaksi motoa pyörii yrittäjän itsensä lisäksi kahden ammattilaisen voimin. Hakkuukoneen perässä tulevat ajokoneet ovat tällä hetkellä yrittäjiksi ryhtyneiden Tossavaisen entisten työntekijöiden koneita.

Laatutukkeja pitävillä rullilla
Sahatukkien savotoinnissa vaaditaan huolellisuutta ja hyvää kalustoa, jotta tukkien mittatarkkuus säilyisi mahdollisimman hyvänä. Myös puun pintavauriot pitää pystyä pitämään mahdollisimman vähäisinä.
Mainos, juttu jatkuu alla
Tossavainen hankki H425 -kaatopäällä varustetun hakkuukoneen viime kesänä. Pian koneen saapumisen jälkeen Waratahilta ilmoitettiin, että nyt hakkuupäähän olisi tarjolla tavanomaisesta poikkeavat syöttörullat.
- Kun näin rullat ensimmäistä kertaa, hieman hätkähdin. Ne näyttivät kovin aggressiivisilta ja mietin kuinka hurjasti nuo mahtavat sahatukin pintaa vioittaa. Ajattelin että kokeillaan nyt sentään ja pulttasin rullat kiinni, Tossavainen kertoo.

Vähäiset pintavauriot
Ulkonäkö kuitenkin petti pahemman kerran. Vaikka Moipun Extreme -rullien ulkonäkö on poikkeava, ne kohtelevat puuta uskomattoman hellävaraisesti. Tukkipuiden lähempi tarkastelu osoittaa, että kaatopään keskirullat tekevät isompia vioituksia puuhun kuin varsinaiset syöttörullat.

Maaliskuun puolivälissä Tossavaisen koneessa olevilla Extreme rullilla oli savotoitu noin 1500 tuntia. Kokemukset olivat erittäin myönteiset. Pito on reilusti parempi, kuin tavanomaisilla piikkirullilla. Vaikka pito on uskomattoman hyvä, rullien hokit evät juuri ollenkaan vahingoita puun pintaa. Etenkin takaisin päin syötettäessä eron huomaa. Puu liikkuu sujuvasti eikä tukin pinta kärsi.
Mainos, juttu jatkuu alla
Tossavaisen mukaan rullat ovat erinomaiset myös hankalampia ”kampiakselikoivuja” käsiteltäessä. Ote vänkkyräiseenkin puuhun pysyy napakkana ja rullat pitävät puun symmetrisesti paikoillaan. Epäsymmetrinen piikkien asento antaa myös riittävän hyvän sivuttaispidon.

Tukkeutuminen historiaan
Hyvän pidon lisäksi Extremet ovat Tossavaisen ja hänen kuskiensa mukaan tukkeutumattomat. Hyvään mittatarkkuuteen ja korkeaan laatuun pyrittäessä syöttörullien on pysyttävä mahdollisimman puhtaana. Moipu Extreme -syöttörullan piikit eivät ole suorassa linjassa, vaan piikkiripojen sisällä sekä keskiölevyn molemmin puolin lomittain. Tällä ratkaisulla piikkien määrää on tavalliseen syöttörullaan verrattuna suurempi, ilman että syöttörullassa on tukkeutumisvaaraa. Sekä Tossavainen että hänen konettaan ajava Marko Hynynen ovat vuosien saatossa havainneet, että etenkin piikkirullat tuppaavat tietyissä olosuhteissa tukkeutumaan melko helposti.

Ei pelkkää plussaa
Moipun rullat ovat Tossavaisen mukaan samassa hintaluokassa muiden rullien kanssa. Yksi miinus rullissa kuitenkin yrittäjän mukaan on. Rullat ovat kertakäyttöiset eli niiden hokkeja ei voi kunnostaa tavallisen piikkirullan tapaan.

- Etenkin tuulenkaatoja kerättäessä rullan ulkokehä ottaa helposti maahan ja kiviin. Kuluneet ja vääntyneet hokit heikentävät pitoa merkittävästi, sillä puu pysyy paikallaan etupäässä uloimpien hokkien varassa. Valmistajan mukaan rullaa ei ole kohtuukustannuksilla mahdollista hokittaa uudelleen, harmittelee Tossavainen.
Mainos, juttu jatkuu alla
Kokemukset H425:ssa olevista Extremen syöttörullista ovat kuitenkin olleet sen verran rohkaisevat, että toisen Jontikan hieman pienempään H414-kouraan hankittiin myös Moipun Extreme-syöttörullat.
