Tuula Pukkala: Luonto - aistikokemuksien ja lapsen luonnollisen kehittymisen paikka

Sain vierailla puolisoni kanssa tuttaviemme ihastuttavalla kesämökillä meren rannassa, jossa tontille rakennetuilta kesämökiltä, saunarakennukselta, aitalta ja patiopaikoilta johti useita alas viertäviä, kiviä kiertäviä mutkittelevia polkuja. Omistajien lapsenlapset olivat viikonlopun isovanhempiensa ilona ja vierailuiltanamme myös meidän ihasteltavinamme. Luontoa rakastavana ja lasten kasvusta kiinnostuneena lumouduin lukemattomia kertoja 4- ja 8-vuotiaiden veljeksien touhuja seuratessani.

Viiden tunnin kyläilymme aikana pojat leikkivät meren rannassa kuin Edelfeltin 1884 maalaamassa Leikkiviä poikia rannalla -maalauksessa. Välillä housun puntit olivat käärittyinä ja toisessa hetkessä pienemmän miehen kenkä, sukka ja housutkin kastuivat. Poikien ”paappa” haki rantaan tarvittavat vaihtovaatteet ja kengät sekä auttoi kuivien vaatteiden vaihdossa, jotta leikit saivat jatkua. ”Momma” esitteli kauniita sammalleimumättäitään, 30 vuoden aikana rakennettuja kiveyksiä ja portaita ja kertoi lannoitteena käyttämästään merilevästä, jota isompi pojista saman tien esitteli meille nostamalla kivien lomasta ruskeaa, mereltä tuoksuvaa levää.

Pojat olivat saaneet tehdä kivien koloon kuivista meriheinistä ja rannasta löytyneistä oksista isoisänsä kanssa pienen nuotion, jota illan mittaan kohennettiin ja kävipä poikien ideana grillinyytien paistaminenkin omassa pikkunuotiossa. Meren rannan aarteista nostettu Martti, joka meidän aikuisten silmällä katsottuna näytti kiveltä, pääsi nukkumaan yhteen tulitikkulaatikkoon, joita oli tyhjentynyt useampi nuotion tekopuuhissa. Martti siis saattoi vaihtaa nukkumapaikkaansa, mikäli sille päälle sattui.

Leikkivät lapset hyppivät ja istuivat kivillä, kumartuivat nostamaan jotakin, kipittivät hurjaa vauhtia polkuja ylös ja takaisin alas sekä kurvailivat välillä pienemmän pyörällä polkuja noutaakseen saunalta tarvitsemaansa. Rannasta kuului rupattelua ja hiljaisuuden vallitessa paappa kävi tarkistamassa tilanteen. Lapset olivat tottuneita kertomaan leikeistään ja silmät loistaen nauttivat saamastaan vieraiden huomiosta. Sain yksityisesittelynä nähdä kauneimpien kivien kätköt ja silittää sammaloitunutta isoa kiveä, jonka päälle 8-vuotias hypähdellen nousi. Yhdessä tutkimme sammal- ja jäkälälajikkeita.

Puolisoni oli saanut kuulla merellä näkyvistä saarista historiallisia tarinoita ja kotiin lähtiessämme nelivuotias totesi hänelle, että olet kiva kaveri, mikä lämmitti meidän kaikkien sydämiä. Vierailumme aikana ja eritoten sen jälkeen olen palannut keväällä ostamani kirjan `Tahatonta tohellusta – sensorisen integraation häiriö lapsen arkielämässä´ äärelle.

Kirja on tarkoitettu erityisesti aistitiedon käsittelyn ongelmista kärsivien lasten vanhemmille. Kodeissa, varhaiskasvatuksen yksiköissä ja kouluissa on ihmetelty, miksi jotkut lapset eivät selviä omin neuvoin ikäistensä tavoin, ovat aggressiivisia tai sulkeutuneita, saavat kiukkukohtauksia tuntoaistimuksista, eivät kykene osallistumaan ryhmätyöskentelyyn tai liikuntaan, ja heillä on vaikeuksia sosiaalisissa suhteissa. Normaalisti kehittyneen lapsen aivoissa aistihavainnot yhdistyvät eli he kykenevät ottamaan vastaan kosketus-, liike-, näkö- ja ääniaistimuksia omasta kehostaan ja ympärillään olevasta maailmasta reagoimalla niihin hallitusti.

SI-häiriöstä (Sensorisen Integraation) on syytä kirjoittaa tutkittua tietoa, koska valitettavan monet tämän päivän kasvavista koettelevat käyttäytymisellään vanhempiaan, varhaiskasvattajia ja opettajia. On todella tärkeää ymmärtää lasten ja nuorten aivotoiminnan muutoksia - puutteellisesti toimivaa hermostoa, joka vaikuttaa luonnollisesti lasten ja nuorten käyttäytymiseen, oppimiseen ja kielelliseen kehittymiseen. Kasvavien toimintaa seuraamalla ja tilanteista huomioita kirjaamalla saadaan kurkistus lapsen ongelmiin. Kouluissa ja päiväkodeissa tehdään seulontatutkimuksia, joissa arvioidaan, onko lapsi oppinut ikäänsä vastaavat taidot. Mikäli seulontatutkimuksessa tulee esille aistitiedon käsittelyn ongelmia, voidaan varata aika neuvola- tai koululääkärille, joka tekee lähetteen laajempiin tutkimuksiin, joissa asiantuntijoina voivat olla lastenlääkäri, lastenneurologi, foniatri, silmälääkäri, korvalääkäri, puheterapeutti, psykologi, fysioterapeutti ja toimintaterapeutti. Tutkimuksien ansiosta lapsi pääsee sensorisen integraation terapiaan, toimintaterapiaan, puheterapiaan tai vähintäänkin saa kotiin harjoitteluohjeita, joiden tavoitteena on yhdistää eri tilanteissa lapsen aistimuksia.

Harjoitteluohjeet sisältävät lapsen tai nuoren huoltajille perhe-elämää helpottavia vinkkejä. Heidän pitää järjestää lapselleen aistikokemuksia, jotka vahvistavat hermostollista kehitystä ja kehittävät lapsen omatoimisuutta. Aistikokemuksilla tarkoitetaan luontopuuhastelua (kastematojen, ötököiden koskettamista ja pyydystämistä, käpyjen keräämistä, siementen kylvämistä, taimien istuttamista, lemmikkien hoivaamista), leikkipuistoissa käyntejä, kiipeilyä, roikkumista, eri kehon osilla esineiden vetämistä ja työntämistä, rakentelua, erilaiselta suussa tuntuvien ruoka-aineiden pureskelua, uusien asioiden maistelua, puhaltamista, imemistä, ylösalaisin asettumista, keinumista, heilumista, hyppimistä, halaamista, kuperkeikkoja, epätasaisella alustalla kävelemistä ja juoksemista, sivelyä, vesi- ja hiekkaleikkejä, eri asioiden tunnustelua, erilaisilla materiaaleilla ihon koskettamista, tasapainoilua, liukumista, mahdollisimman monilla kulkuneuvoilla ajamista ja liikkumista, asioiden kuvailua sanallisesti, peittoon kääriytymistä, roolihahmoihin pukeutumista…

Kirjan kirjoittanut kliinisen psykiatrian professori Larry B. Silver kehottaa huoltajia hakemaan apua lapselle, mikäli lapsen on vaikea tehdä edellä listattuja luonnollisia asioita, lapsen käyttäytyminen häiritsee muita, käyttäytymisensä vaihtelee suuresti eri tilanteissa tai ammatikseen kasvattavat suosittelevat jäsentymättömään käyttäytymiseen avun hakemista. Kirjan esimerkin mukaan eräs äiti oli kertonut kylmää, likaisuutta, ulos menemistä ja toisten kanssa leikkimistä vihanneen tyttärensä muutoksesta seuraavasti: ”Minun täytyy kertoa, että silmäni ovat auenneet. Olemme menneet lapseni kanssa joka päivä puistoon, vaikka on ollut pakkastakin. Ensin lapsi vastusti, mutta nyt hän pyytää sitä itse. Ymmärrän lopulta sopivien aistikokemuksien merkityksen.”

Sopivien aistikokemuksien ohjelma toteutui luonnollisesti merenrantatontilla. Ihastuttavat veljekset olivat saaneet olla luonnossa paljon, minkä ansiosta isovanhemmat tiesivät molempien osaavan yhtä ja toista luottaen heidän keskinäisen leikin sujuvan. Luonnossa ja turvallisissa vuorovaikutussuhteissa pojat olivat oppineet kehonhallintaa ja leikkimisentaidot, eikä heidän aivojen aistikokemuksien yhdistymisessä näyttänyt olevan ongelmia. Päinvastoin: he toivat levollisilla luontotouhuillaan ja mielikuvituksellisilla leikeillään iloa toisilleen, isovanhemmilleen, meille vieraille ja toivottavasti myös teille lukijoille!