Pääkirjoitus 3/2023: Miten ratkaista osaajapula?
Kävin toukokuun lopussa ajamassa vaimoni muuttokuorman Vaasasta Sodankylään. Ilmeisesti hoitoalan tekijöistä on Pohjois-Suomessa niin kova pula, että rekrytointia on vauhditettu eri tavoin. Kun mikään muu ei auta, kokeillaan vihoviimeistä keinoa, ja nostetaan palkkaa. Sairaanhoitajaksi opiskellut vaimoni työskenteli Vaasassa apulaisosastohoitajana, Sodankylässä hän tekee lähihoitajan töitä. Tästä huolimatta palkka on niin paljon korkeampi, että kolmen kuukauden kesäpesti kannatti ottaa vastaan, vuokrata kämppä, hankkia vähän huonekaluja ja niin edelleen.
Itse kannustin voimakkaasti rouvaani lähtemään, sillä juuri näinhän sen pitäisikin toimia markkinoilla. Jos jollakin alalla tekijöistä on pulaa, niin sen olisi suotavaa näkyä palkkauksessa. Mikään pikaratkaisu tämä ei hoitajapulaan tietenkään ole, kun osaajat vain siirtyvät alueelta toiselle. Ehkä kuitenkin pidemmällä tähtäimellä kohonnut ansiotaso voi houkutella myös entistä useampia kouluttautumaan kyseiselle alalle, tai vaihtoehtoisesti saada koulutuksen saaneita, mutta alaa vaihtaneita palaamaan.
Miten tämä sitten liittyy metsäalaan? Aika monessa yhteydessä on viimeisten vuosien aikana puhuttu myös metsäkoneen- ja puuautonkuljettajien puutteesta. Voisiko olla, että kun kaikki muu on kokeiltu, niin rahalla tämäkin olisi ratkaistavissa? Kuten vuosi sitten kirjoittamani juttusarja pölliautopuolelta kertoi, raha on yksi keskeinen syy kuskeille vaihtaa alaa. Palkka ei välttämättä ole sinänsä liian pieni, mutta saman rahan kertoi moni saavan helpommalla muilta suoritealoilta. Taloudellinen kannuste ei siis ole riittävän suuri työn kuormittavuuteen nähden.
Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyyTunnen toki metsäalan yritysten keskimääräiset kannattavuusluvut, ja tiedostan hyvin, ettei siellä kassassa monellakaan loju ylimääräistä, jota noin vaan voitaisiin kuljettajille jakaa. Enkä myöskään toivo, että alan yritykset alkavat epäterveellä tavalla houkutella kuljettajia toisiltaan. Ongelma voitaisiin ratkaista vain sillä, että yritysten urakointisopimukset saadaan sellaiselle tasolle, että myös kuljettajille on varaa maksaa riittävästi, mikä ikinä se taso onkaan. Jokainen yrittäjä toki itse allekirjoittaa sopimuksensa, aivan kuten kuljettajatkin. Kuljettajien etuna kuitenkin on, että he voivat vaihtaa työnantajaa irtisanomisajan puitteissa koska tahansa. Yrittäjillä ei aina samaa mahdollisuutta ole, kun kallista kalustoa on hankittu velkarahalla.
Viime kädessä ratkaisu on urakanantajien käsissä. Teollisuudessa on mittavia tehdashankkeita valmistumassa. Mikäli niitä ei saada ruokittua täydellä teholla kuljettajapulan takia, sen luulisi tulevan vielä kalliimmaksi, kuin mitä urakointisopimusten taksojen tarkistus kestävälle tasolle maksaisi.
Aurinkoista kesää!