Metsäteollisuus

Hirvivahinkokorvausten määrä laski viime vuodesta

Hirvieläinten aiheuttamia metsävahinkoja korvataan metsänomistajille 0,5 miljoonalla eurolla noin 960 hehtaarin alalta. Ilmoitettujen vahinkojen ja korvausten määrä laski edellisvuodesta. Suomen metsäkeskus maksaa korvaukset metsänomistajille tammi-helmikuun aikana.

Hirven vahingoittamia männyntaimia
Hirven vahingoittamia männyntaimia.

Metsänomistajat hakivat vuonna 2023 korvauksia hirvieläinten aiheuttamista vahingoista hieman edellisvuotta vähemmän. Hirvieläinvahinkokorvauksia maksetaan tänä vuonna metsänomistajille noin 0,5 miljoonaa euroa, kun viime vuonna korvauksia maksettiin 0,74 miljoonaa euroa. Yhtä vähän korvauksia on maksettu aiemmin vain vuosina 2014, 2015 ja 2016.

Eniten hirvieläinten aiheuttamia metsävahinkoja korvataan Pohjois-Karjalassa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa. Korvausmäärät nousivat merkittävästi edellisvuodesta Kanta- ja Päijät-Hämeessä. Eniten korvausmäärä laski Pohjois-Pohjanmaalla. Keski-Pohjanmaalla ei ollut yhtään korvauskynnyksen ylittävää vahinkoa. Pohjois-Karjalassa lähes puolet vahinkojen määrästä oli taimikkovaiheen ohittaneissa kuusikoissa.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

– Hirvikanta on pienentynyt koko maassa ja vahinkojen määrä näyttää sen vuoksi laskeneen. Alueelliset erot ovat kuitenkin huomattavia. Lumen määrä näyttäisi vaikuttavan vahinkojen syntymiseen. Kun lumipeite on paksu, liikkuminen kuluttaa hirvillä runsaasti energiaa. Hirvet jäävät silloin pienelle alueelle ja syövät saatavilla olevaa ravintoa, kertoo Heikki Kuoppala Suomen metsäkeskuksesta.

Suomen metsäkeskus maksaa hirvieläinvahinkokorvaukset metsänomistajille tammi-helmikuun aikana. Korvaushakemusten käsittely alkoi heti vuodenvaihteen jälkeen.

Pahoin vaurioitunut taimi
Pahoin vaurioitunut taimi.

Taimikon kunto kannattaa tarkistaa keväällä

Hirvieläinvahinkoja esiintyy tyypillisesti noin kolmen metrin mittaisissa mäntytaimikoissa. Hirvet syövät puuntaimien oksia, latvuksia ja kuorta sekä katkovat puunrunkoja, mikä heikentää taimikon kasvua.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

– Tiheä taimikko tai varttuneempi puusto antaa hirville suojaa ja se voi myös vaikuttaa tuhojen syntymiseen. Taimikoiden kunto on hyvä tarkistaa vähintään kerran vuodessa. Paras ajankohta on keväällä, kun lumi on sulanut ja lehtipuut ovat vielä lehdettömiä, Kuoppala sanoo.

Metsänomistajat voivat hakea Metsäkeskuksesta korvausta hirvieläinvahingoista. Hirvieläinvahinkoilmoitus kannattaa tehdä sähköisesti Metsään.fi-palvelussa. Ilmoituksen voi lähettää myös lomakkeella.