Ajankohtaista

Metsäteollisuuden jättidelegaatio Pohjois-Amerikasta – ennennäkemätön kiinnostus Suomeen

Business Finland järjestää jo toisen ennätyksellisen laajan metsä- ja puutuoteteollisuuden ja puurakentamissektorin vierailun Yhdysvalloista ja Kanadasta Suomeen 9.-15.6.2024. Suomen vierailuun osallistuu yli 60 pohjoisamerikkalaista kymmenestä osavaltiosta ja Kanadan Nova Scotian provinssista.

skidder
Metsänhoitoa Washingtonin osavaltiossa.

- Pohjoisamerikkalaiset vierailevat viiden päivän ajan suomalaisissa teollisuuslaitoksissa, tutkimuslaitoksissa ja yliopistoissa ja tutustuvat metsäteollisuuteen, metsänhoitoon ja puunkorjuuseen. Suuri ryhmä kiertää Etelä-, Keski-, Länsi- ja Itä-Suomen teollisuus- ja metsäkohteissa, kertoo Senior Adviser Ulla Lainio Business Finlandin Pohjois-Amerikan toimistosta.

Ulla Lainio

Vierailun tarkoituksena on tutustuttaa Yhdysvaltojen ja Kanadan toimijat Suomen metsäosaamiseen, metsäpolitiikkaan, keinoihin hiilidioksidin vähentämisessä ja metsäteollisuuden monipuoliseen toimintaan.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Pohjoisamerikkalaisia kiinnostavat erityisesti metsäkonevalmistajat, puurakentamiseen liittyvät kone- ja laitevalmistajat, uudet innovatiiviset biotuotteet, kuten puu-tekstiilikuidut, puupohjaiset rakennusmateriaalit, CLT (monikerroslevy) ja LVL (viilupuu), kuitupohjaiset kemikaalit, biomassan hyödyntäminen ja biopolttoaineet.

Ilmastonmuutos ohjaa Yhdysvaltojen valintoja

Yleisesti Yhdysvalloissa metsiä on hyödynnetty vähän, koska fossiilista energiaa riittää ja se on edullista. Vesivoimaa on myös paljon. 

- Presidentti Bidenin toimikaudella on tartuttu jälleen ilmastonmuutoksen torjuntaan. Hallinto panostaa biopolttoaineisiin, biomassan käyttöön, metsäpalojen torjuntaan sekä metsänhoitoon liittyvään teknologiaan ja osaamiseen. Uusi Inflation Reduction Act - laki (IRA) sisältää tukia ja verohelpotuksia metsäsektorille ja biopolttoaineisiin, Lainio kertoo.

Yhdysvalloissa rakennetaan myös paljon puutaloja, ja maassa on kova kysyntä puurakentamisen laitetoimittajille, valmistaloratkaisuille, rakennuselementeille ja massiiviliimapuu- sekä CLT- ja LVL-tuotantolinjoille. Eri osavaltioissa on vireillä useita CLT-tehdasinvestointeja puutalorakentamiseen liittyen.  Puutalorakentamisella pyritään helpottamaan asuntopulaa. 

Suomesta etsitään yhteistyökumppaneita

Suomea ja Ruotsia pidetään Yhdysvalloissa maailman johtavina metsäbiotalousmaina. Pohjoisamerikkalaiset hakevat vierailullaan Suomesta yhteiskumppaneita sekä teollisuus- että tutkimuspuolelta, jotka voivat auttaa metsäsektorin uudistumisessa ja monipuolistamisessa.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

- Yhdysvaltojen metsäpolitiikka on nyt suotuisa uudistuksille, ja Suomeen kohdistuu ennennäkemätön kiinnostus. Miljardiluokan liiketoimintapotentiaali Suomelle on hyvin merkittävä, sanoo Business Finlandin Kiertotalous ja nollahukka -mission johtaja Outi Suomi

Pohjoisamerikkalaiset vierailevat seuraavissa yrityksissä ja tutkimuslaitoksissa tai tapaavat näiden edustajia: Koskisen, Veisto, VTT, Tampereen yliopisto, Aalto yliopisto, Luonnonvarakeskus, Pinomatic,  Stora-Enso, UPM-Kymmene, Ponsse, Itä-Suomen Yliopisto, Business Joensuu ja Metsä Group. Näiden lisäksi delegaatioon osallistuvat tapaavat yli 25 metsäsektorin yritystä, joilla on uusia puupohjaisia tuotteita, puurakentamisen ratkaisuja tai ratkaisuja metsäpalojen torjuntaan.

Osallistujat edustavat muun muassa Coloradon, Michiganin, Minnesotan, Washingtonin ja Arkansasin osavaltioita. Mukana on osavaltioiden korkeinta johtoa, kuten senaattori ja metsien käytöstä vastaavat viranomaiset; osavaltioiden johtavat tutkimusyliopistot ja suuri joukko teollisuuden edustajia. Teollisuuspuolen delegaatio edustaa sahalaitoksia, suuria metsäyhtiöitä, metsänomistajia, hakkuuyrityksiä, puuarkkitehtuuri ja -rakennustoimistoja ja investoreita, jotka hakevat Suomesta laitetoimittajia. Suomella on neljän ensin mainitun osavaltion kanssa metsäbiotalousalan yhteistyösopimus (MoU).