Ajankohtaista

Suomen kasvihuonekaasupäästöt vähenivät voimalla – energiateollisuus sai päästöjään pienemmiksi Olkiluodon sekä tuuli- ja vesivoiman avulla

Suomen kasvihuonekaasupäästöt vähenivät voimakkaasti vuonna 2023, kun fossiilisten polttoaineiden käyttö väheni energiantuotannossa. Etlan tänään julkaisemasta päästöennusteesta käy ilmi, että myös liikenteen päästöt vähenivät. Hakkuiden väheneminen puolestaan vahvisti metsien hiilinieluja. Kokonaispäästöt alenivatkin nyt selvästi, mutta lähivuosina odotettavissa on hitaampaa kehitystä.

Tutkija Ville Kaitila, ETLA
Energiahuollon toimiala oli vielä vuonna 2022 merkittävin päästölähde, mutta tällä toimialalla päästöjen väheneminen on ollut nopeinta, toteaa Etlan Ville Kaitila.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tänään julkaiseman päästöennusteen (Etla Erikoisartikkeli 11) mukaan Suomen kasvihuonekaasupäästöjen (CO2-ekvivalentin määrän) odotetaan vuoteen 2028 mennessä laskevan keskimäärin noin 3,4 prosenttia vuodessa, poislukien maankäyttösektori. Tahti on hieman aiempaa hitaampaa.

Päästöjen väheneminen on nyt keskittynyt erityisesti energiantuotantoon, jossa fossiilisten polttoaineiden käyttö on vähentynyt merkittävästi ja korvautunut päästöttömällä energiantuotannolla. Päästöjen vähenemiseen myötävaikuttivat niin Olkiluoto 3-reaktorin käyttöönotto kuin tuulivoiman lisärakentaminen ja vesivoiman kasvanut tuotanto. Myös liikenteen päästöt vähentyivät.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

- Energiahuollon toimiala oli vielä vuonna 2022 merkittävin päästölähde, mutta tällä toimialalla päästöjen väheneminen on ollut nopeinta, kun fossiilisten polttoaineiden käyttö on vähentynyt ja korvautunut päästöttömällä tuotannolla. 2020-luvun lopulla maatalouden sekä kuljetuksen ja varastoinnin toimialoista on tulossa suurimpia päästölähteitämme, arvioi päästöennusteen laatinut Etlan tutkija Ville Kaitila.

Kasvihuonekaasupäästöt, ennuste vuosille 2023-2028
Kasvihuonekaasupäästöt, ennuste vuosille 2023-2028.

Hiilineutraalisuuskehitys nousi parhaalle tasolleen sitten vuoden 2012

Metsämaan hiilinielut kasvoivat viime vuonna hakkuiden vähenemisen seurauksena. Hiilineutraalisuuskehitys vahvistui siten selvästi ja nousi parhaalle tasolleen sitten vuoden 2012. Pitkällä aikavälillä Suomi ei kuitenkaan ole muuttunut hiilineutraalimmaksi, koska päästöjen vähenemisen rinnalla metsämaan hiilinielu on jatkuvasti pienentynyt.

Hiilineutraalisuustavoitteeseen päästäkseen Suomen pitäisi pystyä vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä kaikilla sektoreilla, myös maankäyttöalalla. Päästöjen hinnoittelun laajentaminen maankäyttösektorille voisikin Kaitilan mukaan tarjota tehokkaan keinon vahvistaa hiilinieluja ja tukea päästötavoitteiden saavuttamista.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

- Ennusteiden mukaan on olemassa riski maankäyttösektorin muuttumisesta uudelleen päästölähteeksi lähivuosina. Tällä olisi negatiivisia vaikutuksia, sillä maankäyttösektori on yksi keskeinen tekijä Suomen hiilineutraaliustavoitteen saavuttamisessa vuoteen 2035 mennessä, toteaa Etlan Kaitila.

Kasvihuonekaasupäästöennuste
Kasvihuonekaasupäästöennuste.