Räjähdysainelöytö istutustyömaalta Suomussalmella
Metsähallituksen metsuri teki räjähdysainelöydön täydennysistutustyömaalta, jossa työskenteli myös toinen metsuri ja neljä koululaista. Vaaratilannetta ei ollut, sillä metsuri näki dynamiitin ja sytytyslangan jo kauempaa ja lähestyi sitä varovasti.
Metsuri rajasi löytöalueen kuitunauhalla ja teki ilmoituksen Rajavartiostoon. Rajavartiosto merkitsi löytöpaikan paaluilla ja nauhoilla. Viranomaiset kävivät myöhemmin poistamassa löydöksen, joka koostui dynamiitista ja sytyslangoista.
Metsänhoitoesimies Mari Pyykkösen mukaan metsuri toimi esimerkillisesti.
Ojitusdynamiittia ja sytyslankaa
Kaivinkoneen tehdessä toukokuussa 2019 kääntömätästystä maasta on
paljastunut muovia.
Kaivinkoneen kuljettaja ei kiinnittänyt huomiota maasta nousseeseen muoviin.
Metsuri huomasi istutustyötä tehdessään muovissa räjähdysaineen merkin sekä
maassa olleet räjähdysaineet.
Muovissa olleiden merkintöjen perusteella kyseessä oli ojitusdynamiitti, jota
käytettiin sotien jälkeen vielä 70-luvulle saakka.